Näin son

Kiekkohuumaa

28.4.2016 06:00 Pasi Romakkaniemi

Pikkuleijonien MM-kulta on taas nostanut melkoisen jääkiekkohuuman. Saavutuksella hehkutetaan lujasti ja aivan aiheestakin, onhan Suomi kuitenkin asukasluvultaan kääpiövaltio moneen urheilun suurmaahan verrattuna.
Pikkuleijonia ennen ehtivät muutama kuukausi sitten alle 20-vuotiaatkin voittamaan MM-kultaa. Voi syystäkin todeta, että Suomessa juniorijääkiekon parissa touhuavat ihmiset tietävät mitä tekevät ja tekevät sen hyvin. Hurjimmat haaveilevat jo aikuisten MM-kullasta, mikä lienee sekin mahdollisuuksien rajoissa.
Innokkaimmille urheilun seuraajille kiekkoturnaus tarkoittaa junttaamista tuntikausiksi television ääreen. Se tietää pitkiä haukotuksia ja nuokkumista työpaikalla, jos toiselta puolelta maapalloa tuleva tv-lähetys ajoittuu yön tunneille.
Elämää suurempi kysymys tuntuu olevan se, minkä maalivahdin valmentaja asettaa veräjän vartijaksi, ja saadaanko rapakon takaa oikeanlaisia vahvistuksia NHL-liigasta täydentämään joukkuetta.
Onko tällaisessa kiihkoilussa mitään järkeä, vai kertooko se vain yhteiskuntamme hyvinvoinnista? Onko niin, että kun asiat ovat ihmisillä riittävän hyvin, voi aikaansa ja energiaansa tuhlata urheilun kanssa intoiluun?
Kilpaurheilu ja siihen liittyvä lähes sankaripalvonta on helppo tuomita käsittämättömänä touhotuksena ja höpötyksenä. Ainakin sellaisen ihmisen, jolle itselleen liikunta ja urheilu ei maistu. Me ihmiset olemme erilaisia ja hyvä niin, mutta uskon, että kilpailuhenki ja sankarien ylösnostaminen juontaa juurensa paljon syvemmältä ihmismielestä.
Jo Rooman valtakunnassa tiedettiin, että kansa kaipaa leipää ja sirkushuveja. Sitä kaipaavat niin rikkaat kuin köyhät, niin sodassa kuin rauhassa. Joillekin se on keino rentoutua ja unohtaa arjen tylsyys ja huolet. Jotkut samaistuvat sankarin viitan ylleen saaneisiin huippuihin ja kokevat voimakkaita tunne-elämyksiä heidän saavutustensa kautta.
Eikä kyse ole pelkästään yksilötason tuntemuksista. Jo kauan on tiedetty sekin, että urheilu on mainio keino yhtenäistää kansaa, luoda voimakas me-henki.
Vuoden 1995 MM-kulta oli joidenkin sosiologien mielestä ratkaisevan tärkeä koko kansan itsetunnon kohottajana ja olisi yhtenä tekijänä ollut jopa nostamassa Suomea talouslamasta.
Niin tai näin, mutta takuuvarmasti 6. toukokuuta Pietarissa käynnistyvä jääkiekon MM-kisa sekoittaa taas pään suurelta osalta suomalaisia.

Jaa uutinen:  

 
Näin son viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net