Kauko Myllykoski herättelee kysymään kaivoksesta

26.9.2013 06:01 Minna Siilasvuo

Kaitajärven pienoisen kylän vakituiset asukkaat Airi ja Kauko Myllykoski tietävät, että ellei luonto pysy puhtaana, eivät kylätkään säily.

KAITAJÄRVI – Kun Kauko Myllykoski lähti nuorena miehenä kotoaan Ylitornion Kaitajärveltä leivän perään maailmalle, hän tuskin osasi kuvitella jättäneensä taakseen todelliset kultamaat. Maailmalla vierähti kaikkiaan 40 vuotta, niistä ensin seitsemän Ruotsissa.
– En viihtynyt siellä ja päätin tulla takaisin Suomeen. Kotona näin lehdessä ilmoituksen, että Espoossa olisi työpaikka ja sen minä sain. Lähdin Espooseen helmikuussa 1973.
Työpaikan lisäksi Kauko sai muutakin, nimittäin elämänkumppanin. Hän ehti olla pari kuukautta töissä maatilalla Hämeenlinnan lähistöllä, missä hän tutustui naapurissa asuvaan Airi Laajaan. Kesäkuussa Airikin tuli Espooseen, ja yhteiseloa on jatkunut siitä saakka.
Airilla oli nuorten tavatessa seitsemän kuukauden ikäinen tytär. Yhteisiä lapsia on kaksi: Espoossa asuva Sirpa ja Hirvaalla asuva Tomi, joka omistaa Kaitajärven tilan puoliksi isänsä kanssa.

Uusi vanha koti Lapissa
Kun Kauko jäi viisi vuotta sitten eläkkeelle, ei Myllykoskien tarvinnut miettiä hetkeäkään, mitä tehdään ja missä asutaan.
– Olemme viettäneet aina kaikki lomat täällä, ja viimeisen Espoon vuoden aikana kävimme Kaitajärvellä monta kertaa. Joka kerralla meillä oli mukanamme autollinen muuttotavaraa, Airi kertoo.
Hyvin on hämeenlinnalaistyttökin sopeutunut Kaitajärven rauhaan. Naapurinrouvan kanssa käydään pitkillä sauvakävelylenkeillä ja kirjastoauto pyörähtää pihaan säännöllisesti. Hiljaisuus ei haittaa.

– Luen ja teen käsitöitä. Nytkin tytär kävi tuomassa lankoja ja pyysi kutomaan sukkia.
Kauko on korjannut kesän aikana talon ulkopuolelta ja laittanut seiniin eristeet. Viime kesänä valmistui alaosa ja nyt oli yläosan vuoro.
– Jo viime talvi tuntui paremmalta, kun sukat eivät pyörineet jaloissa vedon takia, Airi kehuu.

Sadonkorjuuta Kaitajärvellä
Keväällä Kaitajärvestä nousee verkoilla isoja haukia ja ahvenia, onpa järveen istutettu siikaa ja kuhaakin. Kesäaikaan Myllykosket pysyvät kalassa katiskan avulla ja kesän lähetessä loppuaan poimitaan lähimetsistä ja -soilta hillat, mustikat ja puolukat. Omalla peltotilkulla kasvavat perunat, sipulit ja vähän muutakin, aina innostuksen mukaan.
– Tänä vuonna perunaa on tullut tosi hyvin. Tyttö vei mukanaan viisi säkkiä pottuja Espooseen, Airi kertoo.
– 1970-luvun alkupuolella oli samanlainen kesä kuin nyt, mutta ei yhtä pitkä. Silloinkin tehtiin lämpöennätyksiä Lapissa, Kauko muistelee.
Myllykoskien tilalla ei ole vielä tätä kirjoitettaessa vieraillut halla, vaikka syyskuu on jo kääntynyt kohti loppuaan.
– Tämä ei ole hallanarka paikka ylipäänsäkään, mutta nyt kesä on ollut aivan poikkeuksellinen. Minulla on tapana seurata luonnon merkkejä ja kirjata säätietoja ylös. Nyt oli Jaakon päivänä lämmintä, ja se tietää lämpimiä säitä kuudeksi viikoksi eteen päin, Kauko toteaa.
Ainakin tällä kertaa perimätieto on pitänyt paikkansa.

Kaivosasiat huolettavat
Jos Kauko Myllykoski ei maailmalle lähtiessään arvannut, että kotikylästä löytyisi kultaa, ei hän osannut tietenkään aavistaa sitäkään, että joutuisi palattuaan kamppailemaan kotikylänsä luonnon puhtauden puolesta.
– Kaivosasiat huolettavat ihmisiä, mutta monetkaan eivät ole valmiita ottamaan kantaa asioihin. Olen seurannut hyvin tarkkaan ja huolestuneena Talvivaaran tapahtumia, enkä tahdo, että ne toistuvat täällä, Kauko huomauttaa.
Talvivaaran rakennustyöt ovat epäonnistuneet ja vuotoja on ollut alusta saakka. Nyt Pajalan Kaunisvaaran kaivoksen päästöjen pelätään pilaavan rajaväylän vedet. Kuitenkin ympäristöasioiden piti Kaunisvaarassa olla erityisen hyvässä kunnossa.
– Kaivos todennäköisesti tulee, vieläpä nopeutetulla aikataululla, sillä kultaa on löytynyt poikkeuksellisen paljon. Puhutaan, että kultaa olisi jopa puolesta kilosta kolmeen kiloon tonnia kohden, kun yleensä pitoisuudet ovat kymmenien grammojen luokkaa. Muusta sen sijaan ei puhuta. Uraania siellä ainakin on, mutta mitä muuta?

Kultaa Lapille
Kauko Myllykoski on tiukasti sitä mieltä, että jos alueelta löytyy tavallista enemmän kultaa, myös paikallisen luonnon suojelemiseen ja ympäristön turvaamiseen pitäisi liietä tavanomaista enemmän rahaa.
– Ennen kaivostoiminnan aloittamista pitäisi kaivosyhtiön kanssa tehdä kirjallinen sopimus, että 50 prosenttia kaivoksen tuotosta jää hyödyttämään Lappia. Kaivosyhtiön kuuluu myös korjata jälkensä.
Kunta uskoo hyötyvänsä kaivoksen tulosta, mutta Kauko Myllykoski ei pidä sitä pelkästään uskon asiana. Tarvitaan myös tutkimuksia, varmistuksia ja selvityksiä. Kaivosyhtiö tuskin ajattelee parhaassakaan tapauksessa ensisijaisesti kunnan ja kuntalaisten etua, joten niiden varmistaminen on kunnan omien päättäjien ja viranhaltijoitten tehtävä.
– Kunnalle kaivoksen työllistävä vaikutus on tietysti tärkeä, mutta onko täällä loppujen lopuksi sellaista työväkeä, jota kaivoksella tarvitaan? Kaivosyhtiö tuo työväkensä tullessaan, ja moniko heistä innostuu muuttamaan Ylitorniolle kun Rovaniemi on yhtä lähellä? Pienillä maansiirtoyrittäjillä ei ole edes mahdollisuutta investoida sellaisiin laitteisiin, joita kaivoksella tarvitaan, Kauko epäilee.

Vettä, kultaa vai molemmat?
Kultakaivos on Ylitorniolle suuri mahdollisuus, mutta se on myös suuri uhka. Kauko Myllykoski muistuttaa, että asioita pitää miettiä ja selvittää etukäteen. Pian voi olla liian myöhäistä.
– Ylitornion kunta on rakentanut naapurikylään, Mellajärvelle, oman vesijärjestelmän, ja kunnan pitää myös huolehtia sen säilymisestä. Kaitajärven kolmessa vakituisessa asumuksessa ja kuudessa kesämökissä on yhtä lukuun ottamatta porakaivo. Nyt ei auta toistaa Talvivaaran virhettä: ihmiset eivät saa menettää juomavettään.
Puhtaan veden kohtalo on suunnitellulla kaivosalueella erityisen merkittävä.
– Harva tietää sitä, että tässä vesialue jakautuu kolmeen osaan. Osa vedestä laskeutuu Mellajärveen, osa Vaajärven kautta Kemijokeen, ja Romppaan päältä – missä juuri nyt tehdään koeporauksia – vesi laskeutuu Meltosjärveen. Jos vuotoja syntyy, seuraukset leviävät laajalle.
Porauksia on tehty sekä valtion että yksityisten mailla. Parhaillaan kolme poranreikää syytää vettä, vaikka ne olisi pitänyt tukkia. Myös vesinäytteiden ottaminen viipyy viipymistään.
– Vesipiiristä käytiin minun painostuksestani ottamassa näytteet kahdesta kaivosta, mutta järvestä ei ole vieläkään otettu näytteitä. Ne pitää kuulemma ottaa talvella, mutta ainakin viime talvi meni ohi ilman toimenpiteitä.

Selvitykset kesken
Vesiensuojelu ei ole kaivoshankkeen ainoa avoin kysymys. Kaivos vaikuttaa ympäristöön monilla muillakin tavoilla, mutta asiaa koskevat selvitykset ovat edelleen kesken tai kokonaan tekemättä.
– Marjastus alueelta loppuu varmasti, mutta kaivos saattaa olla uhka myös Mellajärven ainoalle maitotilalle. Onko viljely enää mahdollista tai ainakaan turvallista, kun kaivoksen pölyt alkavat laskeutua pelloille?
Kulta on tietysti hyvä olemassa, mutta tosipaikan tullen sitä ei voi syödä, semminkään jos se on valunut ulkomaille kaivosyhtiön holveihin.
– Suomen pitäisi olla maataloustuotteiden osalta 80–90-prosenttisesti omavarainen. Nyt Suomesta viedään Yhdysvaltoihin puhdasta viljaa ja tuodaan tilalle geenimanipuloitua rehua. Suunta on ihan väärä: geenimuunneltujen tuotteiden tuominen Suomeen pitäisi kieltää kokonaan.
Oma lukunsa on tietysti se, että jos vesi menetetään, Kaitajärven ja Mellajärven asuin- ja lomakiinteistöjen arvo romahtaa.

Kauaskantoisia ratkaisuja
Kauko Myllykosken mielestä Ylitornion kunnan päättäjät ja virkamiehet ovat nyt kauaskantoisten ratkaisujen edessä. Toisessa vaakakupissa ovat mahdolliset työpaikat, toisessa taas mahdollinen ympäristön saastuminen ja ympäristöarvojen tuhoutuminen.
– Kaitajärvi on mutapohjainen ja hiukan samea, mutta puhdas. Viime vuosina jopa simpukat ovat palanneet järveen.
Mikäli kaivos rakennetaan, päätöksen seurausten kanssa on pystyttävä elämään, olivat ne sitten hyviä tai huonoja. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta jäljet on korjattava parhaalla mahdollisella tavalla. Juuri nyt on se hetki, jolloin voidaan ehkä vielä varmistaa, että myös kaivosyhtiö kantaa vastuunsa.
Kauko Myllykoski on tehnyt poikansa Tomin kanssa kaksi ympäristöasioita koskevaa valitusta kaivosyhtiölle. Kumpaankaan ei ole tullut minkäänlaista vastausta eikä niistä ole seurannut yhteydenottoja. Se vähän arveluttaa.
– Meidän täytyy pitää yhteistuumin kiinni siitä, että luontoon ei saa päästä puhdistamattomana yhtään mitään. Jos kaivos pystytään tekemään siten, ettei luonnolle synny vahinkoa, minulla ei ole mitään sen rakentamista vastaan.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net