Katja ja Mika Lohiniva palvelevat asiakkaita onnikan ratissa

6.6.2013 06:01 Minna Siilasvuo

Katja ja Mika Lohinivalla on aina jotakin hullutuksia mielessään, mikäli heitä itseään on uskominen.

PELLO – Joskus kohtalo kuljettaa ihmisiä perille kiertotien kautta. Niinpä paljasjalkaiset pellolaiset Katja – silloinen Välimaa – ja Mika Lohiniva kävivät tutustumassa toisiinsa Rovaniemellä, missä Katja opiskeli viimeistä vuotta kauppaoppilaitoksessa ja Mika kävi linja-autokurssia.
– Rovaniemellä me tapasimme ensimmäistä kertaa, mutta seurustelu alkoi vasta kesällä Poikkinaintijuhlien aikaan. Tänä kesänä siitä tulee kuluneeksi 20 vuotta. Emme me sentään ole olleet niin pitkään naimisissa – lapset tehtiin ensin ja vasta sitten mentiin vihille, Katja kertoo.

Yrittäjyys verenperintönä
Mika on lähtöisin yrittäjäperheestä. Isä Ilmari ja äiti Raili olivat yrittäjinä Pellon autohuollossa, jossa harjoitettiin korjaamotoiminnan lisäksi autokauppaa ja TB:n polttoainemyyntiä. Kun Mika valmistui toukokuussa 1993 linja-autokuljettajaksi, eivät asiat edenneet kuin elävissä kuvissa.
Isä kuoli kesäkuussa ja Mika joutui ottamaan yrityksen vastuulleen. Ratkaisu oli luonteva, sillä Mika oli valmistunut lukion ja armeijan välissä autoteknikoksi Oulusta.
– Pyöritin korjaamoa vielä kahdeksan vuoden ajan isän kuoleman jälkeen. Korjattavat eivät loppuneet, mutta minulle tuli halu tehdä muutakin. Sitä ratkaisua en ole katunut koskaan, Mika tunnustaa.
Uusi ura urkeni aluksi vieraan palveluksessa linja-autonkuljettajana, mutta vuonna 2004 ELY-keskus myönsi Mikalle joukkoliikenneluvan. Seuraavana vuonna perhe kasvoi ensimmäisellä linja-autolla.

Polveilevalla koulutusuralla
Ennen ensimmäisen linja-auton tuloa oli perheeseen ehtinyt syntyä kolme tytärtä Katjan polveilevan koulutus- ja työuran lomassa.
– Meillä vitsaillaan aina siitä, että minulla on yhtä paljon keskeneräisiä kouluja kuin kesken jääneitä käsitöitä. Keväällä 1993 valmistuin työttömäksi merkonomiksi, mutta pääsin sitten vähäksi aikaa töihin matkamuistomyymälään. Sieltä jatkoin talouskouluun, jonka ”suoritin” kolmessa viikossa: viikko siivousta, viikko ruoanlaittoa ja viikko käsitöitä...
Talouskoulusta Katja poimittiin töihin verotoimistoon, jossa hän ahersi vajaan vuoden. Sinä aikana hän alkoi odottaa perheen esikoista, Inkaa, joka syntyi kesällä 1996.
– Olin Inkan kanssa reilun vuoden kotona, mutta sitten pääsin töihin Seppälään. Siellä ollessani syntyi Jenni vuoden 1999 lopulla. Syksyllä 2001 aloitin lastenohjaajaopinnot Ylitornion kristillisessä opistossa. Ensimmäisen opiskeluvuoden päätteeksi syntyi Heidi.
Katja oli vielä kesällä varma, että jatkaa opintoja syksyllä, mutta loppujen lopuksi pienen vauvan jättäminen hoitoon ei tuntunut erityisen hyvältä idealta.
– Ajattelin, että minulla taitaa olla toistaiseksi yllin kyllin lasten-ohjausta kotonakin.

Kampaajasta bussinkuljettajaksi
Katja sai vielä töitä tuuraajana Seppälästä, missä hän jatkoi syksyyn 2006 saakka. Silloin hän aloitti kampaajaopinnot Nordissa Hietaniemessä ja valmistui kampaajaksi syksyllä 2007.
– Valmistumisen aikoihin kävin ajamassa D1-kortin eli pikku linja-autokortin. Mikalla alkoi silloin olla sen verran ajoja, että tuuraaja oli hyvä olla omasta takaa.
Katja ei pitänyt itseään erityisen yrittäjähenkisenä, palveluhenkisenä kylläkin. Siitä huolimatta hän perusti marraskuussa 2007 oman Kampaamo Pääväylän TB:n tyhjiksi jääneisiin kahvilatiloihin.
– Olin muutamaa kuukautta vaille viisi vuotta yrittäjänä, mutta sitten lopetin kampaamon ja tulin Mikalle töihin.
Eivät Katjaltakaan tainneet kammattavat loppua; tuli vain aika tehdä jotakin muuta.
– Jätin yrittäjyyden lähinnä siksi, että ehtisin olla vähän lastenkin kanssa ennen kuin he kasvavat isoiksi ja lähtevät omille teilleen. Olin tosi huono sanomaan asiakkaille ei... Tammikuussa ajoin ison linja-auton kuljettamiseen tarvittavan kortin.
Aloittaessaan työn Mikan palveluksessa Katja ilmoitti haluavansa aina kahden viikon työvuorolistan ennakkoon. Mika lupasi – tosin sillä varauksella, että muutoksia saattaa tulla parhaassa tapauksessa vaikka joka päivälle.
– Aluksi tuntui vaikealta tottua aivan erilaiseen työhön ja ennen kaikkea erilaiseen ajankäyttöön. Kampaajana tiesin jo kolmen viikon päähän eteenpäin, millainen työpäivä minulla oli milloinkin edessäni. Tässä työssä en aina tiedä edes huomisesta: onko ylipäätään töitä vai vapaata ja jos on töitä, onko edessä pitkä vai lyhyt reissu.

Auto joka vuodelle
Mika on kasvattanut yritystä maltillisesti. Autoja on lisätty suunnilleen yhden auton vuosivauhdilla, ja nyt yrityksellä on viisi linja-autoa ja kaksi pakettiautoa. Loppukesästä on tulossa yksi auto lisää.
– Pakettiautot ovat kunnan ajossa ja niillä kuljetetaan ravintokeskuksesta ruokaa kouluille ja vanhuksille. Uusi auto on 19-paikkainen pienoislinja-auto, johon voi tarvittaessa ottaa kolme pyörätuolia. Silloin jää vielä kymmenen tavallista istumapaikkaa, Mika kertoo.
Muunneltavuus on tärkeää, sillä tulevaisuuden tarpeita voi vain arvailla.
– Auton hankkiminen on niin iso investointi, että sillä pitää pystyä hoitamaan monenlaisia ajoja.
Kuudesta seitsemään henkeä saa kuukausittain palkkaa Mikan yrityksestä. Toiset tekevät töitä enemmän, toiset vähemmän, ja kausivaihtelullakin on suuri merkitys ajojen määrään.
– Talvisaikaan ruokakuljetukset työllistävät joka päivä kaksi ihmistä ja koulukuljetukset samoin kaksi. Kesällä päivittäisiin ajoihin tarvitaan kaksi kuljettajaa. Ruokakuljetusten vähimmäisvaatimuksena ovat henkilöauton ajokortti ja hygieniapassi.

Leipä on palasina maailmalla
Yksi syy yrittäjäksi ryhtymiseen on Mikalla se paljon puhuttu yrittäjän vapaus. Työaikoja ei tosin saa yleensä päättää itse, mutta tekemisen tavan kylläkin.
– Yrittäjyys on sellaista, että se hakee koko ajan uusia väyliä. Ei voi tuudittautua ajatukseen, että kaikki jatkuu samanlaisena vuodesta toiseen. Esimerkiksi ruokakuljetukset kilpailutetaan säännöllisin väliajoin, Katja huomauttaa.
– On parempi, että toimeentulo muodostuu useista pienistä puroista kuin yhdestä isosta virrasta. Jos joku menee huonosti, ei koko homma kaadu siihen, Mika jatkaa.
Erityisesti pienellä paikkakunnalla puskaradio on lahjomaton mittari: sieltä kuuluu hyvin pian, tehdäänkö palveluyrityksessä asioita oikein vai väärin. Esimerkiksi kapasiteetin yli myyminen ei ole järkevää, mutta toisaalta kovin lyhyiden sesonkien takia ei kannata tehdä suuria investointeja.
– Alussa tein itse melkein kaiken, mutta nyt olen oppinut luottamaan muihinkin. Minulla on hyvät ja luotettavat työntekijät, joiden töihintuloa ei tarvitse jännittää. He tekevät kyllä vähintäänkin sen, mitä on sovittu, Mika toteaa.
Pellon autohuollon vanha korjaushalli on edelleen käytössä. Siellä Mika harjoittaa omien autojensa parissa tarvittaessa ensimmäistä ammattiaan ja tekee autoilleen kaikki korjaukset, jotka ylipäätään voi ja saa tehdä.

Yhteisiä harrastuksia
Ei Katjan ja Mikan elämä ole suinkaan pelkkää työntekoa ja yrittämistä, vaikka niinkin voisi helposti käydä. Molemmat ovat ottaneet aikaa myös harrastuksille. Katja on innokas partiolainen, Mika puolestaan on käynyt koko talven Noemi Lehkosen lauluopissa. Yhteisiäkin harrastuksia on sen verran, että voi mainita.
– Yritämme kohottaa kuntoa käymällä iltarasteilla. Tavoitteena on lähteä syksyllä Pellon Pailakoiden, Ladun ja Polun sekä Ponnen suunnistajien järjestämälle vaellukselle Kebnekaiselle, Katja paljastaa.
Mikalle vaellusretki on ensimmäinen, mutta Katja on käynyt jo kolmena kesänä vaeltamassa kolmen hengen naisporukalla.
– Ensimmäisenä kesänä vaelluksella oli kolme naista ja yksi koira, mutta koirat ovat lisääntyneet yhdellä joka vuosi. Saa nähdä, onko ensi kesän vaelluksella jo enemmän koiria kuin naisia, Katja pohtii.
Yhteisiin harrastuksiin kuuluu myös lukeminen. Molemmat lukevat monipuolisesti kaunokirjallisuutta, mutta Katjalle kelpaavat myös tietokirjat. Mikalla on linja-autoreissuilla aina kirja matkaeväänään.
Viime talvena Katja ja Mika aloittelivat myös yhteistä tanssiharrastusta, vaikka Katja suhtautuukin hieman epäillen Mikan innostukseen. Innostuminen kuitenkin kannattaisi:
– Tanssiminen ehkäisee dementiaa! Luin jostakin, että tanssinharrastajien joukossa esiintyy 70 prosenttia vähemmän dementiaa kuin muiden, koska siinä pitää hallita kuviot ja seurata musiikkia ja tanssikumppanin liikkeitä ja vielä väistellä muita tanssijoita, Katja vakuuttaa.
Tuskin dementia uhkaa Katjaa ja Mikaa aivan lähiaikoina, mutta nykyään vannotaankin ennaltaehkäisyn nimeen...

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net