Kantomaanpäässä selvitellään ympäristörikosta

26.5.2016 06:00 Minna Siiilasvuo

 

Simo Rousu kummastelee, miten välinpitämättömästi ihminen voi suhtautua ympäristöönsä. Kuvan jätekasa ei maadu, vaan jää maanomistajan siivottavaksi.

 

 KANTOMAANPÄÄ – Raanujärventieltä, Kantomaanpään ja Ojalanpään väliseltä osuudelta, kääntyy sivuun pieni Ahvenojantienä tunnettu viljelystie. Kyseisen tien varteen Simo Rousun omistamalle maalle on viime lokakuun aikana ilmestynyt laiton rakennusjätteiden kaatopaikka.

– Kuulin asiasta vasta nyt keväällä kun lumet sulivat. Otin yhteyttä poliisiin, joka selvittää asiaa ympäristörikoksena. Ohjasin heidät kyselemään jätteiden ilmestymisajankohdasta viljelijältä, joka käyttää tietä säännöllisesti, Simo Rousu kertoo.

Uuteen, syvään veto-ojaan on kipattu melkoinen määrä ilmeisesti kosteiden tilojen – esimerkiksi saunan – remontista syntynyttä eriste- ja muuta jätettä.

– Styroksi ja lasivilla eivät häviä luonnosta koskaan, ja paikan siivoamisesta syntyvät kustannukset ovat huomattavat. Olisi tullut halvemmaksi viedä ne suoraan ekoasemalle... Tuollaista jätettä ei saa jättää edes omalle, saati sitten toisen maalle, Simo Rousu päivittelee.

Simo Rousu on valmis maksamaan ympäristörikoksen selvittämiseen johtavasta vihjeestä pienen palkkion. Asiasta jotain tietävät voivat soittaa suoraan hänelle numeroon 0400 830031 tai asiaa tutkivalle poliisille numeroon 0295 466153.

 

Jaa uutinen:  

 
Viimeisimmät paikallisuutiset
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net