Kalevi Könönen viljelee maitaan vanhaan malliin

30.7.2015 06:01 Minna Siilasvuo

Kalevi Könösen pelloilla heinä korjatan perinteiseen tapaan seivästämällä.

RAANUJÄRVEN YLIPÄÄ – Raanujärven Ylipään vihoviimeiseen taloon on matkaa. Rapa lentää, sora roiskuu ja porot löntystelevät tiellä. Niillä ei ole kiire, ja miksi olisikaan? Juuri nyt luonto antaa niille yllin kyllin ravintoa, vaikka ruokamaille astelisikin rauhalliseen tahtiin.
Yleinen tie päättyy, mutta matka jatkuu. Antelias Suomi ei jakanut asutustiloja Karjalan pakolaisille ihan maalikylien tuntumasta, vaikka nyt muistammekin asian mielellään hieman suopeammassa valossa.
Tien päässä sijaitsevassa, nyttemmin jo tyhjilleen jääneessä Metsälän talossa odottaa Kalevi Könönen, joka viljelee edelleen kotitilansa peltoja. Hän asuu vaimonsa Maaritin kanssa vakituisesti muutamaa kilometriä lähempänä päällystettyjä teitä ja palveluja, mutta vanha kotitila kutsuu varsinkin heinäntekoaikaan.
– Isä oli kotoisin Itä-Karjalasta, Laatokan pohjoispuolella sijaitsevasta Suistamon pitäjästä. Yritin houkutella häntä käymään siellä siinä vaiheessa kun se tuli mahdolliseksi, mutta hän ei halunnut.

Heinää poroille
Könöset tulivat Metsälään vuonna 1958. Silloin tila oli tiettömän taipaleen takana, mutta vuonna 1962 astuttiin upouuden tien myötä aimo askel kohti nykyaikaa. Nyt kehityksen suunta on jälleen kääntynyt.
– Tie on taas vähän huonossa kunnossa. Kun täällä ei asu vakituisesti enää ketään, tie täytyy pitää talvellakin auki omin kustannuksin. Kunta ei ota enää semmoista tehtäväkseen, mikä on tietysti periaatteessa aivan oikein, Kalevi tuumii.
Metsälän viiden ja puolen hehtaarin pellot ovat olleet viljeltynä koko sen yli 50 vuoden ajan, jolloin tilalla asuttiin, hyvinä ja huonoina aikoina. Kun lehmät lähtivät, heinää viljeltiin poroille. Niin nytkin.

– Eihän tässä minun hommassa mitään järkeä ole – ei tästä mitään jää – mutta kun on tehnyt heinää 60 vuoden ajan, ei oikein osaa lopettaakaan. Olen eläkkeellä, mutta minulla on vielä poroja, ollut jo 50 vuotta. Jatkan porohommaa toistaiseksi, vuosi kerrallaan, mutta ei minulla ole mitään pitemmän matkan suunnitelmaa.

Suuruudenhulluus vaivaa
Perheen kahdella tyttärellä, Pellossa asuvalla Helillä ja Kittilässä asuvalla Suvilla on omat poromerkit.
– Saattaisi heillä olla vähän kiinnostusta poronhoidon jatkamiseenkin, mutta molemmilla on omat ammattinsa ja työnsä. Nykyään poroja pitää hoitaa ja ruokkia, joten ei siitä kestä kovin kauas lähteä. Niin kauan se menee kun minä olen tässä, mutta Helikin on vuorotyössä. Ei siinä enää oikein poroja hoideta, eikä niitä kannata kulkea ruokkimassa kovin kaukaa.
Maailma on muuttunut monessakin mielessä. Maatalous on kokenut erityisen suuren muutoksen.
– Ennen joka talossa oli muutama lehmä, mutta nyt täällä Ylipäässä ei ole yhtään lypsykarjaa. Lähimmät taitavat olla Sirkkakoskella, Kalevi arvelee.
Talvisin Ylipäässä on hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Eläimet ovat aina kuuluneet maaseudun elämään, mutta nyt niiden asuinsijat ovat autioituneet. Kalevilla on oma mielipiteensä surkean kehityksen syistä.
– Suuruudenhulluus tulee esiin joka paikassa. Poroja pitää olla satoja ja lehmiä vissiin sen sata jo täällä Lapissakin. Maatalous on mennyt vanhan perheviljelmäkäsityksen siutti.

Ikuisesti velassa?
Kalevi Könönen toteaa, ettei maatalous ole koskaan ollut hänelle itselleen päätyö. Kotitilalla oli parhaimmillaan seitsemän lehmää, mikä on aika kaukana nykyajan vaatimuksista.
– Kun lukee kirjoituksia, näyttää, että viljelijät ovat jo uupumassa tai ainakin sipissä. Eihän näin äärevissä oloissa pysty tietenkään kilpailemaan Keski- ja Etelä-Euroopan tuotantojen kanssa.
Kalevi pohtii, että jossakin Etelä-Suomen parhailla alueilla saattaa olla vielä mahdollisuuksia tulla toimeen maataloudella. Aika kyllä kuluu pohjoisen kivikkopeltoja kierrellessä, mutta onko se järkevää.
– Maataloudessa käy helposti niin, että viljelijä saa olla ikänsä velassa ja sitä jää vielä jälkipolvillekin. Takavuosina Konnunsuon vankilan pelloille suunniteltiin kolmen yrittäjän voimin tuhannen lehmän navettaa. Mitä muuta se on kuin teollisuuslaitos? Se on jo kaukana alkuperäisestä ajattelusta, mutta niin tämä maailma kai menee.
Koneet ovat Kalevin mielestä hyviä olemassa, mutta tuottoonsa nähden kovin kalliita. Niitä ei hevin makseta pellosta saatavilla tuloilla.
– Niinhän sitä on tapana sanoa, että verottaja vie vain puolet, mutta konekauppias viepi kaiken...

Tukea pienille
Oliko Euroopan Unioniin liittyminen sitten syynä maatalouden vaikeuksiin? Ehkä ei, mutta Kalevi katsoo suuruuden ihannoinnin alkaneen maatalousmarkkinoiden vapautumisesta.
– Miksi ei tuettaisi pientä ja hyvinhoidettua viljelyä, ettei olisi noita muovipusseja lentämässä pitkin metsiä? Siinä olisi jotain järkeä. Silloin kun homma menee perheen työpanoksen ohi, se ei enää tahdo kannattaa.
Kalevi Könönen tunnustaa, ettei käsitä nykyajan maataloudesta mitään, jos nyt on koskaan mitään käsittänytkään...
– Olen kasvanut vanhan ajan viljelykseen kun kiertelin pikkupoikana jokivarressa heinänteossa. Silloin äijät selittivät, että ”Jaakosta jänkhään ja Laurista jokheen”. Ensin tehtiin jänkäheinät, ja Laurin päivän tienoilla kun halla alkoi nipistellä potunkaaleja, siirryttiin jokivarsiniityille.
Kalevin omat pellot ovat oiva esimerkki pienestä ja hyvinhoidetusta viljelmästä. Pellot eivät täyty valkoisista palloista, vaan seipäistä ja rakennuksista. Näky on komea, mutta nykyään harvinainen.
– Semmoinen 800 seivästä täältä yleensä tulee. Mie seivästän ne pääasiassa yksin, mutta Maarit auttaa kun ehtii, samoin tyttäret perheineen.

Poronhoito ukkoutuu
Myös poronhoidossa on tapahtunut suuria muutoksia. Kun Kalevi jäi vuonna 2000 pois Palojärven paliskunnan poroisännän tehtävästä, paliskunnassa oli vielä 333 poronomistajaa.
– Jos talossa oli poroja, lapsille laitettiin myös merkki. Nyt poronhoito on niin keskittynyt, että poronomistajien määrä on melkein puolittunut. En ole selvillä ihan tarkasta luvusta, mutta se on joka tapauksessa alle kahden sadan.
Viime vuonna neljän pienen paliskunnan, Raanujärven, Männyn, Muurolan ja Meltosjärven muodostama Palojärven paliskunta vietti 50-vuotisjuhlaansa. Kalevi toteaa sen olevan ainoa avioliitto, joka on pysynyt kasassa sillä rintamalla.
– Poronhoitoa vaivaa ukkoutuminen, eikä se ole ihme. Ala on kiinnostava, mutta niin epävarma, että se tarvitsisi rinnalleen jonkun vähän varmemman tulonlähteen. Mielestäni poronhoito sopisi parhaiten yhteen maatalouden kanssa. Konekanta olisi sama, joten rehunteko sujuisi.
Kalevi pitää hullun hommana sitä, että esimerkiksi hevosenlihasta maksetaan teurastamossa 40 senttiä kilolta, mutta kaupan tiskillä hinta on moninkertaistunut.
– Poronliha on pitänyt vielä kutinsa, ehkä siksi, että tuotanto vähenee ja pedotkin pitää elättää. Liikenteessä menee vuodesta riippuen vaihteleva määrä poroja. Vaikka poroja olisi kahta puolta tietä, autoilijat posottavat menemään kännykkä korvalla. Pahinta on, ettei kituvasta porosta aina edes ilmoiteta. Siitä pitää soittaa heti hätänumeroon, niin tieto menee poromiehille.
Metsästäjät koirineen ovat oma lukunsa. Paikalliset metsästäjät ymmärtävät niinkin, miten porojen kanssa pitää toimia, mutta muualta tulevien kanssa saattaa joskus syntyä sanomista.

Metsä kaipaa kunnostusta
Metsänhoito olisi toinen vaihtoehto maatalouden rinnalle, mutta metsää pitää olla jo monta sataa hehtaaria, eikä aivan rääsiköillä tule toimeen.
– Mie myin aikoinaan kuitupuuta ojalinjoilta. Puuta tuli kaikkiaan alle 200 kiintoa, mutta sain ostetuksi niillä rahoilla uuden henkilöauton, Fiat 127:n. Nyt jos menee ostamaan kuitupuulla keskihintaista autoa, kiintomäärän perään pitää laittaa nolla. Tarvitaan 2000 kiintoa.
Ennen metsään mentiin hakemaan rahaa kun talossa tarvittiin jotain tavallisuudesta poikkeavaa: piti rakentaa, korjata tai uusia jotakin. Pankin sijaan käännettiin katse metsäomaisuuteen. Tiedettiin tarkoin, että pärjäämisen salaisuus ei ole suurissa tuloissa, vaan pienissä menoissa. Nyt on toisin.
– Kustannukset ovat karanneet käsistä. Metsien raivauksessa olisi valtava määrä tekemätöntä työtä, mutta eikö sitä kannata enää tehdä? Jos ensiharvennus ja raivaus jäävät tekemättä, eivät lapsetkaan saa metsistä mitään. Jos ne teettää toisella, ei itselle jää kuin velkaa, Kalevi hymähtää.

Lukeminen kiinnostaa
Eläkeläisellä on aikaa mietiskellä monenlaisia asioita, mikäli niiden pohtiminen kiinnostaa. Kalevia kiinnostaa. Hänellä on perusteltu mielipide hyvinkin monesta asiasta, kuten vaikkapa työllisyydestä.
– Ammattiyhdistysliike on ollut osaltaan heikentämässä nuorten mahdollisuuksia työllistyä. SAK on tehnyt paljon hyvääkin, mutta ei sen saisi olla kannanotoissaan niin jäykkä. Työnteon pitäisi olla aina kannattavampaa kuin kotona haukottelun.
Eipä Kalevi vietä muutenkaan eläkepäiviään jouten. Hän kertoo lukeneensa parhaina vuosina satakin kirjaa, ”tyhjänpäiväisyyttä tietenkin, mutta aina sieltä jää yhtä ja toista mieleen”.
– Luen hullun paljon kirjoja, mutta nyt on vähän taukoa kun Siikavirran Väiski on lomalla eikä kirjastoauto kierrä täällä. Nyt on satanut niin paljon, että olisi sen puoleen joutanut lukemaankin, vaikka heinänteko on edelleen kesken.
Lukeminen avaa uusia maailmoja, mutta niin tekivät myös vuonna 1974 Kyproksen kahinoissa vietetyt rauhanturvaajakuukaudet. Kun sikäläisellä mummolla oli puujalka, se oli puuta: kakkosnelosta, jonka päässä oli suomalaisen Schaumanin leima.
– Silloin eivät totisesti olleet kyseessä lomahommat. Meidän joukoistamme kuoli kaksi ja haavoittui 18 rauhanturvaajaa.
Entäpä se heinänteko sitten? Pari hehtaaria heinää on vielä pystyssä.
– Se olisi jo tehty, jos olisi satanut vähemmän.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net