Pilkheitä

Joko kaikki on sanottu?

25.9.2015 06:00 Minna Siilasvuo

Olen ottanut viime aikoina etäisyyttä Facebookiin enkä käy myöskään lukemassa nettikeskusteluja. Haluan pistää pääni pensaaseen, tukkia korvani, sulkea silmäni ja kuvitella ihmisten olevan juuri niin ystävällisiä ja suvaitsevaisia kuin olen aina uskonutkin.
Turvapaikanhakijoista on kirjoitettu ja puhuttu väsymiseen asti, mutta ”keskustelun” osapuolet ovat sulkeneet korvansa toisinajattelevien perusteluilta. Mitään edistystä ei siis ole tapahtunut – eikä tapahdu.
Tässä lehdessä esitetään kaksi mielestäni hyvää ehdotusta. Kansanedustaja Alatalo toivoo, että nuoria pakolaismiehiä sopeutettaisiin suomalaiseen yhteiskuntaan tarjoamalla heille aluksi töitä metsänhoidon parissa.
Kun katson työmatkallani tienvarren rääsiköitä, ymmärrän kyllä pointin. Suomi kuulemma elää metsästä...
Ymmärrän myös sen toisen näkökohdan: on erityisen tärkeää saada nuorille miehille mielekästä tekemistä. Joutilaisuus saa väistämättä aikaan harmia, eikä sitä varten tarvitse todellakaan olla pakolainen. Voin vain kuvitella, millaista levottomuutta sata yhteen kerättyä suomalaista työtöntä ja toimetonta nuorta miestä saisi kylillä aikaan.
Porinoissa ehdotetaan, että nousisimme vastustamaan kehitysapumäärärahojen leikkaamista. Sekin on mainio ajatus, sillä pakolaisvirta ei tyrehdy tulevaisuudessakaan, ellemme pysty tekemään jotakin lähtömaiden turvallisuuden lisäämiseksi.
Yhteiskunnalliset rakenteet muuttuvat hitaasti. Juuri tällä hetkellä meidän täytyy kyetä huolehtimaan Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista ja ottaa heidät avosylin vastaan. Meidän täytyy ottaa se riski, että kaikki tulijat eivät ole kivoja ja hyödyllisiä. Meidän täytyy olla ihmisiä.
Samalla, kun hoidamme parhaamme mukaan tämänhetkistä, akuuttia tilannetta, meidän pitää myös katsoa tulevaisuuteen. Paras, mitä voimme nyt tehdä, on toimia tavalla tai toisella rauhan edistämiseksi turvapaikanhakijoiden lähtömaissa. Miten se sitten tapahtuu, on viisaampien käsissä.
Yksi asia on kuitenkin varma: tutkitusti nimenomaan naisten kouluttaminen edistää hyvinvointia kehittyvissä maissa. Koulutettujen naisten kautta syntyy taloudellista hyvinvointia, joka puolestaan vähentää yhteiskunnallista levottomuutta.
Se on pitkä ja hidas tie, mutta uskon, että se kannattaa kulkea.

Jaa uutinen:  

 
Viimeisimmät Pilkheet
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net