Jarno Jokiharju palasi Pelloon Baddingina

10.9.2015 06:00 Kari Kaulanen

Jarno Jokiharju oli tutkinut tarkkaan Baddingin lavaliikehdintää, mutta ei silti sortunut matkimiseen.

PELLO – Pellon yläkoulun juhlasalissa lauantaina esitetty Badding Teinienkeli -musiikkinäytelmä veti salin ääriään myöten täyteen.
Esko Janhusen kirjoittama tarina oli kuvitteellinen, joskin pohjautui tositapahtumiin. Tarinaa tärkeämpi oli kuitenkin musiikki. Baddingin tuotannosta olivat mukana muiden muassa Fiilaten ja höyläten, Nuori rakkaus, Paratiisi, Mun sormuksein, Tähdet tähdet, Kauas pilvet karkaavat ja tietenkin nimikappale Teinienkeli.
Baddingin uran alkuajoista näytelmään oli poimittu Jyväskylän Kesässä 1960-luvun lopulla pahennusta herättänyt Jenkka ulkosynnyttimistä. Sen säveltäjää ja Baddingin uran tukijaa Mauri Antero Nummista esitti jänikseksi pukeutuneena yksi kolmesta näyttelijästä, Kati Nuojua, joka näytteli myös Baddingin ihastusta, Leenaa.
Hauskuuttajan osa lankesi näytelmässä niin ikään useita rooleja esittäneelle Hannu Frimanille. Hän osoittautui hyväksi laulajaksi ja osoitti muuntautumiskykynsä välillä jopa naiseksi pukeutuneena.

 

Lue lisää Tornionlaakson sivulta 3.

Jaa uutinen:  

 
Viimeisimmät paikallisuutiset
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net