Janne Niva viihtyy moottoreiden pärinässä

4.9.2014 06:01 Kari Kaulanen


PELLO – Kun Jolman Matin Sisu tuprautti savurenkaat piipustaan, pikku-Janne hyppäsi pyöränsä selkään ja katosi radan ja maantien toiselle puolelle katsomaan, pääsisikö kyytiin. Näin on kertonut Janne Nivan isä Antero Niva.
Kun Janne oli taas kerran pyöräillyt Matin luo, tämä oli antanut hänen ajaa metsäkoneen auton kyytiin.
– Matti sano, että tuleppa Janne jalkojen välhiin ja polje kaasua.
Melko pieni Janne oli silloinkin, kun hän oli Anteron kanssa viikkoreisussa Ruotsissa, missä tämä teki töitä metsäkoneella.
– Päivälä, ko alko väsythään, mie nukuin kippurassa konheen lattialla, isän jaloissa, Janne muistelee.
Teki Janne siellä myös töitä; hän löi leimoja tukkien päähän yhdessä työnjohtajan kanssa.
Sukuvikana koneet
Innostus koneisiin lienee Jannella sukuperintöä. Hänen Kaarlo-pappansa ajoi tiekarhua, aura-autoa. Isä-Antero on hankkinut leipänsä metsäkoneen puikoissa. Tällä hetkellä sekä isä että poika työskentelevät metsäkoneenkuljettajina Veljekset Jolma Ky:lle, joka puolestaan tekee töitä MHY Länsi-Rajalle.

Muiden tapaan myös metsäkoneet ovat kehittyneet viime vuosina huimasti.
– Meillekkin tulevat muistitikulla kartat, joista met näemä, mihin pittää mennä.
Janne sanoo tykkäävänsä työstään. Se on vapaata, mutta myös vastuullista. On osattava päättää, millä tavalla metsänomistaja saa mistäkin puusta parhaan hyödyn.
– Kaheksasta kymmenheen tunthiin, Janne vastaa kysymykseen työpäivänsä pituudesta.
Nuoresta iästään – 32 vuotta – huolimatta Janne Niva on ehtinyt tekemään paljon muutakin.
Minkä nuorena oppii
Jannen lapsuuskoti on Vaaranperässä rautatien itäpuolella. Lempeän ala-asteelle oli matkaa kolmisen kilometriä, ja saman verran kertyi myös Pellon yläasteelle.
Niiden jälkeen kouluna on toiminut pääasiassa työelämä itse.
– Kävin mie kuukauen metsäkoneenkuljettajakoulua, ja totesin, että miehän ossaan jo nuo asiat.
Eikä ihme, sillä Janne oli jo peruskouluaikoina ajanut hiihtolomillaankin Erkki Jolman metsäkonetta.
Toisen kuukauden Janne kokeili talonrakennuspuolella, mutta se ei innostanut senkään vertaa. Veri veti moottoreiden pariin.
Ensimmäiset työreissut Jolman Erkin kanssa suuntautuivat Kolarin ja Kittilän kairoihin.
Janne kokeili myös autonkuljettajan ammattia Kuljetus Kovalainen Oy:n ja myöhemmin Armas Kriston ja Kaarlo Rundgrenin rekkojen ratissa. Sitä myötä alkoi koko Suomi tulla tutuksi Helsinkiä myöten. Eteen tuli monta jännittävää tilannetta, mutta samalla tarvittavaa oppia ja lisää itseluottamusta.
Kittilän kaivoksellakin Janne on ehtinyt ajaa kuorma-autoa parin vuoden ajan.
Työ ja harrastus
Luulisi, että kun työkseen touhuaa moottoroitujen vehkeiden kanssa, hakisi harrastuksensa jostain muualta. Näin ei ole ainakaan Jannen kohdalla.
Vuonna 1998, 16-vuotiaana, hän istui ensimmäisen kerran kilpailumielessä jokkisauton rattiin. Kyseessä olivat jäärata-ajot Oulun Iinatissa ja sijoitus neljäs.
– Ostin ensimäisen auton Keräsen Sepolta 4000 markala, Janne kertoo.
Auto rakennettiin kilpailukuntoon Kaarlo-papan autotallissa. Kaarlo oli apuna myös hankkeen rahoituksessa.
Janne teki itse kaiken muun, mutta moottorin ja vaihdelaatikon osalta työn teki naapuri Vaaranperästä, Markku Lomakka, joka itse oli aloittanut jokkisharrastuksen jo 1980-luvulla.
Jokkista ja kelkkailua
Janne kiersi jokkisautokisoja ensin nuorten luokassa ja sittemmin yleisessä luokassa lähinnä Pohjois-Suomessa.
– Kyllähän sitä ajaa osas, mutta ko piti aina painaa täysilä ja sitte sitä olthiin pensikossa, Janne kuvailee hymyillen alkuaikojen menestystään. Hän sanoo kuitenkin rauhoittuneensa sen jälkeen, kun siirtyi yleiseen luokkaan.
– Vaikka mie hosuinki, niin kertaakhaan en ole autoa kaatanu, Janne painottaa.
Hän arvostelee jokamiesautoilun myyntisääntöä.
– Auto pittää myyä 1400 eurola, vaikka siihen on saattanu mennä paljo enämpi rahhaa työstä puhumattakhaan.
Talvisin hän hyppää usein moottorikelkan selkään ja karauttaa luonnon helmaan. Kilpailulajiksi kelkkailu on Jannen mielestä liian kallis.
Haaveissa rallisprint
Jannella on selvästi kova vietti autolla kilpaa ajamiseen. Viime syksynä hän kävi Levillä katsomassa rallisprintin Future Cup -kilpailua. Siitä saakka hänen päässään on pyörinyt haave päästä kokeilemaan lajia.
Lopullista päätöstä hän ei ole vielä tehnyt. Haastattelupäivän aamuna hän oli kuitenkin tullut Kurikasta kärryssään postiauton värinen Mitsubishi.
– Siinä olis aihio, mutta pittää vielä miettiä, Janne sanoo.
Yksi avaintekijä on tietenkin raha. Rallisprint-auton kilpailukuntoon rakentaminen on huomattavasti kalliimpaa kuin jokkisauton.
Mersu oman maun mukaan
Kilpaa ajaminen ei ole ainoa keino mitata paremmuutta automaailmassa. Yksi tapa on rakentaa, sisustaa ja maalata mieleisensä auto ja vertailla sitä sitten toisten rakentamien kanssa. Kun vertailun tekee tuomaristo – tai yleisö – autot tulevat myös jonkin sortin paremmuusjärjestykseen.
Janne oli mukana rakentamassa Kaarlo Rundgrenin Punahilkka-Sisua, joka pärjäsi hyvin Härmän Power Truck -tapahtumassa kesällä 2012.
– Sielä mulle kehkeyty ajatus, että mitä jos mie kokkeilisin ittekki.
Seuraavana keväänä Janne haki Helsingistä Mercedes Benz Sprinterin, jollaisesta hän oli jo aiemmin haaveillut.
Auton maalannut Mika Jefremoff oli alusta lähtien mukana suunnittelutyössä, samoin verhoilija Anita Tapani. Ulkomaalauksen teemaksi valikoitui leijona, Jannen horoskooppimerkki.
Kyseessä ei ollut mikään pieni projekti.
– Mika on hoitanut maalaukset ja Anita on verhoillut penkit, mutta kaikki muu on minun tekemää.
Valmista suunnitelmaa Jannella ei ollut, ainoastaan kaapeleiden vedot piti suunnitella etukäteen. Silloin piti tietää myös se, mihin mikäkin laite tulee.
– Kaapelia on yhteensä ainaki kilometri, Janne arvioi.
Musiikkia ja muuta ”humpuukia”
Erilaisilla audiovisuaalisilla laitteilla on sisustuksessa iso rooli. Autossa voi katsoa televisiota, laulaa karaokea ja ennen kaikkea kuunnella musiikkia.
– Kovaa ja korkealta, Janne kuvaa musiikin laatua.
Peräti kolmisenkymmentä kaiutinta takaa sen, että kaikki äänet kuuluvat. Äänen lisäksi on panostettu valoihin.
Auton rakentaminen on tapahtunut paitsi Jefremoffin pajalla Torniossa, porukan vuokrahallilla Vaaranperässä, entisissä tielaitoksen tiloissa.
Tämänvuotisessa Power Truck -tapahtumassa Jannen Mersu sijoittui pakettiautojen sarjassa toiseksi. Hän ei ole vielä päättänyt ensi vuoden osallistumisesta. Siitä päätellen, että suunnitelmat auton tavaratilan uudistamiseksi pyörivät jo päässä, osallistuminen on enemmän kuin todennäköistä.
Työtunteja Janne ei ole laskenut, ei myöskään hintaa. Sen hän kuitenkin sanoo suoraan, että ilman tukijoita – joita on noin 40 – projekti ei olisi ollut mahdollinen.
Huoli VPK:n tulevaisuudesta
Kaiken muun ohessa Janne on ehtinyt osallistua niin Pellon Moottorikerhon kuin VPK:n toimintaan.
Moottorikerhon hallituksessa hän on ollut useita vuosia ja toiminut myös Pellon kisojen kilpailujohtajana. AKK:n (Autourheilun Kansallinen Keskusliitto) puolella hän on tällä hetkellä maan pohjoisin tuomariston puheenjohtaja, jonka tehtävä on toimia kisojen ylimpänä valvojana.
Erityisen lähellä Jannen sydäntä on vapaapalokunta. Viimeiset neljä vuotta Janne on toiminut Pellon VPK:n päällikkönä.
Pellossa tilanne on sama kuin niin monessa VPK:ssa: mukana oleva väki vähenee.
Janne muistuttaa, että palokuntaan koulutetaan, joten kenenkään ei tarvitse lähteä kylmiltään sammutustöihin.
– Vähinthään kymmenen aktiivia pitäs meilekki saaha, Janne toteaa.
– Mutta nuoret lähtevät maailmale heti ko pääsevät koulusta.
Vauhtimutka maailmalle on varmasti hyväksi, mutta Jannen esimerkki osoittaa, että työn ja harrastuksen voi löytää Tornionjokilaaksostakin.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Saajoturkis
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net