Pilkheitä

Irtiottoja todellisuudesta

20.9.2012 06:00 Minna Siilasvuo

Elän perheessä, jonka jäsenistä puolet toivoisi asuvansa jossain muualla kuin Suomessa. Yksi unelmoi Amerikan ihmemaasta, toinen – aito vadelmavenepakolainen – haaveilee heräävänsä jonakin aamuna ruotsalaisena.

Emme me loputkaan elä todellisuudessa kuin hetkittäin. Osa meistä uppoutuu todellisuuspakoretkillään pelien maailmaan, ja teen sitä aika usein itsekin. Mitä väsyneempi olen, sitä varmemmin väsytän itseäni tietokonepelien ääressä.

Pakomatka onnistuu myös television ääressä sukankudin sormissa kilisemässä. Tai kirjan seurassa, ellei pakenija ole liian väsynyt keskittyäkseen kunnolla.

Todellisuudessa on loistokkaat puolensa, mutta täytyy olla valmis näkemään vaivaa päästäkseen niihin käsiksi. Olen viime aikoina tehnyt omasta mielestäni hyvinkin mittavia ponnistuksia mustaherukkapensaissa saadakseni viimeisetkin marjat talteen ennen kuin syksy lopullisesti saavuttaa kotikulmat.

Ponnisteluistani on olemassa todistusaineistoa, joka tosin hupenee helposti nälkäisten herkuttelijoiden vatsoihin. Se tosin on tarkoituskin: mitä iloa on hilloista, mehuista ja pakastemarjoista, elleivät ne kelpaa kenellekään?

Yhdessä pensaassa on vielä vähän puuhaa, ja sen kimppuun käyn, kunhan lehti on painossa. Vähäistä ahkeroimista odottaa myös vaatimaton kasvimaani, jonka komeat lehtikaalit täytyy kerätä parempaan talteen, ennen kuin porot ennättävät apuun.

Viimeinen ponnistus on edessä myös surullisenkuuluisassa kasvihuoneessani, jonka chilit joutuvat temmatuksi varsistaan ennen aikojaan. Haluan saada kaiken valmiiksi ja talteen, ennen kuin pakenen todellisuutta ihan käytännössä, ja lähden viettämään kesälomaani.

Lauantaina pakkaan mukaan kesävaatteet, rollaattorin ja pyörätuolin, ja lähden äitini kanssa kolmeksi lämpimäksi viikoksi Välimeren rannalle nauttimaan auringosta ja suolaisesta merivedestä, joiden toivon lievittävän ainakin jossain määrin äidin reumakipuja.

Matkalla juhlimme myös hänen 85-vuotispäiväänsä syömällä hyvin ja kahlaamalla meressä. Siitä kahlaamisesta äiti haaveilee, ja sen haaveen yritän toteuttaa. Mielellään joka päivä, mutta ainakin silloin, kun saan apua.

Todellisuuskarkuruus voi tietysti mennä pahan kerran pieleen, mutta uskon kaiken sujuvan mallikkaasti. Vaikka tuleva loma on tietyllä tapaa vaativa – äiti kun liikkuu niin huonosti – on se minulle todellinen irtiotto arkitodellisuudesta, jossa minun täytyy jatkuvasti tuottaa jotakin julkaisukelpoista täydellisen tyhjästä päästäni.

Loman jälkeen päässä on toivottavasti taas jotakin.

Jaa uutinen:  

 
Viimeisimmät Pilkheet
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net