Irja Sipola-Koskenniemi taitaa ompelun salat

22.5.2014 06:01 Minna Siilasvuo

Irja Sipola-Koskenniemen mielestä käsityöliike on mitä parhain työpaikka.

PELLO – Kun tervolalaisen Irja Sipolan ompelijaäiti tarvitsi apua työssään, otti Irja siskoineen kuuliaisesti neulan käteensä ja alkoi pistellä. Äidin polkukoneessa ei ollut siksak-ommelta, joten tyttäret saivat yliluotella tekeillä olevien vaatteiden saumanvarat.
– Se oli mukavaa puuhaa ja opiksi meille. Ilmiselvää lapsityövoiman käyttöä, Irjaa naurattaa.
Sisaret eivät innostuneet ompeluhommista aivan niin paljon kuin Irja.
– Vanhempi sisko ompelee, ja kyllä nuorempikin, mutta kumpikaan ei ole tehnyt siitä ammattia itselleen. Äiti sen sijaan ompeli aina: hän teki muun muassa sekä meille sisaruksille että lapsenlapsilleen Tervolan kansallispuvut, Irja kertoo ja esittelee nukkea, jolla on äidin ompelema kansallispuku.
Ompeleminen oli Irjalle mieleen, kun taas lukuhommat eivät niinkään jaksaneet innostaa. Niinpä Irja valitsi sopivaan ikään vartuttuaan opiahjokseen Tornion ammattikoulun, missä perehtyi kaksi vuotta perusteellisemmin ompelun saloihin.
– Valmistuttuani lähdin töihin Lahteen, missä olin vuoden verran. Sieltä menin Boråsiin vaatetehtaaseen töihin. Boråsissa vierähti muutama vuosi.

Kohti pohjoista
Vähitellen ajatus paluusta pohjoiseen alkoi kutkuttaa mielen pohjalla. Vuonna 1986 Irja tulikin lähemmäs kotiseutua, Matarenkiin, vaikka pysyi vielä Ruotsin puolella.
– Olin aluksi Nordilla opettajana, mutta sitten perustin oman yrityksen, jota pyöritin viitisen vuotta. Tein vapaa-ajan asuja ja työvaatteita, Irja kertoo.
Ruotsissa asuessaan Irja tutustui Raimo Koskenniemeen ja niin vanhanaikaisestihan siinä kävi, että vuonna 1994 rakkaus kuljetti Irjan Pelloon, Jarhoisiin. Muutosta tuli toukokuun viides päivä kuluneeksi tasan 20 vuotta.

– Hain töitä Pellosta, mutta kun mitään ei löytynyt, perustin taas oman yrityksen, Ompelimo Irjan. Kolme vuotta myöhemmin ostin Pellon Käsityöliikkeen, joka on yksi Pellon vanhimmista edelleen toimivista yrityksistä. 1990-luvun viimeisinä vuosina ostin vielä Piippolan Esalta kangaskaupan.

Sauman pää näkyvissä
Pellolaisena yrittäjänä eletyt vuodet ovat olleet Irjan mielestä hyviä, vaikka hän ei paikkakunnalle tullessaan tuntenut ketään – eikä tunne kaikkia vieläkään.
– Olen viihtynyt täällä hyvin, enkä ole katunut tuloani. Ihmiset ovat mukavia ja minulla on hyvät asiakkaat. On mukava, kun ihmiset piipahtavat sisään juttelemaan, vaikka eivät aina ostaisikaan mitään.
Irja on ommellut jo 45 vuotta, mutta nyt sauman toinen pää alkaa häämöttää. Ensi vuonna Irja tulee eläkeikään, ja niinpä jatkajan löytäminen liikkeelle on hyvinkin ajankohtainen asia.
– Tässä olisi hyvä työpaikka jollekin nuorelle – tai ainakin minua nuoremmalle – joka on kiinnostunut ompelemisesta. Ei haittaa, vaikka ei vielä osaisikaan, sillä minä voin kyllä kouluttaa jatkajan.

Kastemekosta käärinliinaan
Irjalla on kanttia puhua, kun hän lupaa opettaa jatkajan työhön ja talon tavoille. Hänen laaristaan eivät ompelutyötä helpottavat niksit lopu, onhan hän sekä ommellut vaatetehtaassa että työskennellyt ompelunopettajana.
– Mie en pihtaa tietojani, vaan autan kaikessa, missä suinkin voin. Saatan vaikka ottaa ompelutyötä kotiin, jos sellaista apua tarvitaan.
Yrittäjävuosien aikana moni asia on muuttunut, mutta jotain on myös pysynyt: eteen ei ole vielä tullut sellaista päivää, ettei pöydällä olisi työ tai useampikin odottamassa.
– Teen monenlaista: päällystän huonekaluja, korjaan vaatteita ja ompelen uusia aina kastemekosta käärinliinaan. Tässä työssä ei aika käy pitkäksi, sillä kaikki päivät ja uudet tehtävät ovat erilaisia.
Myös se on ennallaan, että asiakkaat arvostavat laatua. Aina ilmaantuu sellaisia ihmisiä, jotka haluavat teettää itselleen vaatteen tai ompeluttaa verhot kankaasta, joka kestää aikaa ja kulutusta.
– Sen olen tässä työssä huomannut, että laatukankaat menevät aina ensin. Kun halutaan ompeluttaa verhot, ne tehdään hyvästä kankaasta ja huolella – ja niitä käytetään hyvinkin toistakymmentä vuotta, Irja ihastelee.

Tekemisestä teettämiseen
Käsityö on monelle mieluisa harrastus, mutta ihmiset jakautuvat entistä selvemmin niihin, jotka harrastavat ja osaavat, sekä niihin, joille jo napin ompelu tai sukan kutominen ovat aivan tekemätön paikka.
– Käsityönopetusta vähennetään kouluista ja määrärahat ovat vähissä. Ehkä siksi nuorilla ei enää synny samanlaista kiinnostusta käsitöihin kuin ennen. 20 vuotta sitten opettaja kävi oppilaitten kanssa ostoksilla, ja nämä saivat valita mieleisensä langat ja kankaat käsitöihinsä. Sellaista ei enää tapahdu. Ehkä se on osasyynä siihen, että käsityötarvikkeitten menekki on vähentynyt huomattavasti, kun taas esimerkiksi korjausompelun tarve on lisääntynyt, Irja pohtii.
Ajatus siitä, että yli 40 vuotta vanha Pellon Käsityöliike loppuisi jatkajan puutteeseen, surettaa Irjaa.
– Tämän ihanampaa työpaikkaa ei ole ollut! Jos olisin kymmenen vuotta nuorempi, tekisin tästä pienen tavaratalon, josta erityisesti ikäihmiset saisivat hankituksi kenkiä, laamapaitoja ja sen sellaista, mitä ei näiltä kulmilta muuten löydy. Tässä voisi pyörittää myös nettikauppaa ja suutaripalveluillekin olisi kysyntää, Irja suunnittelee.

Juttukavereina kastemadot
Vaikka työ on innostavaa ja vaihtelevaa, Irjan elämään mahtuu muutakin. Takana on yli 20 vuotta yhteistä taivallusta Raimon kanssa ja matka senkun jatkuu.
– Kun työpäivä päättyy, haluan kotiin Jarhoisiin, enkä jaksa lähteä sieltä enää takaisin kylälle. Hiihdämme talvella paljon, ja yritämme muutenkin käydä joka ilta lenkillä. Saa sitten nähdä, mitä rupean harrastamaan kun jään eläkkeelle...
Vaihtoehtoja ainakin on valittavaksi asti, sillä Irja on viihtynyt aiemmin muun muassa harrastajateatterin riveissä. Kuorossa laulaminenkin kiinnostaisi. Eläkepäiviä odotellessa Irja tyytyy lenkkeilemään ja sulan maan aikaan hoitamaan puutarhaa.
– Minulla ovat ainakin kukkapenkit kunnossa, vaikka en olekaan kovin osaava sisäkukkien suhteen. Kevään tultua minä pyllistelen pihamaalla kädet mullassa ja juttelen kastematojen kanssa. Tarvittaessa Raimo pistää lapion maahan ja kaivaa kuopan.

Ihanaa elämää
Irjan mielestä elämä on juuri tällä hetkellä ja tässä iässä siinä mielessä ihanaa, ettei enää tarvitse miettiä omaa työuraansa ja sen löytämistä. Nuorena on paljon huolia, mutta nyt ei enää tarvitse huolehtia kuin korkeintaan lastenlasten tulevaisuudesta. Oma tytär Tiina on jo löytänyt paikkansa elämässä.
– Tiina on sairaanhoitajana Luulajassa. Minä olen kolmen lapsen mummi, ja siihenkin tarvitaan aikaa. 12-vuotias Ronja ja kymmenvuotiaat kaksoset Emil ja Samuel ovat mummin silmäteriä.
Elämän ihanan vaiheen tekee vielä ihanammaksi se, että Irjan terveydentila on hyvä.
– Olen saanut onnekseni olla terve pieniä kolotuksia lukuun ottamatta. Niitä tulee iän mukana väistämättä vähän jokaiselle, Irja arvelee.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Saajoturkis
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net