Pilkheitä

Idän ihmeet

16.10.2014 06:00 Einari Rautio


Lähdin viime torstaina tutustumisreissulle Murmanskiin. Alue on aina kiinnostanut minua, sillä kolmensadantuhannen ihmisen kaupunki kaukana pohjoisen jäämeren rannalla on jo itsessään pieni ihme. Oma tavoitteeni oli päästä näkemään miten kaupunki toimii ja Svefi:n organisoiman Co-Tour -hankkeen järjestämän matkan tavoitteena oli selvittää, mitä mahdollisuuksia kaupunki voisi tarjota tornionlaaksolaisille.
Murmansk sijaitsee korkeiden vaarojen, soiden ja kaivoksien takana vuonossa, joka johtaa Jäämereen.
Valtaosa kaupungin taloista rakennettiin ilmeisesti Neuvostoliiton aikaan, sen verran harmailta ja rapistuneilta betonilaatikkokolosseilta ne nykyään näyttivät. Vastaan ei tullut ainuttakaan remontoitua julkisivua.
Suomalaiset rakennusvalvonta- ja terveysviranomaiset olisivat todennäköisesti pyörtyneet jo ensimmäisten rakennusten kohdalla ja määränneet koko kaupungin käyttökieltoon.
Rapistuneen pinnan alla elää kuitenkin ilmeisen toimeliasta väkeä, sillä kaupunki oli silmiinpistävän eloisa. Aamuisin kadut valtasivat töihin huristelevat autot ja iltaisin kaupunki ei suinkaan hiljentynyt, vaan autot vaihtuivat jalankulkijoiksi.
Ruokakaupat ja baarit jatkoivat aukioloaan läpi lähes koko yön, joka vuorokausi. Helsingissä on yli tuplasti asukkaita ja ympärillä vielä puoli miljoonaa lisää, mutta silti liikenteen määrä, kauppojen määrä ja myös aukioloajat häviävät Murmanskille. Ainakin näin nopealla tarkastelulla.
Nykyisen maailmantilanteen ja pakotteiden aikana voisi luulla, että kauppojen hyllyt olisivat kaikuneet tyhjyyttään. Mutta tilanne oli suorastaan päinvastainen, sillä naapurimaassamme näyttää olevan suoranaista runsaudenpulaa kauppojen tuotevalikoimassa. Kaikki tunnetut länsimaiset merkit olivat suuresti edustettuina ruokana ja kulutustuotteina.
Jos oli kaupoissa mitä ostaa, niin oli myös venäläisillä halu ostaa. Joka kaupassa oli väkeä kuin Rovaniemen markkinoilla.
Matkailulla on avartava vaikutus ja tämän matkan yhtenä vaikutuksena alkoi tuntumaan siltä, että paljon pauhatut pakotteet Venäjää vastaan ja Venäjän vastapakotteet pakottelijoita vastaan ovat vain suuria sanoja vailla todellisia tekoja. Näytti siltä, ettei venäläisten arki tiennyt pakotteista mitään.
Ehkä Valioltakin oikeasti jäi vain oikea lappu pois matkasta kun rekat aikoinaan käännytettiin rajalla?

Jaa uutinen:  

 
Viimeisimmät Pilkheet
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net