Näin son

Huijja, huijareita!

29.11.2012 06:00 Kari Kaulanen

Kun aloittelin yrittäjän uraani matkailualalla, minulle soitettiin ja kaupattiin mainostilaa Lahden suurhallin videotaululle. Tietenkin tein kaupat ja tunsin ylpeyttä onnistuneesta markkinointi-iskusta.
Vaivihkaa kyselin lahtelaisilta tutuilta, jotka olivat käyneet hallissa, oliko mainokseni osunut silmään. Ei ollut. Nolotti. Myöhemmin yrittäjäkurssilla kuulin parin muunkin pudonneen samaan kuoppaan, mikä hieman helpotti.
Ei kyse missään nimessä ollut huijauksesta, vaan aloittavan yrittäjän sinisilmäisyyden hyväksi käyttämisestä. Sellaiseen varmaan useimmat ovat törmänneet. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kaupparekisteritieto on tullut julkiseksi, puhelin on ruvennut soimaan.
Jos soittajia oli uskominen, yrityksellä oli väistämättä edessään konkurssi, ellei se laittanut tietojaan mitä erilaisimpiin luetteloihin. Härskeimmät myyjät nimittivät ainakin kiertoteitse kieltäytyjää tyhmäksi. ”Eikö yrityksesi tarvitse markkinointia?”, saatettiin kysyä.
Eipä sillä, erilaiset luettelomyyjät soittelevat edelleen. Taktiikka on vain erilainen kuin ennen. Nyt kysytään, ovatko tiedot ajan tasalla. Minulla on tapana tehdä vastakysymys: ”Maksaako se jotain?” Vastauksen saaminen on joskus vaikeaa, mutta jos se on myönteinen, kuten useimmiten on, sanon jyrkän ein.
Uuden tekniikan myötä huijareille ovat avautuneet uudet, laajat markkinat.
Kun kännykkä pirahtaa kerran, ja näyttöön jää kummallinen numero, siihen soittaminen saattaa tulla kalliiksi.
Sähköpostiin taas tulee jos jonkinlaista viestiä. Jos olisin ottanut tilillleni kaikki rahat, joita minulle on tyrkytetty, en suinkaan istuisi hämärän kuhjassa kirjoittamassa.
Viimeksi tänä aamuna sain viestin, että olen voittanut nettiarpajaisissa 500 000 puntaa. Minun tarvitsee vain ilmoittaa tietoja itsestäni. Ei kuitenkaan tilinumeroa, sillä shekki tulee postissa, kunhan kerron osoitteeni.
Sen verran vainoharhainen olen, että en kerro sitä ainakaan sähköpostilla, sillä lähettäjän osoite on sen verran epämääräinen.
Viestissä oleva postiosoite on tosin olemassa, mikä tekee viestistä vakuuttavamman. Kun osoitteen googlaa, selviää, että en ole ainoa, joka on saanut kyseisen viestin.
Maailma on kerta kaikkiaan mennyt sellaiseksi, että vaikka kuinka olisi varovainen, voi tulla huijatuksi.
Senkin asian kanssa on vain elettävä.

Jaa uutinen:  

 
Näin son viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
pallonkorjuubn
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net