Hilkka Raappana ahkeroi 41 vuotta kunnan palveluksessa

18.9.2014 06:01 Minna Siilasvuo



PELLO – Paljasjalkaisen pellolaistytön, sillankorvassa kasvaneen Hilkka Raappanan (o.s. Alasaukko-oja), kotona oli ajan tavan mukaan pari, parhaimmillaan kolme lehmää, joita äiti hoiti. Isä kävi muualla töissä.
– Isä mittasi puita metsissä, äiti hoiti lapsia kotona. Mie olin ainoa tytär, mutta minulla oli neljä veljeä. Taisin tosin olla aika kälmi lapsena...
Pikku Hilkka saattoi olla joskus pahankurinen, mutta ei pahantahtoinen. Paremminkin ajattelematon.
– Meillä kävi kylässä eräs tuttu mies, ja hänen lähdettyään rupesin pelleilemään ja matkimaan häntä veljilleni. En arvannut, että isä kuulisi, mutta hän astui yllättäen huoneeseen ja sanoi: ”Siekös se tässä pahin oletkin? Mie kun olen luullut, että pojat vain tekevät kolttosia.”
Isä selitti lapsilleen, ettei ketään saa matkia eikä ilkkua. Puhevika tai muu vamma ei saa koskaan olla aiheena pienimmällekään kiusanteolle. Isän sanat ovat vielä vuosikymmenien jälkeenkin kirkkaana Hilkan mielessä.
– Otin kyllä opikseni. Vieläkin nolottaa kun muistelen sitä tapausta.

Pikkuisen prinsessaa
Hilkka epäilee äidinkin arvelleen, että poikien kanssa pääsi helpommalla.
– Tytöt ovat vaativampia kuin pojat, erityisesti vaatteitten suhteen. Niinhän se on itselläni vieläkin. Kun pitäisi lähteä jonnekin, veisaan joka kerta samaa virttä: ei ole mitään päällepantavaa. Aina pitäisi mennä kaupan kautta, Hilkka naurahtaa.
Koska Hilkka oli ainoa tytär poikalaumassa, häntä taidettiin hiukan hemmotella. Siltä ainakin tuntuu, kun aikuisena muistelee lapsuusvuosia.
– Minussa oli vähän prinsessaa, hän tuumii.
Ihan niin prinsessaksi ei nuorena voinut heittäytyä, että olisi säästynyt työnteolta.
– Sain kyllä olla kotona, mutta jossakin piti käydä tienaamassa. Lähdin ensialkuun kotiapulaiseksi, kuten monet muutkin tytöt.
Kotona ja koulussa
Vuonna 1964 Hilkka tapasi Kasperi Raappanan Aitamännikön Kivilaesta. Nuoret perustivat perheen, joka kasvoi vähitellen kolmella lapsella. Kasperi teki töitä metsurina, Hilkka hoiti omaa perhettä.
Marraskuussa 1973 lapset olivat jo sen verran isoja, että Hilkka päätti hakea siivoojan paikkaa kunnan teknisen toimen alaisuudessa. Häntä onnisti, sillä hän sai työn. Siihen aikaan kunnan palvelukseen pääseminen tiesi varmaa leipää eläkeikään saakka.
– Ehdin olla kunnan palkkalistoilla 41 vuotta. Alkuun siivosin pelkästään koululla, ja olihan se erilaista kuin nykyään. Lapsia oli paljon, eikä koneista ollut tietoakaan. Suursiivoaminenkin oli aivan eri hommaa kuin nyt, Hilkka muistelee.
Kun Hilkan ja Kasperin esikoispoika pääsi peruskoulusta, oppilaita oli lähes 140. Viime vuonna heitä oli runsaat sata vähemmän.
– Siitä huomaa, miten kunnan väkiluku on laskenut ja syntyvyys vähentynyt. Nuorillehan ei ole täällä enää oikein mitään. Saa sanoa, että on lottovoitto jos nuori saa täältä työpaikan.
Työnteko kuin pyhänpitoa
Alkuvuosina työ oli todella raskasta. Kun ensimmäinen lattianhoitokone tuli työntekijöitten käyttöön, seisottiin jo uuden ajan kynnyksellä.
– Raskas se konekin oli, mutta kevensi vahanpoistoja ja semmoisia kuitenkin huomattavasti. Nyt mie olen nauranut, että työnteko on kuin pyhänpitoa kun kaikki otetaan vain yhdistelmäkoneella. Ei tarvitse enää väännellä luutuja, kone pesee kaiken.
Sitä mukaa kun työ on keventynyt, on työntekijöitten määrä vähentynyt. Se taas on tuonut tullessaan uudenlaiset haasteet.
– Ennen työ tehtiin samassa paikassa, mutta nyt pitää kulkea paikasta toiseen. Minäkin olin pitkään ainoastaan koululla, mutta viime vuosina olen kiertänyt toimistotiloja.
Kerran vuodessa oli suursiivouksen aika. Kun koulun kesäloma alkoi, poistettiin koulun lattioista kaikki vahat.
– Ei sitä kerennytkään tehdä kuin kesälomalla. Joululomalla käytiin läpi vain pahimmat ja kuluneimmat paikat, mutta kun koulu loppui keväällä, oli kuukausi kauheaa jynssäämistä. Pulpetit olivat paljon nykyistä raskaampia, samoin siivousvälineet. Nykyään pinnatkin ovat paljon helppohoitoisempia.
Ikkunanpesua taivasalla
Perussiivousta tehtiin yksinkertaisesti ämpärin, vääntölaitteen ja mopin kanssa.
– Niitä oli kahta kokoa, mutta mie valitsin aina sen pienemmän. En olisi varmaan jaksanut kantaakaan sitä isompaa!
Ikkunat aukesivat ulospäin, joten niiden pesemisessä oli täysin sään armoilla. Nykyään siinäkin on ajateltu käytännöllisemmin, ja ikkunat aukeavat sisäänpäin.
– Ikkunat olivat sentään ensimmäisessä kerroksessa, paitsi oli siellä käytössä yksi kerrosluokka. Se oli vain niin hullusti suunniteltu, etteivät sinne mahtuneet ikkunanpesuun muut kuin minä ja yksi työtoveri.
– Kun siivoojan paikka tuli sitten taas auki, mie vitsailin rehtori Simo Nivalle, että muista vain laittaa ilmoitukseen, että pitää olla pitkä ja hoikka eikä tämmöinen pikkuinen.
Muutamaa vuotta myöhemmin koulua remontoitiin, ja samalla vaihdettiin ikkunat. Kerrosluokkakin tuli samaan tasoon muitten kanssa.
Vahingossa eläkkeelle
Ennen eläkkeelle jäämistään Hilkka ehti olla kuusi vuotta osa-aikaeläkkeellä. Eläkkeelle hakeutuminen tapahtui puolivahingossa.
– Kävin työterveyshoitajalla, joka tutki niveliäni ja kysyi, tykkäänkö huonoa, jos haetaan minulle osa-aikaeläkettä. Mie vastasin, että en tietenkään ja niin hän lähti saman tien käymään lääkärin luona. Siinäkin oli tuuria, sillä Havelan Jari ja Salmisen Virpi olivat molemmat tavoitettavissa.
– Jari vielä sanoi, että ilman muuta me puollamme sitä, ja arveli, että joku muu olisi minuna hakenut eläkettä jo aikaa sitten eikä sinnitellyt näin kauan. Mie totesin, ettei minun ole tarvinnut sinnitellä kun olen koko ajan tiennyt miten mie toimin.
Sekä Hilkka että Kasperi ovat tehneet töitä 68 vuoden ikään saakka. Kasperi ehti olla töissä 55 vuotta ja yhden työnantajan – Metsähallituksen – palveluksessa yhtäjaksoisesti 47 vuotta.
– Mielestäni paras tähänastisista eläkeratkaisuista on ollut se, kun työntekijälle tuli mahdollisuus valita eläköitymisaikansa 63 ja 68 ikävuoden väliltä. Se helpottaa jaksamista, kun tietää, ettei ole pakko lähteä enää töihin, ellei halua. Kun tietää, että työn voi halutessaan keskeyttää koska vain, se antaa tietynlaista vapautta, Kasperi toteaa.
Liikuntaa ja käsitöitä
Hilkan harrastukset ovat kahtalaiset. Hän on innokas liikkuja, joka kiitää pyörällään milloin jumppaan, milloin mihinkin. Toisaalta hän malttaa asettua myös tekemään käsitöitä.
– Olen tehnyt paljon kanavatauluja, ja aina on tilauksessa lisää. Olen tehnyt lapsille ja lastenlapsille jokaiselle ainakin jotakin. Ompeleminen on kyllä vähän hidastunut, kun peukalonivelet ovat kipeät, mutta pystyn vielä kuitenkin tekemään sitä. Onneksi niillä ei ole mitään hoppua.
Hilkalla ja Kasperilla on viisi lastenlasta, joista tyttären lapset ovat jo melko aikuisia. Poikien lapset ovat nuorempia, joten heille voi vielä suunnitella kanavataulua rippilahjaksi. Vanhin poika asuu perheineen Torniossa ja nuorin Bodenissa. Tyttären perhe asuu Hilkan kotipaikalla tullin liepeillä.
Kasperi paljastaa – Hilkan tiukasta kiellosta huolimatta – että Hilkan pyörän mittariin kertyy vuodessa noin 7000 kilometriä, joskin se vähenee nyt kun Hilkka on lopettanut talvipyöräilyn.
– Älä, pitikö sekin sanoa? Hilkka älähtää, mutta kerrottu mikä kerrottu.
Kasperi tunnustautuu syylliseksi myös talvipyöräilyn lopettamiseen.
– Jos sie vaikka kompuroit sen kanssa. Ei ne meidän ikäisten luut enää parane.
Se on Hilkan mielestä kerrassaan mahdoton ajatus.
– Kyllä mie ensi talvena pyöräilen. Olen pyörällä jo kaukana siinä ajassa, mikä menisi auton kanssa pään pyörittämiseen risteyksissä.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net