Näin son

Hepo laukkaa lautaselle

21.2.2013 06:00 Minna Siilasvuo

Viime päivien suuri uutisaihe on lasagnen kätköistä löytynyt naudanliha, joka onkin osoittautunut hevoseksi. Asiaa kauhistellaan, mutta minulle ei ole oikein selvinnyt, miksi. En nimittäin osunut uutisen alkulähteille, vaan olen saanut ainoastaan katsella kuohuja.
Jos kyse on siitä, että tuoteseloste ei ole pitänyt paikkaansa, ymmärrän kuohuntaa vähän, mutta vain vähän.
Jos ihminen syö lihaa, täytyy hyväksyä ajatus, että lautasella möllöttävä lihakimpale on joskus ollut elävä olento. Hevosenliha on ihan kelpo sapuskaa, hyvää ja terveellistä siinä missä naudanlihakin.
Jaksan aina vain kummastella sitä, että ihmiset haluavat ruokansa puoli-ilmaiseksi, mutta silti sen pitäisi olla turvallista, terveellistä ja taattua laatutuotantoa. Luuleeko joku vielä, että ruoka syntyy salaperäisen tapahtumaketjun seurauksena kaupan varastossa täysin ilman verta, hikeä ja kyyneliä?
Veri voi olla peräisin ruoaksi päätyvästä eläimestä, mutta hikeä ja kyyneliä – joskus jopa verta – vuodattaa sen tuottaja noustessaan anivarhain vuoden lähes jokaisena aamuna navettaan, sikalaan tai kanalaan hoitamaan karjaansa parhaansa mukaan. Tuotantoketjun alkupäässä ei ole enää löysiä, mistä nipistää.
Halvan ruoan perässä juoksevat kuittailevat mielellään maanviljelijöiden saamista tuotantotuista. Osoite on väärä, sillä käsittääkseni maataloustuotannon tukeminen on suuri sosiaalidemokraattinen ajatus, jonka tarkoitus on taata köyhille kaupunkilaisille kohtuuhintaista ruokaa.
Epäilen, että yksi jos toinenkin viljelijä huokaisi helpotuksesta, jos tuotantotuet poistuisivat, ja he saisivat myydä ruokaa sen oikealla hinnalla. Paperityöt vähenisivät huikeasti, ja kauppa kävisi. Ainakin kaikki minun tuntemani ihmiset nimittäin syövät, ja muutamat jopa liikaa. Esimerkiksi minä itse.
Mikäli maksaisimme ruoasta niin paljon, että kaikki sitä koskevat vaatimuksemme voitaisiin toteuttaa ilman inhimillisiä ja eläimellisiä kärsimyksiä, kansa alkaisi laihtua. Suomalaisten verenpaine laskisi kohisemalla ja aikuisiän diabetes painuisi muistojen joukkoon. Meillä ei olisi enää varaa hankkia itsellemme elintasosairauksia.
Kaikki kynnelle kykenevät kuoputtaisivat kesäkaudet kasvimaitaan pitääkseen nälän ainakin käsivarrenmitan päässä. Joku jo ymmärtäisi, miksi ruoasta pitää maksaa. Ja se hevonen kyllä maistuisi...

Jaa uutinen:  

 
Näin son viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net