Heljä Lampinen käy kissanhoitolomilla Övertorneålla

10.8.2017 06:01 Anna-Maria Valkeapää

YLITORNIO–ÖVERTORNEÅ – Heljä Lampinen, tyttönimeltään Mustakallio, kirjoitti ylioppilaaksi Ylitornion yhteiskoulun lukiosta keväällä 1981. Sen jälkeen hän haki karjanhoitokouluun Tammelan Mustialaan.

– Fysiikka ja matematiikka eivät olleet minulle vahvoja aineita lukiossa, joten jouduin jättämään haaveet eläinlääkärin ammatista, mutta karjanhoitokouluun pääsin. Mustialaan hain, koska se oli tavallaan mulle tuttu paikka, sillä tätini oli ollut siellä sikatalouskoulun johtajana.

Karjanhoitokoulu kesti vuoden ja siihen sisältyi koululla tehty harjoittelu. Karjanhoitokoulun käytyään Heljä sai Tammelan kunnasta vakituisen paikan maatalouslomittajana ja jäi sinne, tosin vain vuodeksi.

– Totesin sen vuoden aikana, että tämä on liian raskasta minulle, että jotakin muuta on lähettävä miettimään. Ajattelin sitten, että haen maamieskouluun.

Maamieskoulussa

– Meillä oli kotona ollut vuohia ja mie sanoin harjoitteluvalvojalle, että haluan tilalle, missä on vuohia. Hän selvitti, että Mouhijärvellä Sata-Hämeessä oli Sata-Hämeen tutkimuslaitos, jossa tehtiin vuohien rehukokeita ja muuta. Olin siellä aika paljon navettapuolella vuohien kanssa, mutta myös heinää kaatamassa ja peltoja muokkaamassa. Aika hurjiakin kokemuksia mulla oli siellä, Heljä muistelee nauraen.

– Kerran oli semmonen Valmetti, missä ei ollut edes turvakaarta ja oli alarinne, mitä ajoin. Alhaalla meni semmonen oja, valtaoja, ja kun lähin leikkaamaan rinnettä alas, piti panna vaihetta pienemmälle. Sehän ei mennytkään päälle ja traktorin vauhti vaan kiihtyi! Kerkesin ajatella, että olen kohta alhaalla ja traktori kellahtaa, eikä missään näkynyt ketään, joka olis tullut avuksi. No viime tingassa vaihe sitten meni päälle, huh huh!

– On ollut kyllä varjelusta matkassa, Heljä hymyilee.

Seminologikouluun

Harjoitteluaikana Mouhijärvellä syntyi idea tulevasta työurasta, kun Heljän huonekaverina yliopistolta oleva opiskelija kehotti Heljää hakemaan seminologikouluun.

Koulutuksen teoriajakso kesti kolmisen kuukautta ja se pidettiin Helsingissä, teoriatunnit eläinlääketieteellisellä ja harjoitukset Helsingin kaupungin teurastamolla.

– Harjoittelun tein täällä Jolangin Reiman ja Savalojan Simon mukana.

Heljä sanoo, että koki seminologin ammatin ihan kutsumustyökseen.

– Vitsailinkin joskus, että isä se kulki näissä samoissa taloissa vähän toisissa asioissa kuin minä, että minä kuljin navetoissa, Heljä nauraa, ja kertoo sitten, että aika monesti hänetkin kuitenkin kutsuttiin taloon kahville.

Paperihommat kirjoitettiin toki sisällä eikä navetassa.

Kaikissa taloissa häntä ei heti tunnettu, mutta koska maksut hoidettiin silloin käteisellä ja Heljä kirjoitti kuittauksen nimellään Heljä Mustakallio, soitti tuttu sukunimi monesti kelloja.

– Ulkonäöltä ei välttämättä tunnettu, koska olin silloin leikannut pitkät hiukset ja värjännytkin ne. Isäkin totesi silloin, että et sie ole entinen Heljä.

Mullistava vuosi

– Vuosi 1985 oli mulle aika mullistava sitten… Valmistuin ammattiin, tutustuin tulevaan aviomieheeni ja isäni kuoli silloin syksyllä. Loppuvuodesta mulle olisi tarjottu myös vakituista työtä Ranualta.

Heljä ei kuitenkaan silloin halunnut vielä vakituiseen paikkaan eikä asettua aloilleen ainakaan Ranualle, sillä tuleva aviomies, Antero, oli Ylitorniolla.

– Se painoi kuitenkin niin paljon vaakakupissa, että ajattelin, että tehdään keikkaa. Sittenpä menikin niin, ettei sitten enää tahottukaan vakituiseksi. Tuli toisenlaiset ajat.

Heljä kertoo olleensa ensimmäisen talven Ranualla, kesän Ylitorniolla ja seuraavan talven Oulujokivarressa.

– Toisena talvena kyllästyin vähän siihen, että minut sijaisena lähetettiin aina jonnekin huitsin nevadaan, enkä tiennyt kuinka pitkäksi aikaa työ olisi. Ne olivat aina sairaslomituksia, siellä Oulujokivarressakin.

– Kerran kun minua oltiin pyytämässä Kärsämäelle, että ylihuomenna pitäisi tulla. Kysyin, missä voisin asua siellä. Soittaja sanoi, että no varmaankin alkuun voisin olla heillä nurkissa… No, soitin tämän jälkeen työkkäriin, päätin ottaa selvää asioista.

Heljä sanoo, että hänen on aina ollut helppo asioida TE-keskuksen ihmisten kanssa ja lähestyä virkailijoita.

– Olen saanut aina asiallista kohtelua. Työkkärissä kysyivät silloin suoraan, että miten on asumisen laita, että onko työnantaja järjestänyt asunnon. Vastasin ei, ja kuulin, ettei minua silloin voida velvoittaa sinne irtolaiseksi. Enkä sitten lähtenyt. Minusta tuli hankala työntekijä! Heljä nauraa.

SOS-lapsikylän äidiksi

Ylitorniolla olevan Lapin SOS-lapsikylän Gmeiner-kodin äidin sijaiseksi Heljä päätyi oman äitinsä, Alli Mustakallion, kehoituksesta.

– Äidilleni oli SOS-lapsikylätyö tärkeää, hän toimi lapsikylän ystävissä aktiivisesti, ja hän arveli että kylässä haettavana oleva äidin sijaisuus olisi minulle sopiva työ. Sinne ei varmaan ollut muita hakijoita, koska minä pääsin sinne. Sijaisuus kesti reilun puoli vuotta ja oli kyllä hyvä, ihan itsetuntoa kohottava kokemus, Heljä kertoo.

– Kesäksi oli sitten taas seminologin töitä. Sitten lähin kerran Tuiran Esteriä kyytimään Hietaniemeen yhteen karjataloon ja siellä tilan poikamiesisäntä, Kalle Ligmo, tuli tietämään, että olen seminologi ja ettei mulla ole oikein töitä. Hän tiesi sikäläisen seminologitilanteen ja soitti sille, joka niitä asioita hoiti. Siellä oli sitten töitä ihan kivasti, klaarasin kielenkin joo. Sanaston oppi siinä työtä tehessä…

Karjalohjalle

Syksyllä 1996 Heljä ja Antero muuttivat Karjalohjalle Heljän työn takia.

– Viime syksynä tuli 20 vuotta siellä. Paitsi että minä muutin 2002 tänne Ylitorniolle äitini omaishoitajaksi. Ajattelin silloin, että voisin vaihtaa kokonaan hoitoalalle. Kävin kansanopistossa kotiavustajakoulutuksen, tein harjoittelun Zakarigårdenissa ja Hemtjänstissä eli kotipalvelussa Övertorneålla.

Kesän tullessa Heljälle tarjottiin taas töitä seminologina ja vanha työ veti puoleensa. Vaikka työt olivat sijaisuuksia ja niitä oli välillä hyvinkin vähän, Heljä jatkoi hommia kuitenkin aina siihen saakka, kunnes kevättalvella 2006 lankesi ja mursi työkätensä ranteen.

– Minusta tuli langennut nainen, Heljä nauraa.

Samana vuonna 2006 Heljän äiti sai aivohalvauksen ja joutui sairaalaan, missä Heljä sisarustensa Marjan ja Riston kanssa kävi häntä muun muassa syöttämässä.

Äiti kuoli joulun alla 2007 ja kun perikunta laittoi kotitalon myyntiin, Heljä lähti syksyllä 2008 takaisin Karjalohjalle.

– Onneksi sitten oli Marjan kanssa sovittu jo ennen muuttoa, että voin tulla kissaa hoitamaan tänne, kun Marja miehensä kanssa lähtee lomamatkalle jonnekin. Se rundi on nyt jatkunut kohta kymmenen vuotta, Heljä sanoo.

Kissanhoito Övertorneålla kestää yleensä kuukauden päivät, Marjan kesäloman pituisen ajan. Tuohon jaksoon Heljä pyrkii sisällyttämään myös vanhojen kouluaikaisten ystävien tapaamisen ja on onnistunut jo useana kesänä saamaan ystävät yhteen.

Vapaaehtoisia vastuuhommia

Karjalohjalla Heljä on tehnyt sijaisuuksia dementiayksikössä ja päiväkodissakin, ollut työttömänä ja käynyt työnhakukurssin, jonka harjoittelu kirjastossa poiki vuoden kuluttua työpaikan.

– Sen jälkeen olin neljän kuukauden verran yhden 91-vuotiaan mummelin henkilökohtaisena avustajana. Tykkäsin siitä hommasta kovasti ja meillä pelasi kemiat hyvin hänen kanssa, mutta nyt hän on nukkunut pois…

Kun palkallista työtä ei ole, Heljä on kehitellyt muita työtehtäviä. Hän toimii Karjalohjan alueseurakunnassa väärtinä vastaten väärtitoiminnasta ja on lisäksi alkanut ilmoitusvastaavaksi siten, että aina kun seurakunnan ilmoituksia tarvitsee viedä jonnekin, hän hoitaa niiden jakamisen. Seurakunnan lisäksi Heljä toimii myös nuorisoseuran ilmoitusvastaavana.

Lisäksi yhteisvastuukeräys ovelta ovelle listakerääjänä on ollut Heljän hommana jo usean vuoden ajan.

Puoliso Antero on Heljän mukaan vielä enemmän ”joka paikan hanslankari” kuin hän itse.

– Anterolla on yli kaheksankymppisiä tyttöystäviä siellä täällä ja niitä hän kuskaa ja auttelee, mitä milloinkin tarvitaan, Heljä nauraa hersyvästi.

– Mutta kyllä toki olisi toiveissa, että löytyisi joku palkallinenkin työ, mitä pystyisi tekemään. Ikä on tuonut jo rajoitteita erittäin paljon.

Heljä kertoo, että heillä Karjalohjalla olevan pienen raamattupiirin muut naiset ovat noin 70-vuotiaita ja kun he ovat porukassa liikkeellä, hän saa huudella naisten perään, ”oottakaa, oottakaa”.

Fyysiset krempat eivät kuitenkaan haittaa mitään, kun mieli on iloinen ja nauru kirkas.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net