Hannu Saarinen on lohiturismin kannattaja

28.8.2014 06:01 Karolina Ajanki

JARHOINEN – Hannu Saarinen on uskollinen Väylän kävijä. Turun saaristossa varttunut, 65-vuotias mies viettää jo 45. vuotta lohestuslomaa Tornionlaaksossa Jarhoisissa. Kalastajasuvun vesa kuuluu sekä ammattikalastajiin että lohestajiin ja vapaa-ajan kalastajiin.

Rakkaus kalastukseen on asunut hänessä aina. Lohestuksen pariin Saarinen löysi vuonna 1969.
– Lainasin patovenettä ja laskettelin tullin rantaan Lempeästä. Soudin takaisin. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä.
Sen jälkeen Saarinen on soutanut miljoonia aironvetoja Tornionjoessa.
Hän iloitsee lohen palaamisesta. Saarinen kuuluu heihin, jotka kannattavat kalastusmatkailun lisäämistä ja jatkojalostetun kalan myynnin ja tuotekehittelyn kasvua.
– Lohiturismi tuo paljon rahaa alueelle.
– Puhutaan, että lähikalaa tulisi lisätä koulujen ja päiväkotien ruokaloissa. Samalla poistokalaa menee hukkaan, mies harmittelee ja ihmetelee samaan hengenvetoon, minne harjus on kadonnut Naamisuvannon liepeiltä.
Vapaan väylän puolesta
Saarisen sydäntä lämmittää näky, missä lohet hyppivät tyynellä Tornionjoella.
– Se vasta on jotakin.

Juuri rakkaus lohestukseen ja luontoon ajaa miehen puolisonsa Annin kanssa Lappiin joka kesä. Tänä kesänä hän on jo toista kertaa Pellossa.
– Viime kesänä en päässyt selkäongelmien vuoksi kalastamaan Tornionjoelle. Turussa näin unta Naamisuvannosta.
Saarinen on kiitollinen lohien puolestapuhujille ja lohipolitiikkaan vaikuttaville henkilöille kuten Kalevi Hemilälle ja Kalervo Askalle.
Saarisella on myös omakohtaista kokemusta kalavesien ja kalakantojen puolustamisesta. Hän kirjoittaa harrastuksekseen lehtiartikkeleita. Tornionjoen valjastuksen vastustaminen, poistokalastuksen vähentäminen ja rokastuksen kuriinsaattaminen ovat Saariselle tärkeitä asioita. Rokastus eli kalan tartuttaminen koukkuun muualta kuin suusta on laitonta.
Saariston kasvatti
Saarinen on toiminut ELY-keskuksen hankkeissa Saaristo-Suomessa. Ravintola-alalla 40 vuotta toiminut mies on eläkkeellä oleva ammattikalastaja, joka hankkii eläkkeeseen lisäansiota. Hän myy kuhaa Uuteenkaupunkiin pienyrittäjälle.
– Ei se mikään kultakaivos ole. Merenlahdesta rahdataan satojatuhansia kiloja poistokalaa keväässä. Siinä menee paljon alamittaista kalaa.
Saarinen omistaa pieniä vesialueita Kärmäläisten saaristossa Turun sisäsaaristossa, missä on myös syntynyt. Siellä hän kalastaa kuhaa verkkopyynnillä kaksi ja puoli kuukautta vuodessa keväisin ja syksyisin.
40 vuotta Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestössä toiminut Saarinen on seuran varapuheenjohtaja. Aktiivi kiertää myös ammattikalastajien seminaarit.
– Näen ruohon aidan molemmilla puolilla.
Matkailijan silmin
Elokuussa tuuli puhaltaa viileämmin. Saarisella on luja usko siihen, että lohi syö yhä kun vedet viilenevät. Etelätuulella ei lähdetä kalaan, mutta tänään tuuli on myötämielinen kalastajille.
Pari lähtee soutamaan Jarhoistenkosken alapuolta. Koskinivan niskalla on Saaristen lempipaikka.
– Siellä ovat hyvät kuopat.
Saarinen pitää kalastushenkeä hyvänä.
– Naamisuvanto on iso. Siellä on tilaa soutaa.
Saariset majailevat tuttavan talossa ja lainaavat isännän venettä. Joskus väylällä voi vierähtää 12 tuntia, mutta normaali kalapäivä kestää neljästä viiteen tuntiin.
– Sen verran siinä menee, kun huolella soutaa ottipaikat läpi.
Turkulainen on ehtinyt tehdä tuttavuutta paikallisten kalastusharrastajien ja ammattilaisten kanssa. Saarisen lempivaappu on Nousiaisen Pentin kirakkaviehe.
– Se on hyvä vaappu. Sillä on saatu parhaat kalat.
Saarinen on nostanut Väylän parhaan lohen vuonna 2006. Vonkale painoi 17,7 kiloa.
Tänä kesänä lohta on tullut sopivasti ja kotiinviemisiksi asti.
Napapiirin paremmalla puolen
Saarinen on luontorakas, samoin Anni-puoliso, jonka juuret ovat Pellossa. Yhdessä he harrastavat kalastusta läpi vuoden. Talvella pari kulkee pilkkikisoissa.
– Kilpailuvoittoja on noin 150. Annilla on neljä piirimestaruutta. Minulla on mormuskapilkeistä Suomen mestaruus sekä joukkuekultaa ja -pronssia SM-tasolla.
Annin mielestä eläkeläisten pilkkikilpailut on yhteisöllisesti tärkeä vapaa-ajan aktiviteetti.
Tornionlaakson lisäksi Saariset kulkevat Ylä-Lapissa.
– Sanoittaja-säveltäjä Usko Kemppiä lainatakseni, Lappi on suuri ja ihmeellinen maa Napapiirin tuolla puolen.
Onneksi Jarhoinen sijoittuu viivan pohjoiselle puoliskolle.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net