Hanna-Mari ja Mika Romakkaniemellä riittää maauskoa

14.8.2014 06:00 Minna Siilasvuo

KORPILOMPOLO – Vuonna 2000 Mika Romakkaniemi otti suuren askeleen. Hänestä tuli sukupolvenvaihdoksella kotitilansa täysivaltainen isäntä. Vanhemmat, Ritva ja Arvo Romakkaniemi, asettuivat viettämään ansaittuja eläkepäiviä oikeaan maalikylään, Raanujärvelle.
– Jäin tähän hoitamaan lypsykarjaa, mutta vuonna 2006 pistin lehmät pois. Siihen ratkaisuun oli kaksi syytä: minun olisi pitänyt investoida uuteen navettaan voidakseni jatkaa ja lisäksi olin vielä silloin yksin. Yksin olisin jäänytkin, sillä mihinpä mie olisin siitä kerennyt. Lypsykarjan hoitaminen on yhdelle aika raakaa hommaa, Mika kertoo.
Heitettyään hyvästit omille lehmilleen Mika tarttui siihen työhön, mitä parhaiten osasi ja ryhtyi maatalouslomittajaksi. Lomituksen ohessa hän jatkoi metsätöitä omalla tilallaan.

Lomittajaksi Pelloon

Samaan aikaan keskisuomalaisen lypsykarjatilan tytär Hanna-Mari Hytönen opiskeli tahollaan maataloutta.
– Ala-aste oli lopuillaan kun meillä pantiin lehmät pois. Yläasteella minussa syttyi kipinä maataloushommiin. Harkitsin ensin ratsastuslukiota, mutta menin sitten maatalouskouluun ja sieltä ammattikorkeaan, Hanna-Mari selvittää.
Valmistuttuaan Hanna-Mari sai työpaikan Juvalta, missä hän viihtyi viitisen vuotta. Juvalta hän siirtyi työn perässä pohjoiseen, Pelloon. Elettiin vuotta 2009.

– Olin vasta aloittanut työt Pellossa kun ajelin joulun alla Väylänvarteen lomittamaan. Väylänvarrentiellä eteeni jämähti sininen paku, joka ei päästänyt minua ohi. Kun kurvasimme lopulta saman talon pihaan, minua nolotti: kuljettajan täytyi olla uusi työtoveri.
Hanna-Marin seuraava ajatus ei liittynyt varsinaisesti työhön:
– Laittoivatpa minulle komean lomituskaverin!

Yhteisiä harrastuksia


Sen jälkeen tapahtumat etenivät nopeasti. Hanna-Mari ja Mika ehtivät käydä muutamilla treffeillä ennen kuin Hanna-Marin tavarat alkoivat vähitellen siirtyä Mikan luo. Helmikuussa Hanna-Mari muutti virallisesti Korpilompoloon.
– Kun kävin ensimmäistä kertaa Mikan luona, minusta tuntui ettei tie lopu koskaan. Oli kaamosaika ja joka puolella oli pimeää, sisälläkin. Ajattelin, että miten tuo mies voi asua näin pimeässä pirtissä. Seinätkin olivat niin tummat.
Hyvin Hanna-Mari on kuitenkin sopeutunut talven pimeään ja kesän valoon. Heinäkuussa 2011 nuoret astelivat vihille. Perhe on kasvanut kahdella pienokaisella, kolmivuotiaalla Veera-Marilla ja puolitoistavuotiaalla Varpulla.
– Lasten syntymän jälkeen jotkut harrastukset ovat jääneet melko vähiin. Ennen kävimme yhdessä moottorikelkkailemassa, mutta viime talvena myin oman kelkkani pois, Hanna-Mari sanoo.
Yhteisiä harrastuksia on silti riittävästi, mutta ne eivät ole mitään kaupunkilaispuuhia.
– Ei täältä voi lähteä kovin usein esimerkiksi elokuviin tai ulos syömään. Muutamaan vuoteen emme ole ehtineet yhdessä kelkkailemaan tai kalaan, mutta enpä ikinä vaihtaisi lapsia mihinkään harrastukseen, Mika hymähtää.
Elokuvien sijaan voi lähteä yhdessä vaikkapa kalaan tai metsälle. Hanna-Mari ja Mika kuuluvat molemmat hirviporukkaan, joskin Hanna-Mari on innostuneempi kalastuksesta kuin metsästyksestä.

Ainoa lapsiperhe


Vaikka Rattosjärvellä ja Korpilompolossa ei asu muita lapsiperheitä, eivät Veera-Mari ja Varpu joudu tyytymään pelkästään toistensa ja vanhempiensa seuraan. Korpilompolo on yllätyksiä täynnä.
– Naapureihin tulee yleensä väkeä viikonloppuisin, varsinkin talvella ja keväällä. Täällä saattaa olla joskus jopa 10–15 lasta leikkimässä, Mika kehaisee.
Arkisin Hanna-Mari käy lasten kanssa Pellossa Tenavatuvalla ja seurakunnan kerhoissa. Lapset pääsevät tapaamaan muita lapsia ja samalla reissulla hoituvat ostokset.
– Lähin kauppa on 30 kilometrin päässä Meltauksessa, mutta sinne pitää ajaa melkein koko matka soratietä. Pelloon on parempi tie ja yleensä sinne on muutakin asiaa, joten ajelemme sinne, Mika kertoo.
Vaikka lapset leikkivät mielellään yhdessä, molemmat osaavat nauttia täysin rinnoin myös niistä autuaista hetkistä, kun sisko nukkuu ja äidin ja isän saa yksin itselleen...

Pakkasenkestävää karjaa


Vuonna 2011 Romakkaniemien elämässä tapahtui muutakin merkittävää kuin avioliiton solmiminen. Lokakuussa he hankkivat itselleen täyden tusinan tiineitä Aberdeen Angus -emolehmiä. Seuraavana kesänä tilalle hankittiin myös oma siitossonni.
– Mietimme sopivaa rotua ja pohdimme muitakin vaihtoehtoja, mutta päädyimme Aberdeen Angukseen. Tämä rotu pärjää näissä oloissa ja lisäksi se on syntymänupo, mikä helpottaa karjan käsittelyä, Mika toteaa.
– Lisäksi osallistuimme emoseminaariin, jossa aika moni kasvattaja kehui Anguksen emo-ominaisuuksia hyviksi, Hanna-Mari jatkaa.
Kehujat olivat oikeassa, sillä vaikka Romakkaniemillä on menossa kolmas kesä Aberdeen Anguksien kanssa, lehmiä ei ole kertaakaan tarvinnut avustaa poikimisessa. Vasikat ovat pysyneet hengissä ja hyvissä voimissa.
– Emo rupeaa heti hoitamaan vasikkaa, nuolemaan ja tönimään sitä pystyyn, Hanna-Mari toteaa tyytyväisenä.
Romakkaniemien karja on peräisin Leppävirralta Katri ja Michael Stroheckeriltä, jotka ovat hyvämaineisia ja arvostettuja kasvattajia.
– He ovat tehneet arvokasta jalostustyötä. Karja on hyvin rauhallista.
Lehmät viettävät kesän laitumella ja talviseksi asuinsijaksi niille riittää lämmittämätön halli, jossa on hiekalla täytetyt parret. Ne pääsevät menemään vapaasti jaloittelutarhaan ja käyttävät mahdollisuuden myös hyväkseen.
– Ne eivät piittaa kovastakaan pakkasesta, mutta räntäsateesta ne eivät pidä. Kukapa nyt haluaisi kastua, varsinkaan talvella? Sellaisella säällä ne pysyttelevät mieluiten sisällä.

Elanto lihakarjasta?


Hanna-Mari kulkee edelleen talvisin lomittamassa ja on kesät hoitovapaalla. Mika puolestaan on talvella hoitovapaalla ja uurastaa kesät rehunteossa.
– Rehunkulutus on ollut meille iso yllätys. Angukset syövät kolminkertaisen määrän rehua lypsykarjaan verrattuna. Ensimmäisenä talvena jouduimme ostamaan rehua, sillä emme olleet osanneet varautua niiden ruokahaluun, Mika tunnustaa.
Vasikat vieroitetaan emistään keskimäärin puolen vuoden ikäisinä. Siinä vaiheessa sonnivasikat lähtevät Atrian eläinvälityksen kautta muualle kasvatettaviksi. Lehmävasikat jäävät kasvattamaan oman karjan päälukua.
– Olemme miettineet myös sitä vaihtoehtoa, että kasvattaisimme sonnit teuraskuntoon itse, mutta se vaatisi toisen hallin. Ehkä se olisi kuitenkin lopulta parempi vaihtoehto. Tällä hetkellä olemme lähinnä vasikantuottajia, Mika pohtii.
Hanna-Marin ja Mikan tavoitteena on, että viiden vuoden sisällä lomitushommat voitaisiin lopettaa ja perhe eläisi lihakarjalla.
– Lomittaminen on raskasta työtä. Töihin pitää ehtiä ajoissa kahdesti päivässä, tilat ovat hyvin erilaisia, välimatkat pitkiä ja vastuu suuri. 50 emolehmän pitäisi riittää elättämään perhe, ainakin nykymenolla.

Työntäyteistä tulevaisuutta


Hanna-Mari ja Mika tekevät molemmat lähes kaikkia tilan töitä. Yksi osa-alue on kuitenkin yksin Hanna-Marin hallinnassa:
– Hanna-Mari hoitaa kirjanpidon ja kaikki tietokonehommat. Mie olen niissä aivan toivoton: minulla ei ole edes sähköpostia, Mika paljastaa.
Korpilompolossa kaikki on siis hyvin. Tulevaisuus näyttää työntäyteiseltä, mutta turvalliselta. Ainoastaan lasten tuleva koulumatka askarruttaa, mutta muutamassa vuodessa ehtii tapahtua monenlaista.
Vähän keskusteltavaa riittää mahdollisesti myös siitä, hankitaanko taloon hevonen vai ei. Ehkäpä hyvinkin...

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net