Elämä täynnä tassujen jälkiä

15.10.2015 06:01 Kaisu Määttä

Kari ja Nina Airiaisen perheessä riittää tassujen jälkiä niin sydämissä kuin pihallakin, jossa kuvanottohetkellä touhuaa kaksi labbista. Sylissä mäyräkoirat Sypi ja Liina.

Sinisen puutalon pihaportille saapuessani minua vastaanottamaan tepsuttaa pieni koira, joka ei hauku vaan heiluttaa häntää. Se on karkeakarvainen mäyräkoira Sypi, rekisterinimeltään Joutilaan Syke, ja ikää sillä on seitsemän vuotta. Toinenkin mäyräkoira, neli-vuotias Liina, ehtii tervehtimään minua, ennen kuin tapaan isäntäpariskunnan, Nina ja Kari Airiaisen, jotka kasvattavat koiria Joutilaan Kennelissä Kuivakankaalla.
Sisällä talossa on vielä kaksi innokkaan ystävällistä labradorinnoutajaa, jotka päästetään vieraan käynnin ajaksi pihalle. Yhtäkään haukkua ei ole kuulunut, kunnes sitten jossain vaiheessa jutusteluamme kuuluu pihalta haukku, joka kuulostaa kysymykseltä. Nina Airiainen katsoo ikkunasta ja naurahtaa, että siellä taitaa olla poroja taas pellolla. Pihaa kiertää kuitenkin aitaus, ei siis ole pelkoa, että koirat lähtisivät porojen perään.
– Eikä nuo labbikset muutenkaan lähtisi riistan perään, toisin kuin nämä mäyrikset, joiden on parasta olla aina hihnassa, Nina sanoo.
Nina ja Kari kertovat tulleensa Ylitornion Kuivakankaalle vuoden 2012 juhannuksen jälkeen Etelä-Savosta Ristiinasta. Ylitorniolle he ”eksyivät” etsiessään asuntoa ympäri Lappia.
– Me on asuttu monessa paikassa eri puolilla Suomea, mutta Lapissa ei olla asuttu aikasemmin. Sitten kun tultiin tänne, piti ensimmäinen kesä kierrellä Lappia, näitä kaikkia kuntia täällä, että saatiin itsemme kartalle siitä missä ollaan. Ihan Pohjois-Norjaa myöten ajeltiin sinä kesänä, Nina kertoo.

Sattumalta Kuivakankaalle
Kuivakankaalta talo löytyi hieman niin kuin sattumalta – niinhän parhaat asiat useinkin tapahtuvat. Airiaiset asuivat talossa kokeeksi viikon verran, kunnes ottivat yhteyttä omistajaan ja sanoivat talolle ”tahdon”.
Viimeinen työura, mistä jäi eläkkeelle jo vuonna 2001, oli Karilla opistoupseerina Korppoossa. Sitä ennen oli kulunut parikymmentä vuotta armeijan palveluksessa palveluskoirien ja koiramiesten koulutustehtävissä.
– Vesi on ollut aina mulle tärkeä elementti, se oli Korppoossa parasta, mutta tämä jokivarsikin on huippupaikka asua ja harrastaa. Veneilemään ja kalastamaankin pääsee. Täällä on tosi hyvä asua, on kaikki palvelut lähellä – elokuvat, uimahallit, liikuntapaikat – ja on aktiivinen metsästysseura ja harrastavia ihmisiä paljon, Kari tuumailee.
– Me ollaan aina aktiivisesti menty mukaan paikkakunnalla olevaan toimintaan ja harrastuksiin, ja kun meillä on mäyräkoirien kanssa luolakoiratoimintaa, niin sitä olemme aloitelleet täälläkin.

Mäyräkoira häälahjaksi
Mäyräkoiria Airiaisilla on ollut sanojensa mukaan aina, ja Nina kertookin, että ensimmäinen mäyräkoira tuli heille vuonna 1979.
– Ostimme sen itsellemme häälahjaksi!
Joutilaan Kennel -kasvattajanimen Nina rekisteröi vuonna 1982. Pentueita on vuosien mittaan ollut parisenkymmentä, mutta pentueiden kasvattaminen ei olekaan ollut pääasiana.
– Jos on tuhat koiraa, niin niistä ehkä vain yksi on kyllin hyvä, jotta sitä kannattaa jalostaa eteenpäin, Nina sanoo.
Koiran hyvyydellä Airiaiset tarkoittavat mäyräkoirissa sitä, että koira toimii käyttöpuolella, kuten jäljestämisessä tai vaikkapa luolakoirana mahdollisimman hyvin. Karilla on hallussaan metsästyspuolen mäyräkoiraharrastukseen kouluttaminen sekä tuomarointi. Luolakoirien LUT- ja LUME-kokeiden ylituomarin oikeudet hänellä on ainoana Lapissa sekä  PIKA- eli pienoismäyräkoirien taipumuskokeiden sekä ajopuolen kokeiden ylituomarin oikeudet.
Hän on vetänyt luolakoiraharrastajille leirejä sekä kursseja ja näiden koulutusten myötä mäyräkoirien käyttöharrastus on lisääntynyt myös Lapissa.
– Mulla on Lapin ainoat keinoluolat, joissa elävän ketun kanssa treenataan koiria, Kari kertoo.

Treenausta keinoluolassa
Nina ottaa esille mäyräkoirakasvatukseen liittyvän kansion ja näyttää sieltä kuvan keinoluolaputkesta. Toimittajan mielikuva putkessa toisiaan purevista ketusta ja koirasta ei suinkaan pidä paikkaansa, vaan treenaustilanteissa keinoluolastossa ei yleensä synny mitään yhteentörmäyksiä eikä vaaratilanteita. Sitä varten jokainen pesäkolo voidaan sulkea jokaiselta suunnalta ja koiran ohjaaja eli treenaaja on koko ajan tietoinen siitä, missä kettu on samoin kuin siitä, missä koira on.
– Koiraa ei myöskään koskaan työnnetä putkeen, luolaan, vaan se menee sinne itse, jos sillä on viettiä luolakoiratyöskentelyyn, Nina huomauttaa. – Aina mennään koiran ehdoilla, koiran vaistoilla ja vieteillä, ei pakottamalla mihinkään.
Airiaiset kertovat että ketut, jotka ovat tarhakettuja, terveitä ja rokotettuja, oppivat tunnistamaan treenauksessa olevat koirat varsin hyvin. Ne tietävät, mikä koira tulee rohkeasti ja nopeasti lähelle ja yrittää tunkea luolaan, ja ne tietävät mikä koira jää räksyttämään kauemmaksi.
– Kun kettu tietää, että koira on mamis eikä tule lähelle, kettu voi vaikka asettua pesään nukkumaan! Nina nauraa.
Käyttöpuolella mäyräkoirille on myös VAHI-työskentelyä, eli vahingoittuneen hirvieläimen jäljestämistä. Se tapahtuu yhteistyössä poliisin kanssa, esimerkiksi kolaritilanteissa haavoittuneen hirven etsintää.
– Täällä ei ole ollut sitä tarvetta niin paljoa, mutta kun Ristiinassa asuttiin, niin lähes joka yö soi puhelin, että piti lähteä koiran kanssa jäljittämään haavoittunutta eläintä, Kari kertoo.

Monipuolinen rotu
Nina ja Kari ylistävät mäyräkoiraa rotuna monipuolisuudessaan mitä mainioimmaksi, sillä sen kanssa voi tehdä mitä tahansa. Lenkkikaverina se ei ensimmäisenä väsähdä, agilityäkin voi harrastaa ja erityisesti juuri jäljestäminen sekä luolakoiraharrastus ovat mäyräkoiralle mitä innostavinta tekemistä.
– Jos sinulla on mäyräkoira, harrastat sen kanssa sitä, mihin koiralla on edellytykset, Nina opastaa. – Periaatteessa se voi olla mitä vain, mutta esimerkiksi mäyris voi haluta vaan ajaa jänistä eikä mennä luolaan. Koiran viettien käyttö ja taipumukset on se, minkä mukaan mennään. Koira joko syttyy tai ei, se vietti tulee jalostuksen kautta.
– Terveysongelmia mäyriksellä on vähän, tosin pitkä selkä on yksi sellainen. Mutta kun koira on hyvässä lihaskunnossa, selkäkin pysyy kunnossa, Kari sanoo.

Napoleon-kompleksi
Monipuolinen ja ihana pieni mäyräkoira ei kuitenkaan ole mikään helppo koira, mutta onneksi se ei myöskään koskaan ole ollut muotirotu.
– Viimeistään murrosikäisenä se rupeaa kokeilemaan, että tuleppas ottamaan tämä luu pois…. Nina kertoo ja naurahtaa, että mäyriksellä on Napoleon-kompleksi.
Mäyräkoira haluaa päättää itse, mitä tekee. Pentuna sille ei Airiaisten mukaan kannata antaa koiran omille tahtomisille periksi. Mäyräkoira on dominoiva ja omistushaluinen rotu, eikä noita ominaisuuksia passaa pentuiässä nauramalla ja hyväksymällä vahvistaa.
– Täytyy olla erittäin johdonmukainen, kaikella tekemisellä on oltava tarkoitus. Pennun kanssa tottakai leikitään paljon, mutta tietyissä leikeissä pitää lopettaa ennenkuin menee överiksi. Vinkulelut ovat vihoviimeinen juttu mäyräkoiran kanssa, tai yleensäkin koirien kanssa, en suosittele koskaan.

Näyttelyitä ja sulhon etsintää
Nina on lähdössä marraskuussa labbisten kanssa näyttelymatkalle Bodeniin. Samalla reissulla haetaan Liinalle sulhasta. – Se on netistä haettuna, mutta pitää se käydä katsomassa, että näkee luonnettakin – että jos käden ojennan, niin pureeko vai ei! naurahtaa Nina.
– Koiramaailmassa tie on pitkä ja mahdollisuuksia on paljon, voi kouluttautua ja harrastaa vaikka mitä ja kun meilläkin näitä rotujakin useampi. Labbis on nyt uusi rotu. Nuo kaksi, joista toinen ei ota lintua suuhunsa millään, ja toinen sitten noutaa niinku labbiksen kuuluu. Nyt mulla edessä kouluttautumista ja tiedon hakemista rodusta, että en tule tehneeksi virheitä…
Kaiken kaikkiaan Airiaisilla on ollut koiria aina, ja rotuja vaihtelevasti aika paljon vajaan 40 vuoden aikana. Mäyräkoira on pysynyt koko ajan. Muita rotuja ovat olleet saksanpaimenkoira, airedalenterrieri, tanskandoggi, petit basset griffon wendee, parson russellin terrieri sekä suomenajokoira, joka oli Karilla harrastuskoirana.
Mutta koiramaailman ulkopuolellakin on elämää. Siihen kuuluu Ninalla työ Matarengissa sairaanhoitajana, sekä tietenkin parin aikuiset lapset, tyttäret Lotta (33), Monna (32) ja Sanna (25) jotka saapuvat jouluna vanhempiensa luokse.
– Joo, me on muutettu niin paljon ja useasti, että tyttäret ovat välillä nauraneet, että ilmottakaa sitten osoite, mihin he tulevat joulupöytään, Nina nauraa ja vakuuttaa, että näillä näkymin he tulevat viihtymään sinisessä talossaan pitempäänkin.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net