Näin son

Ei lähiomaisia?

22.10.2015 06:00 Kaisu Määttä

Muutama päivä sitten Kansanradion ohjelmasta sattui korviini puhelu, joka pysähdytti ajattelemaan asioita. Miesääni kertoi, miten hän oli ollut kirjautumassa sairaalaan ja tiedoissa kyseltiin myös lähiomaisen nimeä. Hän ei sellaista osannut nimetä. Kansliassa hoitaja ei häntä ilmeisesti oikein uskonut, koskapa paikalle oli kutsuttu vartija.
Miten asia vartijan kanssa oli selvitetty, sitä en muista. Mutta sen muistan, että jälleen jokin aika myöhemmin, kun hänet oli taas jouduttu kirjaamaan jonnekin tutkimuksiin tai hoidettavaksi, oli hän kelakorttiaan näyttämällä saanut paperin, johon oli isoin kirjaimin kirjoitettu ”ei lähiomaisia”. Se oli häntä hiukan hätkähdyttänyt.
Tulevaisuudessa yhä suurempi osa suomalaisista voi kuulua tuohon kategoriaan, ”ei lähiomaisia”. Väestö ikääntyy, suuret ikäluokat kolkuttelevat jo pian eläkeluukkuja, perheiden lapsiluku on pienentynyt.
Kuka siis on lähiomaisesi, jos vanhempasi ovat jo kuolleet, eikä sinulla ole sisaruksia eikä puolisoa eikä lapsia? Lähiomaisen määrittelyyn ei ole lainsäädännössä sitovia määräyksiä. Potilastietoihinsa voi ilmoittaa aina henkilön, kenet haluaa – se voi olla jopa ystävä tai naapuri.
Potilaan asemasta ja oikeuksista annetuissa laissa todetaan ainoastaan, että tietyissä potilasta koskevissa tapauksissa tulee kuulla potilaan lähiomaista tai muuta lähimmäistä. Alaikäisten lasten kohdalla merkitään lähiomaisiksi lähes poikkeuksetta vanhemmat, aikuisten kohdalla yleensä puoliso tai aikuinen lapsi.
Lain esitöissä sen sijaan todetaan, että potilaan lähiomaisella tarkoitetaan lähinnä aviopuolisoa, lapsia, vanhempia ja sisaruksia. Muu lähiomainen voi tarkoittaa myös potilaan avopuolisoa tai muuta potilaan kanssa pysyvästi asuvaa henkilöä tai vaikka läheistä ystävää.
Oman lähiomaisensa, kenet sellaiseksi on merkitty, voi tarkistaa esimerkiksi sairaalasta. Potilastietojärjestelmään voidaan tallentaa lähiomaista vastaava henkilö myös termillä yhteyshenkilö.
Aloin miettiä, kenet minä ilmoittaisin lähiomaiseksi, jos kirjautuisin sairaalaan juuri nyt.
Ex-puolisoni se ei olisi, ei myöskään iäkäs isäni. Onneksi minulla on sentään yksi sisar ja monta ystävää.
Kenet sinä ilmoittaisit lähiomaisenasi?

Jaa uutinen:  

 
Näin son viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net