Eero Österberg sai korkeakoululla kipinän taiteeseen

11.12.2014 12:45 Minna Siilasvuo


PELLO – Ranualaistunut Eero Österberg on aivan sananmukaisesti Pellon ”korkeakoulun” kasvatti. Hänen lapsuuskotinsa oli nimittäin Pellon koulun talonmiehen asunto, ja samassa rakennuksessa alkoi tietysti koulutien tarpominenkin.
– Kävin siinä samassa talossa neljä vuotta kansakoulua ja menin sitten viideksi vuodeksi Pellon yhteiskouluun. Se muuttui sinä aikana ensin kunnalliseksi keskikouluksi ja lopulta peruskouluksi, josta sain päästötodistuksen. Vietin Pellossa vuodet 1959–1976, talvet koululla ja kesät isän kotikylässä Orajärvellä.
Perheeseen syntyi seitsemän poikaa, joista Eero oli nuorin.
– Siksi sain nimekseni Eero, seitsemän veljeksen kuopuksen mukaan. Minun jälkeeni meille syntyi vielä tyttö, joka löi äidin ja isän ällikällä. Äiti käski kätilön tarkistaa vielä sukupuolen ja isä tuumi, että ”nyt se loppui, kun alkaa tulla mitä sattuu”. Tosipuheessa tytär oli isälle hyvin rakas.

Koti kylän keskuksessa
Koululla asuminen antoi oman erityisen näkökulmansa Pellon elämään. Koulu oli kylän kulttuurielämän keskus, jossa järjestettiin kaikki juhlat ja muut tapahtumat itsenäisyysjuhlista koulun omiin tilaisuuksiin. Lapsille koulu oli koti, mutta vanhemmille enemmänkin vain asunto.
– Äiti toimi ilmaisena puhelinkeskuksena ja juoksi hakemaan opettajia puhelimeen vaikka neljännestä kerroksesta. Hän kyllä odotti, että tulisi kesäloma ja pääsisi Orajärvelle kuoputtamaan maata ja olemaan rauhassa. Meille lapsille koululla asuminen oli hyvinkin jännittävää, niin monenlaista kulkijaa siellä liikkui.
Eero toteaa koululla asumisen muovanneen myös hänen omaa tilakäsitystään.
– Saatoin kiivetä iltaisin hämärässä koulussa ylimmän kerroksen ikkunanlaudalle soittamaan nokkahuilua kuutamossa. Käytävä kaikui jännästi. Joululomalla saatoin maalata yläkerrassa akvarelleja, kun kuvataide alkoi kiinnostaa enemmän 1970-luvulla.
Maataloustaiteen harrastaja
Paikalliset nuoret pitivät Purasen Reijon johdolla vuonna 1975 Pellon Ponnella yhteisnäyttelyn, joka ripustettiin vahinkojen minimoimiseksi yli kahden metrin korkeuteen. Eerolla oli myös oma näyttely Osuuspankin ikkunassa.
– Pohjolan Sanomien avustaja HTK Mäkikyrö kävi kotona haastattelemassa minua ja teki jutun. Kun lehti tuli, siinä luki: ”Pellossa on useita nuoria maataloustaiteen harrastajia.” Kyllä keljutti!
Kun Eeron isä jäi eläkkeelle vuonna 1978, vanhemmat muuttivat Orajärvelle ja asuivat siellä isän kuolemaan, vuoteen 1995 saakka.
– Samana vuonna äiti tuli Ranualle ja asui siellä omaa kaksiotaan vuoteen 2012. Kaksi vuotta sitten hänet tuotiin tuohon Purasenkankhaaseen isän viereen.

Kartanpiirtäjästä taiteilijaksi
Syksyllä 1976 Eero jätti Pellon asuinpaikkana taakseen, vaikka vanhemmat muodostivat sinne vielä tiiviin siteen. Ensimmäinen vuosi vierähti Rovaniemellä ammattikoulussa, missä Eero opiskeli kartanpiirtäjäksi.
Sitten tapahtui jotain tulevaisuuden kannalta merkittävää.
– Tornioon, Peräpohjolan opistoon perustettiin kaksivuotinen taidekoulu, jonne lähdin. Toisena vuonna sinne tuli opettamaan Reijo Raekallio, joka sai minut kiinnostumaan akvarelleista. Koulua jatkettiin ja tuli kolmas vuosi. Meitä jäi sinne kolme poikaa: Syväniemen Pekka, nyttemmin orajärveläistynyt Miettusen Sauli ja minä, sekä sallalainen Leena Kursu.

Taidetta kirkonkylille
Reijo Raekallion esimerkki innosti kaikkia neljää pyrkimään Lahden taidekouluun. Leena meni sinne suoraan Torniosta, Eero heti armeijan jälkeen. Pekka ja Sauli seurasivat perässä vuotta myöhemmin.
– Kun olin armeijassa, pistimme 1980 kesällä parin muun torniolaisopiskelijan kanssa pystyyn näyttelyn Rovaniemelle ja Reijo Raekallio tuli avaamaan sen. Hän sanoi, että jos huolitte hänet mukaan, perustetaan taiteilijaryhmä. Se tuntui hienolta, sillä hän oli meistä ainoa, jolla oli meriittejä ja joka oli ammattiliiton jäsen.
Niin sai alkunsa Joulukuun ryhmä. Ryhmällä oli missio, että kaikissa Lapin kunnissa pidetään näyttely. Taidetta viedään pieniin kirkonkyliin ja kirjastoihin. Viimeinen näyttelyjen sarjasta pidettiin Rovaniemellä vuonna 1983, jolloin Joulukuun ryhmä hajosi.

Opiskelua ja opetusta
Eero Österberg valmistui Lahden Taideinstituutista vuonna 1985. Hän sai heti paikan Nastolasta kansalaisopiston kuvataideopettajana, mutta jo pari vuotta myöhemmin hän palasi perheineen pohjoiseen. Uusi työpaikka löytyi Ranuan kristillisestä kansanopistosta, jossa kuvataiteen opettajan pesti jatkuu edelleen.
– Suurin osa oppilaista on suoraan peruskoulusta tulleita, joukossa muutama vanhempi. Hirveän moni on jatkanut taideopintojaan muualla: entisistä oppilaista on tullut kuvataiteilijoita, kuvataideopettajia, arkkitehtejä, muotoilijoita, graafikoita... Pitää ottaa muutamiin yhteyttä ja perustaa kuvataidelinjalle kehittämistyöryhmä, Eero suunnittelee.
Eero opiskeli itse työn ohessa taidehistoriaa ja taidekasvatusta ensin avoimessa yliopistossa ja vuodesta 1993 taiteiden tiedekunnassa Lapin yliopistossa. Hän sai kandin paperit vuonna 1999, mutta gradu jäi erinäisistä syistä kesken.
– Kun tutkinnonuudistus oli tulossa, otin puoli vuotta vuorotteluvapaata keväällä 2008, tein gradun loppuun ja sain maisterin paperit. Ei sillä ollut merkitystä työtilanteeseen eikä palkkaukseenkaan, mutta kai minua vaivasi kun joku asia oli kesken.

Vain yksi elämä
Eero Österberg on saanut leipänsä kuvataiteen opettamisesta. Se on toisaalta hyvä, mutta toisaalta häntä surettaa, että monta taulua on jäänyt tekemättä.
– On vain tämä yksi elämä. Nuorena kuvittelee, että mie teen näin ja näin, mutta elämä vie niin kuin vie. Sitten voi vain katsoa, että noin se on mennyt. Taaksepäin ei voi kelata eikä huonosti menneitä kohtia editoida – mukaan mahtuu niin hyviä kuin huonojakin asioita.
Jossain vaiheessa Eero ja hänen vaimonsa suunnittelivat, että kun lapset ovat siinä iässä, että vaimo voi mennä töihin, Eero voisi jäädä vapaaksi taiteilijaksi. Nyt vaimo on ollut töissä jo toistakymmentä vuotta.
– Mie rupesin muistuttelemaan häntä sopimuksesta, mutta hän totesi, että velat pitää saada myös maksetuksi. Näillä näkymin se onni voisi koittaa parin vuoden kuluttua. Pitää katsoa sitten: ainakin otan vuorotteluvapaan.

Onni on työpajassa
Eero toteaa, että on hyvä kun vielä tuntuu että maalauttaa. Olisi ankeaa, jos ihminen sammuisi ja pimentyisi siltä osin. Sitä paitsi kun saa työskenneltyä itse, on helpompi myös opettaa.
– Ihmisen onni on hänen työpajassaan, se vanha viisaus tulee usein mieleen. Toivon, että onnistun säilyttämään herkkyyteni ja lapsenmielisyyteni siinä mielessä, että innostun edelleen maalaamisesta.
Eero on onnistunut järjestämään itselleen torstain aamupäivät ja joka toisen maanantain vapaaksi, ja silloin hän tekee omia töitään.
– Nousen aamulla ajoissa enkä ajattele iltapäivää lainkaan. Kun minulla on käytössäni neiseellinen aamu, voin saada jotain aikaiseksikin.

Taulun arvoinen
Eero ei ole koskaan nähnyt suurta eroa esittävän ja ei-esittävän taiteen välillä.
– Sanottava valitsee tyylin. Ennen opintoja ehdin esittäytyä täällä yhteisnäyttelyissä realististen henkilö- ja sisäkuvien tekijänä, mutta Lahdessa väri ja muoto rupesivat kiinnostamaan. Kävi niin, että aihe putosi pois ja kuvat pelkistyivät väripinnoiksi. Lopputyöni olivat geometrista abstraktismia.
Vuosituhannen vaihteessa Eero Österbergillä oli näyttely Pellossa. Silloin hän toi esille kaksi ensimmäistä henkilökuvaa kehitysvammaisista. Niistä lähti liikkeelle maalaussarja Jokainen ihminen on taulun arvoinen. Sarja syntyi kolmen vuoden aikana ja se on valmistuttuaan kiertänyt ympäri Suomea.
– Minulla on 19-vuotias kehitysvammainen Miikka-poika, joka sysäsi liikkeelle tämän ajatuksen. Viidestätoista lapsestamme yhdeksän elää jo omaa elämäänsä. Kaukaisin heistä asuu Arizonassa, USA:ssa.
Kun Eero tuli 1980-luvulla takaisin pohjoiseen, abstraktismi pehmeni ja töihin tuli vaikutelmia luonnosta. Ulkona maalaamisesta tuli eräänlainen rentoutumiskeino.
– Saatoin viettää päivän ulkona katsellen luontoa. Kun sitten kuvittelin maalaavani abstraktin työn, saatoin yllättäen huomata, että tuo ja tuo kohta tarttuivat mukaan luontoretkeltä. Runoilija Aaro Hellaakoski tiivistää taiteilijan tekemisen hyvin:

Kokonaisen päivän elin
maisemaa,
janoavin silmin koskettelin
puita, kukkulaa,
illan suussa vasta kuvan tehden:
koivunlehden.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Saajoturkis
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net