Autokolarin aiheuttama aivovamma varjostaa Samuli Harjuvaaran elämää

15.1.2015 06:01 Kari Kaulanen

Samuli ja Kati yli 100 vuotta vanhan hirsiseinän edessä. Samulin kainalossa on metsäkoiran hommista eläkkeelle päässyt beagle Onni. Kati puolestaan rapsuttaa Samba-nimeä kantavaa bernhardilaista.

KAINUUNKYLÄ – 26. marraskuuta vuonna 1993. Vantaalla neljän nuoren henkilöauto oli ensimmäisenä jonossa odottamassa valojen vaihtumista vihreäksi päästäkseen kääntymään vasemmalle. Vastakkaisesta suunnasta omalle vasemmalleen oli kääntymässä iso öljyrekka.
Kun valot vaihtuivat, molemmat autot lähtivät liikkeelle. Sitten jotain meni pieleen. Rekka iskeytyi henkilöauton oikeanpuoleisen etuoven kohdalle. Kuljettajan vieressä istunut, silloin 19-vuotias Samuli Harjuvaara sai rekan keulan suoraan syliinsä.
Kukaan autossa olleista nuorista ei kuollut. Pahiten loukkaantui kuljettajan takana istunut tyttö, jonka turvavyö ei toiminut.
Myös Samuli Harjuvaaran elämä meni kokonaan uusiksi. Seuraavat kaksi viikkoa hän vietti Töölön sairaalan teho-osastolla, toisen niistä hengityskoneessa. Kaikkiaan hän joutui olemaan sairaalassa noin puolitoista kuukautta.
Sitten alkoi ankara taistelu.

Alusta alkaen
Kainuunkylässä, aivan valtatien vieressä sijaitsevan omakotitalon ovella vastaan ryntää neljä koiraa, isokokoinen bernhardilainen, broholmer – sekin isokokoinen, vaikka on vielä pentu – sekä kaksi beaglea, joista toinen katselee tulijaa epäluuloisen näköisenä ja hieman alta kulmain. Tarkan haistelun jälkeen tulija kuitenkin hyväksytään ja päästetään sisään.
Talon emäntä, Kati Harjuvaara, korjailee pois joulukoristeita, kun isäntä, Samuli Harjuvaara kertaa pöydän ääressä 21 vuoden takaisia tapahtumia.
– Aluksi minulla ei ollut tasapainoa edes istumiseen ilman kahden henkilön tukea. Oli opeteltava puhumaan, kävelemään, syömään ja kirjoittamaan, hän sanoo
– Oikea käsi ei toiminut ollenkaan toispuolisen halvausoireen vuoksi. Yritä siinä hoitaa paperityöt wc:ssä.
Samuli oli siis täysin muiden avun varassa.
Armoton toiminta- ja fysioterapia alkoivat Hyvinkään sairaalassa, missä kaikki toiminnot palautuivat melko hyvin jo ensimmäisten viikkojen aikana. Kuntoutus jatkui kuukauden pituisella laitoskuntoutusjaksolla Käpylässä.

– Majoitushuoneissa oli lattialämmitys, jota ei saatu pienemmälle, joten huoneen lämpötila oli 37 astetta, Samuli muistelee.
Kotiin päästyään Samuli pärjäsi hyvin, mutta kolarista jäi muistoksi aivovamma. Se ei näy ulospäin, mutta vaikuttaa jokapäiväiseen elämään.
– Pahiten se vaikeuttaa henkistä jaksamista ja vie keskittymiskykyä.

Armeija sotilaspastorina
Samuli Harjuvaara on kahden papin jälkeläinen ja kotoisin Järvenpäästä. Hän kävi yhden vuoden lukiota, mutta jätti sen kesken koettuaan opetuksen liian maantiede- ja biologiapainotteiseksi.
Sen sijaan hän alkoi opiskella nuoriso-ohjaajaksi Järvenpään Seurakuntaopistossa. Onnettomuuden tapahtuessa takana oli kaksi ja puoli vuotta neljästä opintovuodesta. Sen jälkeen hän jatkoi opintoja varta vasten laaditun opintosuunnitelman mukaan. Vaikka toiset oppilaat tiesivät hänen onnettomuudestaan, he eivät täysin ymmärtäneet tilannetta, vaan olivat sitä mieltä, että Samuli pääsi liian helpolla.
– Jos olisin istunut pyörätuolissa, he olisivat ymmärtäneet paremmin ja olleet valmiit työntämään minua, hän arvelee.
Valmistuttuaan hän meni 24-vuotiaana armeijaan Helsingin Ilmatorjuntarykmenttiin, joka sijaitsi Hyrylässä. Hänet koulutettiin sotilaspastoriksi.
– Minulla oli sen verran teologisia opintoja takana, että se oli mahdollista.

Vaimo Seurakuntaopistosta
Armeijan jälkeen Samuli Harjuvaara pääsi puoleksi vuodeksi Turkuun töihin. Siellä ollessaan hän laittoi lehteen kirjeenvaihtoilmoituksen, johon tuli kaksi vastausta. Toinen vastaajista, Kati Törmänen, opiskeli Samulin entisessä opinahjossa, Järvenpään Seurakuntaopistossa.
Koska kirjeessä oli myös puhelinnumero, Samuli tarttui rohkeasti luuriin ja soitti. Siitä alkoi reilun puolen vuoden pituinen seurustelu, joka johti avioliittoon 28.8.1999. Vihkimisen suorittivat Samulin vanhemmat. Ensimmäinen yhteinen asunto oli Järvenpäässä.
Perhe kasvoi kahdella pojalla. Eino syntyi vuonna 2001 ja Eemil vuonna 2004.
Samuli oli pitkään työttömänä. Uuden vuosituhannen alkupuolella hän sai työkyvyttömyyseläkkeen lukuisten tutkimusten jälkeen.

Pohjoinen kutsuu
Kati on kotoisin Lohijärveltä, ja hänellä oli koko ajan kaipuu kotiseudulleen. Käynnit Pakisjärvellä sijaitsevalla mökillä lievittivät sitä, mutta eivät poistaneet kokonaan.
Samuli osallistui syksyisin myös hirvenpyyntiin Jupon Erän porukassa.
– Hirviporukka oli turhan kaukana ja hirvenliha tuli sen vuoksi melko kalliiksi, hän sanoo.
Jonkin verran hän oli kierrellyt myös muualla Lapissa, muun muassa melonut 200 kilometriä Ounasjoella. Tuntemattomaan ei siis tarvinnut hypätä.
Niinpä Harjuvaarat päättivät muuttaa pohjoiseen. Koska sopivaa paikkaa ei muuten löytynyt, he ilmoittivat lehdessä haluavansa ostaa tilan, joka sijaitsee enintään kahdenkymmenen kilometrin päässä kirkonkylästä.
Sellainen löytyi Kainuunkylästä, jonne he muuttivat keväällä 2011.
Päärakennus on alunperin rakennettu vuonna 1913, mutta se on siirretty myöhemmin nykyiselle paikalleen.

Koiria ja lapinlehmiä
Samuli on aloittanut metsästysharrastuksen jo etelässä asuessaan. Siellä metsästysmaat olivat kuitenkin niin pieniä, että seuralla saattoi mennä kymmenkunta vuotta ilman yhtään kaatoa. Ei kuitenkaan ilman peijaisia.
Metsästysharrastuksella selittyvät osittain myös koirat.
– Bernhardilainen ja broholmeri ovat seurakoiria ja beaglet metsäkoiria.
Harjuvaarojen eläinkanta ei kuitenkaan rajoitu koiriin, sillä navetassa asustaa kaksi Heidin Mummolasta vasikkoina hankittua lapinlehmähiehoa. Molemmat ovat kantavia eli kaiken mennessä hyvin karja kaksinkertaistuu. Iso lehmäkarja ei kuitenkaan ole tavoitteena.
– Kunhan sen verran saisi maitoa, että pystyisi tekemään juustoa, Samuli raamittaa.
Harjuvaaroilla on ollut myös kanoja ja lampaita. Niistä on kuitenkin toistaiseksi luovuttu.

Reserviläistoiminta henkireikänä
Nuoriso-ohjaajaksi valmistumisen lisäksi Samuli Harjuvaara on suorittanut vartijatutkinnon ja käynyt osan eräopaskurssia.
Autokolarista jääneen aivovamman aiheuttama keskittymiskyvyn puute häiritsee kuitenkin lähes kaikkea tekemistä. Siksi hän onkin pyrkinyt löytämään sellaista puuhaa, jossa lyhyempi keskittymisaika riittää.
Yksi henkireikä on reserviläistoiminta. Hän muun muassa suunnittelee ja ylläpitää Ylitornion Reserviläiset ry:n nettisivuja sekä Facebook- ja Twitter-tilejä.
Koska hän on reservin sotilaspastori, hänen panostaan tarvitaan järjestön erilaisissa tilaisuuksissa.
Myös Jupon Erän nettisivut ovat hänen peukalonsa alla. Seuraava työ onkin 13.–15.3. pidettävien Hirvenhiihdon Suomen mestaruuskilpailuiden päivittäminen seuran sivuille.
Samulin omilta harjuvaara.net-sivuilta löytyy vielä yksi harrastus: riistaruuat. Lukuisat reseptit saavat veden kielelle ja houkuttelevat jopa kokeilemaan.

16 tuntia skarppina – viikossa
Samuli myöntää, että itsetunto on usein lujilla, kun ei pysty tekemään sitä, mitä haluaisi ja sitä, mitä ihmiset odottavat.
– Toivoisin, että ihmiset eivät ajattelisi minun olevan laiska, koska toimin omien voimavarojeni äärirajoilla, Samuli pohtii.
– Joskus rajat ylittyvät, sillä pystyn olemaan skarppina vain noin 16 tuntia viikossa. Se tekee pari kolme tuntia päivässä.
– Päivän, kaksi voin joustaa tunneista, mutta sitten menee yli. Täyttä viikkoa en kykene tekemään mitään, hän jatkaa.
– Jos yhden asian saan tehdyksi, toista en kertakaikkiaan enää jaksa. Siksi isot hommat tuppaavat jäämään puolitiehen.
– Jos minulta palaa hommissa käämit, joudun jättämään leikin kesken seurauksista piittaamatta, hän tunnustaa.
– Kukaan tule auttamaan, koska en muka tarvitse apua.
– Vammaisavustuksia en saa, joudun painimaan samassa sarjassa kuin terveet, koska ei ole B-sarjaa missään.

Ammunta rentouttaa
Samuli on suorittanut myös sovelletun reserviammunnan (SRA) kurssin ja osallistuu säännöllisesti reserviläisjärjestöjen viikkoammuntoihin.
– Johdettu ampuminen on hyvää rentoutusta, kun ei tarvitse ajatella muuta.
Samuli Harjuvaaran toiminta Ylitornion Reserviläisten tiedottajana on noteerattu, ja hän on saanut kiitosta myös Reserviläisliiton Lapin piiristä. Mutta.
– Niinhän sitä sanotaan, että ei kissakaan kiitoksella elä.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net