Ari Södervall on mies, jota moottorit vievät

3.5.2012 06:00 Minna Siilasvuo

Ari Södervall muistuttaa, että liikenteessä tärkeintä ovat auton hallinta ja itsehillintä. Vilkun käyttö ja riittävät ajoetäisyydet ovat tärkeimmät muistettavat.

PELLO – Kukapa pellolainen nuori ei tuntisi Södervallin Aria? Melkein yhtä tuttu hän on ylitorniolaisille nuorille ja monelle vanhemmallekin ajokorttia tavoittelevalle, oli kyse sitten moposta, autosta tai isosta ammattiliikenteessä liikkuvasta ajoneuvosta. Arin vieressä, Pohjolan Liikennekoulun opetusauton ratissa, istuu vuorollaan melkein koko ikäluokka saamassa oppia turvallisesta ajotavasta.
– Tavoitteena on se, että liikenteessä syntyy mahdollisimman vähän kolhuja ja kyyneleitä.
Sen Ari tietää kokemuksesta, sillä hänen oma poikansa loukkaantui vuosia sitten vakavasti parin nuoren miehen kilpa-ajon uhrina. Pojan luvalla Ari kertoo siitä myös opetustilanteissa, ja hyvässä lykyssä se saattaa avata jonkun silmät ajoissa.
– Valitettavasti asenteille ei ole autokouluvaiheessa kuitenkaan enää paljoa tehtävissä. Ne imetään jo takapenkillä...

 

Haaveammattina opettaja

Ennen kuin Ari Södervall päätyi autokoulunopettajaksi, hän ehti tehdä yhtä ja toista muutakin. Kauppiaan poikana hän opetteli jo nelivuotiaana käyttämään lihamyllyä, mutta suurimman vaikutuksen pikkupoikaan tekivät asiakkaat.
– Olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja halunnut tehdä töitä heidän kanssaan.
Koska myös kasvattaminen on kiinnostanut Aria, opettajan työ on ollut hänen tähtäimessään jo varsin nuoresta.
– Kävin oppikoulun ja lukion Pellossa ja kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1977. Minulla oli jo silloin mielessä, että opettajan työ kiinnostaisi, ja pääsinkin välillä tuuraamaan opettajia. Sain olla muun muassa Hamaran Veikon sijaisena opettamassa erityisoppilaita.
Ari puhunee totta vakuuttaessaan, että hänelle sopii kaikki muu paitsi pienet kengät. Lukion ja armeijan jälkeen hän suoritti kahden vuoden mittaisen autopuolen perustutkinnon, mutta siinä vaiheessa lähinnä harrastusmielessä. Tosin ajatus liikenneopettajan ammatista alkoi jo muhia mielen perukoilla.
– Minusta piti tulla ”normaali” opettaja, mitä se sitten tarkoittaneekin. Olin erityisen kiinnostunut psykologiasta ja hain opettajien sijaisuuksista pisteitä Opettajainkoulutuslaitosta varten. Suoritin myös kasvatustieteen approbaturin Helsingin kesäyliopistossa.

Liikenneopettajaksi Pelloon

Armeijan Ari kävi kuljetuskomppaniassa, missä hän suoritti yhdistelmäajoneuvo- ja linja-autokortit. Sieltä matka jatkui RAUK:uun. Vuonna 1981 hän pääsi Helsinkiin opiskelemaan liikenneopettajan tutkintoa. Osa opinnoista tehtiin Hämeenlinnassa, missä Ari suoritti kasvatustieteen lubenter approbaturin.
– Vielä siinä vaiheessa harkitsin, hyökkäisinkö OKL:een, mutta hylkäsin ajatuksen. Valmistuin liikenneopettajaksi vuonna 1982.
Ari rahoitti opintojaan ajamalla taksia, ja valmistuttuaan hän suoritti tarvittavat työharjoittelut ja auskultoinnit Autokoulu Yrjö Vuorisella Pellossa, Kirkkonummen autokoulussa sekä Suomen suurimmassa autokoulussa Helsingissä.
– Mieli paloi kuitenkin takaisin pohjoiseen, joten tulin takaisin Pelloon ja aloitin 2.5.1982 opettajana Yrjö Vuorisen autokoulussa. Se oli minun ensimmäinen virallinen työpaikkani.
Pesti Vuorisen autokoulussa kesti kymmenen vuotta, ja Ari muistelee aikaa erityisellä lämmöllä.
– Meillä oli Ykän kanssa yhteinen harrastus: vanhat autot. Ykällä oli auto joka vuosikymmeneltä. Hänen vaimonsa Sirkka Liisa nauroi meitä, kun olimme aina naama ja kädet rasvassa. Livahdimme tietysti joutilaina hetkinä talliin rassaamaan autoja ja purimme siinä samalla moottorien lisäksi huoliamme. Ykälle nostan kyllä hattuani, ja korkealle!

Uusi ura autokauppiaana

Eräänä perjantaina teoriatuntien jälkeen oli edessä ankea hetki. Yrjö Vuorinen veti Arin syrjään ja totesi, että hänen täytyy valitettavasti lomauttaa Ari oppilasmäärän vähenemisen vuoksi. Ari meni haikein mielin kotiin saunomaan, mutta vaimo tuli huhuilemaan häntä puhelimeen pihasaunan lauteilta.
Kriston Armas siellä soitti ja sanoi jäljittelemättömään tyylinsä: ”No niin Ari, missä sie olet? Heikkisen Pekka hakkaa sulle jo köpötyskoppia tänne. Tule myymään autoja mulle. Maanantaina kaheksalta. Kuulemiin!”
Kun Ari maanantaiaamuna asteli Armaan puheille, oli lasikoppi rautakaupan nurkassa valmiina. Niin Ari päätyi kolmeksi vuodeksi myymään Armaalle Toyotan autoja.
– Ehdin olla työttömänä vain viikonlopun yli. Kauppa kävi hyvin, vaikka tavoitteet olivat kovat ja myin autoja Ylitorniolta Kilpisjärvelle. Autot veivät minut taas!

Juontotöitä ja tiskijukan hommia

Ari teki töitä freelancerina ja ehätti hoitamaan muun muassa erilaisten jokkis-, moottorikelkka- ja muitten moottoriurheiluun liittyvien kisojen kuuluttajan tehtäviä 15 vuoden ajan. Siinä sivussa hän jakoi vähän aikaa postia, ja valtuustossakin vilahti kolme kautta.
– Vuonna 1991 perustin toiminimen Söde. Nimi ei tullut naamasta, vaan sukunimestä. Tein töitä tiskijukkana ja karaokejuontajana ihan Helsinkiä myöten. Toiminimi on edelleen olemassa, mutta olen liikenneopettajana Nousiaisen Saulin omistamissa autokouluissa. Se on työtä, josta nautin aivan erityisesti.
Ensimmäiset viisi vuotta Ari teki keikkaa yhteistyössä Viihdeväylän kanssa ja viimeiset kymmenen vuotta itsenäisesti autourheilutapahtumissa välillä Kouvola–Kilpisjärvi. Kysyntää sanavalmiille miehelle piisasi.
– Parhaana – tai pahimpana – vuotena minulla oli 275 keikkaa eri puolilla Suomea. Perhe oli aina mukana asuntoautossa, mikäli se oli suinkin mahdollista.
Kolmena vuotena Ari juonsi myös Poikkinaintijuhlia.
– Vuonna 1992 minulla oli tavoitteena, että täällä kohtaavat maailman nuorin olympiavoittaja Toni Nieminen, maailman paras mäkihyppääjä Matti Nykänen ja Suomen viimeisin maastohiihdon olympiavoittaja Eero Mäntyranta. Myhemmin Mika Myllylä voitti.

Mäkikotkasta mikroautoilijaksi

Urheilukilpailut ovat aina vetäneet Aria puoleensa, ja nuorempana hän harrasti itsekin innolla esimerkiksi mäkihyppyä.
– Hyppäsin Svansteinin mäestä ensimmäistä kertaa seitsenvuotiaana ja kiersin velipoikien kanssa kilpailemassa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa Pellon Ponnen nimissä. Jotain menestystäkin tuli.
Mäkihypyn rinnalla kulkivat jalkapallo, nyrkkeily sekä mäkihyppyä tukeva telinevoimistelu.
– Meillä oli niin hyvät opettajat, että jaksoimme kulkea treeneissä kolme kertaa viikossa. Tekisi vielä mieli lähteä kokeilemaan mäkihyppyä Rovaniemelle veteraaneihin – siinä olisi vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pää kyllä antaisi myöten, mutta en tiedä, kestäisikö kroppa.
Parikymppisenä mäkihyppyharrastus sai jäädä, kun moottorit veivät miehen mennessään.
– Aloin touhuta mikroautoilla nuorison kanssa. Se oli sitä liikennekasvatusta jo silloin: radoilla voi mennä, mutta liikenteessä ei kaahailla.
Vuonna 1974 perustettiin ensimmäinen Pellon Moottorikerho Kovalaisen Martin vanhempien taloon. Kerholaiset keskittyivät moottoripyöräilyyn, -kelkkailuun ja, yllättävää kyllä, liitovarjolentoihin.
– Meillä on kuviakin kun kiskomme varjoja ilmaan moottorikelkoilla tai -veneillä.
Moottorikerho toimi kolmisen vuotta, mutta uinahti sitten herätäkseen henkiin entistä ehompana marraskuussa vuonna 1981. Siinä vaiheessa mukana olivat jo kaikki lajit.
– 30 vuoden jälkeen jäin Moottorikerhon toiminnasta vähän taustalle, mutta en malta pysyä sieltä poissa. Haluan käydä välillä ajamassa ja päivittää tilanteen nuorten kanssa. Ikähän on vain numeroita...

Lisää valvontaa

Vaikka Ari nauttii vauhdista ja niistä vaarallisista tilanteista, on hän liikenteessä ehdoton niiden suhteen.
– Nykyään ajo-opetuksessa keskitytään entistä enemmän turvallisuuteen. Tulee lisää turvatyynyjä ja muita välineitä, mutta kuljettaja on lopulta kuitenkin se, joka tekee päätöksen ja vastaa siitä. Tekniikka voi aina pettää.
Ari kaipaa lisää valvontaa liikenteeseen ja määrärahoja poliisille. Liikennekuri on valitettavasti höltynyt, ja siitä seuraa paljon murhetta.
– Vuosittain noin 30000–35000 rattijuoppoa jää kiinni, mutta tuurilla ajaa viisinkertainen määrä. Taksi tulee halvemmaksi! Valvonta on myös ennaltaehkäisyä: teholla on myöhäistä itkeä, kun maataan letkuissa.

Ajo-opetuksen käänteitä

Vuonna 1989 autokouluopetukseen lisättiin kakkosvaihe.
– Radalla harjoitellaan muun muassa pimeällä ja liukkaalla ajamista, jarrutuksia ja hirven väistämistä. Nelisen vuotta Pohjolan Liikennekoululla on ollut myös ajosimulaattori.
Vuodesta 1996 alkaen moottoripyöräkortti ei ole enää tullut ajokortin kylkiäisenä, vaan se vaatii oman koulutuksensa.
– Moottoripyörämaailma on täysin eri kuin automaailma. Ne havaitaan paljon huonommin ja törmäystilanteessa ne jäävät auttamatta tappiolle. Jokainen osaa ajaa moottoripyörällä hitosti, mutta kuka osaa ajaa hitaasti? Se on taitolaji.
Viime vuodesta lähtien mopo- ja mopoautokorttikoulutukseen on kuulunut myös käsittely pelkän teorian sijaan. Yhtä lailla turvallisuus- ja koulutusvaatimukset ovat kiristyneet raskaan ammattiliikenteen puolella.
– Pohjolan Liikennekoululla pystyy suorittamaan ajokortin kaksipyöräisestä 26-pyöräiseen, kaikki ajokorttiluokat. Kemissä on lähin vastaava. Me tulemme sinne missä tarvitaan: Rovaniemelle, Kittilään, Kolariin, Pelloon, Ylitorniolle ja Tornioon.
Vuonna 2013 ajokorttikoulutukseen tulee pieniä muutoksia. Ajotunnit lisääntyvät 16 tunnista 20:een, mutta teoriatunnit vähenevät yhdellä. Käyttöön tulee kolmivaiheinen 15 vuoden kortti.
– Kortin uusimista ei tarvitse säikähtää: valokuvat päivitetään ja samalla tavataan viranomaisia. Tarvittaessa toimitetaan todistus terveydentilasta. Sanon aina oppilaille, että kortti on elinikäinen, jos vain haluatte sen pitää.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
pallonkorjuubn
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net