Antero Mäen koti on ja pysyy Tornionjokilaaksossa

3.4.2014 06:01 Linda Kauvosaari

Antero Mäki nauttii eläkepäivistään Kaulirannassa.

KAULIRANTA – Antero Mäki on syntyperäinen kaulirantalainen, jolle koti on yhä edelleen paikka Väylän varrella. Vaikka mahdollisuuksia olisikin ollut, ei maailma ole häntä ikinä houkuttanut. Leipä on aina tienattu jokivarrelta.
– Täälä mie olen elämäni päivät pyöriny. Mitä sitä nyt hyvvää vaihtamaan, mies toteaa hymyssä suin.
Noin parikymmentä vuotta sitten Antero aloitti eläkepäivänsä, takanaan kolmen vuosikymmenen mittainen uran Eino Aho Oy:n palveluksessa.
Eläkepäivät ovat sujuneet rattoisasti eikä aika ole päässyt käymään pitkäksi, sillä puuhaa riittää arjen askareissa.

Suurperheen kasvatti
Anteron synnyinkoti on Kaulirannalla, noin puolen kilometrin päässä hänen nykyisestä asuinpaikastaan.
Tällä hetkellä lapsuudenkotia ylläpitää hänen velipoikansa Markku.
Antero on syntyi suureen perheeseen, mikä oli siihen aikaan enemmän sääntö kuin poikkeus.
Hänen isänsä Oskari kantoi leivän perheen pöytään työskentelemällä kuljetusyritys Oy Pohjolan Liikenne Ab:n alaisena. Perheen äiti Martta oli todellinen kodin hengetär, joka kaitsi arjen askareiden ohella Anteroa, hänen kahtatoista sisarustaan sekä perheen muutamia lehmiä.

– Oli meilä ainaki sen pari kolme lehmää ja tietekki me lapsetki hoidima niitä äitile kaverina. Muistan kesät, jolloin äiti tapasi aamuisin sanoa, että uimaan ei pääse ennenkö maitoämpäri on täysi, Antero naurahtaa.
Antero kertoo suorittaneensa opintonsa Kaulirannassa. Hän muistelee, että kansakoulussa oli verrattain vähän oppilaita ja oppitunnit saatettiin pitää naapuritalon kamarissa, tai milloin missäkin oli tilaa.
– Kahen käen sormila saatto laskea montako oppilasta oli, hän toteaa.

Koulunpenkiltä työn makuun
Kansakoulun käytyään Antero pääsi heti Eino Ahon vuonna 1917 Tornionjokilaaksoon perustaman Eino Aho Oy:n leipiin. Päivittäistavaroiden ja rautakaupan alaan erikoistunut pohjoissuomalainen tukkukaupan yritys oli aikanaan alueen suurimpia työllistäjiä.
– Meitä taisi olla lähemmäs kolmekymmentä työntekijää parhaimmillaan. Oli meitä kerran neljä veljestäki yhtä aikaa Ahon palkkalistoila, mies muistelee.
Nuori Antero aloitti kolmenkymmenen vuoden mittaisen työuransa yrityksen juoksupoikana.
– Siitä siirryin sitten vähitellen varaston puolelle ja sieltä pääsin lopulta ajamaan täyskuorma-autoa, hän listaa.
Jokivarsi tuli hänelle tutuksi ajohommien aikana, sillä vuosien saatossa pääsi kertymään tunteja tien päällä.
Vaikka Kiiruna alkoi näihin aikoihin houkutella ikätovereita, ei Ruotsinmaalle lähtö Anteroa kiinnostanut.
– Niin se Akseli Ahoki silloin tuumasi, ettei täältä vain lähetä minnekhään. En mie vain olisi halunnukhaan. Ei alanvaihto käyny mielessäkhään, hän naurahtaa.
Pitkän työuransa viimeiset vuodet Antero toimi varastonhoitajana ja ajohommat saivat jäädä. Kun Eino Aho Oy sulki ovensa lopullisesti vuonna 1994, päätti Anterokin jäädä nauttimaan ansaituista eläkepäivistään
– Elämän päivät mie olin Ahon palveluksessa, enkä parempaa työnantajaa voisi kuvitellakkaan. Me olima ko perhe, pietimä huolta toisistamme. Ei taia ennää tänä päivänä samanlaista työpaikkaa löytyäkhään, Antero arvelee.

Kipinöitä Kauvosaarenpäässä
Nuoruuden kesät Antero muistelee viettäneensä Kauvosaarenpäässä sukulaisten luona.
Lempi-tätin luona vietin paljon aikaa poikasena. Siellä me 15-vuotiaat pojankoltiaiset paimensimma lehmiä. Täti piti kyllä huolen, vaikka meitä oli jopa kolme villiä veljestä kerrala kylässä.
Siihen aikaan alueen talot olivat nuoria täynnä, joten tekemistä riitti kotiaskareiden ohella.
Hän muisteleekin, kuinka nuoret kulkivat Kaulirannasta Kauvosaarenpäähän kentällä järjestettyihin nurkkatansseihin.
– Niin met poikaset kuljima polkupyörilä tyttäriä riiaamassa, ko silloin ei paljon autoila ajeltu. Ei se ollu matka eikä mikhään, Antero naurahtaa.
Niihin aikoihin hän tapasikin ensi kertaa tulevan vaimonsa Eevan.
– Se taisi olla vuona 1956. Silloin met tapasimma. Eevan kotipaikka oli siinä tätin naapurissa ja siitä se sitte pikku hiljaa eteni.
Pari vihittiin muutamaa vuotta myöhemmin Ylitorniolla, eikä aikaakaan kun avioparin esikoinen oli jo tuloillaan.

Rakkautta rautatien varjossa
Pariskunnan ensimmäinen lapsi Birgitta syntyi Anteron kotipaikassa Kaulirannassa.
Näihin aikoihin Suomen rataverkoston rataosaa Torniosta Kolariin rakennettiin ja monet talot jäivätkin rautatien rakennustöiden jalkoihin.
Näin kävi Eevan kotipaikalle Kauvosaarenpäässä sekä parin ensimmäiselle asunnolle vuonna 1963, kun junarataa jatkettiin Kaulirannan pääteasemalta Pelloon ja sieltä edelleen Kolariin.
– Niin se meni vanha pirttiki. Sieltä me muutima sitte ämmilään asumaan pariksi vuodeksi, Antero kertoo.
Kun rautatien pääteasema oli vielä Kaulirannassa, riitti jokivarressa vipinää ja vilskettä
– Silloin täälä riitti porukkaa. Muistan, kuinka kaikki huoneet ja asunnot olivat vuokrattuina.
1970-luvulla pariskunta päätti rakentaa nykyisen kotitalonsa Kaulirantaan väylän varrelle.
Sittemmin syntyivät lapset Kristiina ja Mikko.
– Kyllä tääläki oli silloin nuorta jälkikasvua joka talossa. Toisin on tänä päivänä, ko kaikki ovat lähteneet muualle töihin ja opiskelemaan. Sille tielle ovat jäähneet, Antero harmittelee.

Kalamiehen vikaa
Antero on viettänyt jo useita vuosia eläkkeellä, mutta hän vakuuttaa, ettei aika ole päässyt vieläkään käymään pitkäksi. Kesät menevät pihatöissä ja talvella päivät kuluvat lumitöiden parissa, ja saattaapa Antero pakata pilkin reppuun ja suunnata joelle nauttimaan talvipäivästä.
– Olemaki vaimon kanssa lähössä käymään Kilpisjärven pilkkikisoissa nyt keväällä. Ei tuo Eeva niin pilkkimisestä perusta mutta lähemä käymään tuttuja kattomassa.
Hän kertoo saaneensa kalastusinnon verenperintönä edesmenneeltä isältään, joka oli hänkin ahkera kalamies. Yhdessä he kiertelivät järvet ja joet, ja olipa välillä matkassa hieman isompikin kalaporukka.
Antero kertoo narraavansa kaloja nykyään lähivesillä, ja harmittelee sitä, kuinka kalakaverit ovat vähentyneet vuosien saatossa.
– Olen onneksi tartuttanut kalastusinnon pojalleni Mikolle ja pojanpojalleni Jounille. Yhessä käymä silloin tällöin kaloja pyytämässä, Antero tuumaa.

Mökkielämää luonnon helmassa
Vaikka parin lapset ovat lähteneet maailmalle aikapäiviä sitten, on Anteron ja Eevan 1980-luvun loppupuolella rakentama kesämökki Kauvosaarenpäässä näinä päivinä tiheästi käytössä, sillä lapset ja lapsenlapset Oulusta ja Tampereelta tulevat usein Tornionjokilaaksoon nauttimaan mökkielämästä.
– Sielä saavat olla rauhassa nykyajan hömpötyksiltä. Mökilä on juuri sen verran millä pärjää. Sähköjä sinne ei laiteta, Antero toteaa päättäväisenä.
Jälkikasvun vierailu pitää myös mummin ja ukin kiireisenä, sillä heidän nuorin lapsenlapsensa on vasta yksivuotias.
Vaikka lapset ovatkin muuttaneet etelämmäs, ei paikkakunnan vaihdos ole käynyt Anterolla mielen vieressäkään.
– Niin kauan aion täälä asua ko vain suinki pystyn. Ei se paikka vaihtamalla parane, hän toteaa hymyssä suin ja jatkaa:
– Koti on ja pysyy Tornionjoen varrella.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net