Anni Surakka on monen toimen nainen

20.9.2012 06:01 Minna Siilasvuo

”Mie olen aina ollu oma itteni Anni ja sanoa pässäyttäny asiat suoraan”, Anni Surakka toteaa – eikä liioittele yhtään.

YLITORNIO – Kukapa pesunkestävä ylitorniolainen ei tuntisi Surakan Annia? Anni on leikannut hiukset, kiertänyt kiharat ja ajellut parrat Ylitorniolla vuosikymmenien ajan – ja siinä sivussa hän on ehtinyt moneen muuhunkin.
– Olen ohjannut jumpparyhmiä kansalaisopistossa varmaan yli 20 vuotta ja kävin sitä varten liikunnanohjaajakursseilla Kuortaneella kolmeen otteeseen, Anni muistelee.
Legendaarisia ovat myös Annin teatteri-ilveet, joita hän esitti yksin ja yhdessä muitten kanssa kaikenlaisissa kissanristiäisissä ja muissakin merkkitapauksissa.

– Olen mie voimistellut lapsena palkan edestä, Anni kehaisee.

Ruotsista tulleet sukulaismiehet tahtoivat notkeaa Annia voimistelemaan, mutta Anni ilmoitti näyttävänsä taitojaan vain, jos saisi kengät palkakseen. Miehet tarttuivat tarjoukseen, ja Anni jäi haaveilemaan uusista jalkineista.
– Silloin kaikkea tavaraa oli huonosti, ja minullakin oli vain puukengät. Kuvittelin, että he tuovat minulle oikein hienot kengät, mutta he toivatkin sellaiset saappaat, jotka piti nyörittää ylös asti.
Anni suutahti ja huusi vieraille, että ”tällaiset noita-akan kengätkö te mulle toitte”, mutta loppujen lopuksi hän oli palkkaansa tyytyväinen.
– Ne olivat niin hyvät ja lämpimät kengät!
Pois pommin alta
Ennen kuin Annista tuli ylitorniolainen, hän ehti asua varhaislapsuutensa ja käydä yhden luokan kouluakin syntymäkunnassaan Rovaniemellä. Koulun alettua Rovaniemeä pommitettiin kovasti, ja lapsille oli tarkkaan neuvottu, mitä reittiä koulumatkat pitää kulkea ja missä on pommisuojia.
– Kerran kun olin tulossa koulusta, tuli ilmahälytys, ja joku nainen otti minut mukaansa pommisuojaan. Mie en vain pysynyt siellä: oli kuin minut olisi hartioista vedetty pois sieltä ja niin minä lähdin. Joku varjelus minulla oli, sillä siihen pommisuojaan tuli täysosuma, ja kaikki siellä olleet kuolivat, Anni kertoo.
Annin äiti oli leski, sillä perheen isä oli kuollut tapaturmaisesti. Kun äiti sitten meni uusiin naimisiin Lovikan Matin kanssa, perhe muutti Ylitorniolle.
– Minä olin kuin tuohenkäppyrä tuulessa, menin minne vain. Äitikään ei elänyt kovin pitkään, vaan kuoli hänkin. Vanhempani olivat kuin tähdenlentoja täällä.
Yllätyksenä uusi nimi
Anni lähti Ruotsiin töihin puhelinkeskusta hoitamaan ja ehti olla siellä monta vuotta. Siihen aikaan tarvittiin kuitenkin viisumi, ja Anni tuli Ylitorniolle uusimaan sitä. Kirkkoherranvirastossa hän pyysi saada papintodistuksen Anni Lahdelmalle.
Yllätys oli suuri, kun sellaista ihmistä ei löytynytkään. Kaisa Anna Lahdelma oli kyllä kirjoissa ja kansissa. ”Sekös se minun nimi onkin?” Anni parkaisi. Sehän se oli, vaikka kukaan ei ollut tullut kertoneeksi sitä Annille.
– Kyllä mie ihmettelen, että lapselle annetaan joku nimi ja sitten sanotaan koko elämän ajan joksikin ihan muuksi. Myöhemmin muutin etunimeni, ja nyt se on virallisestikin Anni Kaisa, Anni kertoo.
Arkea työssä ja kotona
Ylitorniolla Anni kohtasi tulevan puolisonsa Pauli Surakan, joka oli tullut Nivalasta sähköhommiin pohjoiseen. Nuoret perustivat perheen, rakensivat talon ja saivat aikanaan neljä lasta. Anni teki aluksi töitä kotiapulaisena, mutta pääsi sitten kampaamoon harjoittelijaksi ja valmistui sitä kautta ammattiin.
– Minun piti mennä vain kampaajaksi, mutta opin siinä parturin työtkin. Yksikin mies laski aina leikkiä, että ”joudut antamaan pusun joka haavasta, jonka teet partaa ajaessasi”, mutta en tehnyt yhtään, Anni nauraa.
Aikaihmisenä Anni totesi tarvitsevansa ajokortin, ja päätti, että Pauli opettaa hänet ajamaan. Sitä hän ei tosin muistanut sanoa Paulille, kun lähti poliisilaitokselle hakemaan opetuslupaa.
– Siellä oli poliisi ottamassa vastaan lupahakemusta, ja minä käskin hänen sanoa nimismiehelle, että lupa on paras antaa. Muuten minä leikkaan hänen päänsä kaljuksi kun hän tulee seuraavan kerran parturiin.
Johan lupa sellaisella uhkauksella heltisi, ja aikanaan Anni sai korttinsa.
Kuokkijat juhlissa
Viikonloppuna Anni vietti vierasjoukon kanssa 78-vuotissyntymäpäiväänsä Kristineströmin kartanossa.
– Ajattelin, että kaikki on niin näivettynyttä; kukaan ei uskalla käydä kylässäkään. Sitten tuumin, että perkele, minä järjestän syntymäpäivät! Eiväthän ihmiset osaa enää jutellakaan, kun ovat liian kauan yksin.
Juhlia ei Annin mielestä tarvitse järjestää kotona – onhan niitä paikkoja. Tilaakin on enemmän kun juhlii muualla. Hauskaa oli, sillä Annin vieraat eivät olleet ainakaan vielä unohtaneet juttelemisen taitoa.
– Minulle tuli kymmenkunta kuokkavierastakin. Se oli ihan mahtavaa! Anni iloitsee.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net