Anneli Keskitalo muuttui villikosta viiden lapsen äidiksi

25.9.2014 06:01 Minna Siilasvuo

Anneli Keskitalo on kodin hengetär, joka haluaisi jo välillä työpaikan kodin ulkopuolelta.

YLITORNIO – Kun Anneli Keskitalo oli nuori tyttö, hänen elämässään riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Anneli oli varsinainen villikko, joskin osa niistä vaarallisista tilanteista tuli eteen seurakunnan palveluksessa, missä hän ehti ahkeroida 18 vuoden ajan.
– Menin seurakunnan palvelukseen melkein suoraan peruskoulun penkiltä. Olin vain vuoden koulutuksessa siinä välissä, ja sitten pääsin seurakuntaan lastenohjaajan apulaiseksi. Kun kerhoja ei ollut, sain auttaa emäntää keittiössä, Anneli kertoo.
Annelin työ oli osa-aikainen, mutta kun seurakunnassa aukeni vuosien päästä työpaikka nimikkeellä ”työntekijä”, Anneli haki paikkaa ja sai sen.
– Minulla oli tuuria, sillä lopullinen valinta ratkaistiin äänestämällä ja mie voitin tosi täpärästi, vain yhden äänen erolla.
Seurakunnasta huoltamolle
Kun seurakunnan emäntä jäi äitiyslomalle, Anneli ahkeroi hänen sijaisenaan.
– Tein siinä tehtävässä semmoisen hurjuuden, että aloin ottaa vastaan kaksien hautajaisten järjestämisen päivässä. Oli siinä aluksi vähän kommelluksia, kun joku lisäke tarjottiin vahingossa väärissä hautajaisissa, mutta vähitellen se alkoi sujua.
Nykyään kaksien hautajaisten järjestäminen päivässä on ihan normaali käytäntö.

– Välillä tuurasin suntiota. Joskus kävi niinkin hullusti, että jouduin vielä hautajaispäivän aamuna lapioimaan haudan uudelleen auki, kun sen reunat olivat hiekkamaassa sortuneet yön aikana, Anneli muistelee.
18 vuoden jälkeen Anneli sanoi itsensä irti, kun hänet tahdottiin töihin Teboilille. Kahviossa ja huoltamossa riitti töitä seitsemäksi vuodeksi, mutta sitten Anneli sanottiin irti säästösyistä.
Matkalla yrittäjäksi
Siinä vaiheessa Anneli ei vielä osannut arvata, kuinka tiukassa uuden työpaikan saaminen olisi.
– Mietin puoli vuotta, mille alkaisin kun kotona oli jo tällainen saki, viisi tytärtä. Päätin sitten alkaa pitopalveluyrittäjäksi, sillä se oli työtä, jonka takuulla osaisin! Oli minulla samalla mielessäni seurakunnan palveluksessa vietetyt vuodet ja ne lukuisat hautajaiset, joita olin ollut järjestämässä.
Alkuun Annelilla oli kohtalaisesti töitä, mutta kova kilpailu on tehnyt tehtävänsä.
– Viime aikoina on ollut hiljaista. Veljeni Raimo sanoi minulle kerran, että ellei päivän aikana tule 500 euron edestä liikevaihtoa, pitää jo miettiä, kannattaako jatkaa. Sellaiset rahamäärät ovat kyllä olleet tästä hommasta kaukana!
Anneli on järjestänyt muistotilaisuuksia ja muita juhlia, leiponut ja myynyt leivonnaisia erilaisissa tapahtumissa. Se ei ole kuitenkaan riittänyt tarjoamaan elantoa yrittäjälle.
– Ajat ovat muuttuneet siitä, kun olin emäntänä seurakunnassa. Silloin järjestettiin suuria hautajaisia, jotka olivat kaikille avoimia tilaisuuksia. Nykyään hautajaisiin kutsutaan vain muutamia kymmeniä ihmisiä. Muita työtehtäviä on vähän.
Sydän sykkyrällä
Vuoden takainen kesä oli Annelin perheelle vaikea ja raskas. Annelin puoliso Arto Heikka sairastui kevätalvella vakavasti. Hyväkuntoisen urheiluharrastajan sydän teki tenän hiihtoladulla.
– Välillä tuntui, että loppuu koko mies kun hän oli niin huonona. Jos joku vieras tuli pihaan, se oli ambulanssi.
Arton pisin sairaalajakso kesti yhtä soittoa yli kuukauden.
– Kesä oli työmielessä todella hiljainen. Ihmiset eivät ehkä uskaltaneet tulla tekemään tilauksia, mutta en tiedä, olisinko edes jaksanut ottaa töitä vastaan.
Leipurista marjanpoimijaksi
Viime viikolla Anneli jätti Patentti- ja rekisterihallitukseen ilmoituksen yrityksen lopettamisesta ja kävi ELY-keskuksessa ilmoittautumassa työnhakijaksi. On aika miettiä uusia vaihtoehtoja.
– En mie silti ole vielä vienyt kaulinta ekoasemalle, vaan leivon edelleen. Voin tarvittaessa tehdä entisiä hommia verokirjalla, Anneli lupaa.
Koska tilausleipomiset ovat olleet vähissä, Anneli on ahkeroinut metsässä tyttärien kanssa. Tuloksia on syntynyt kiitettävästi.
– Tytöt innostuivat yllättävän hyvin marjastuksesta, vaikka ensin vähän epäilin sitä. Olemme keränneet kesän aikana yhdessä useamman sata litraa mustikoita myyntiin. Ilonan kenkärahat löytyivät marjamättäiltä ja Alinan puhelinrahatkin melkein kokonaan. Loppuraha pitäisi vielä keksiä jostakin.
Saunavaaran tyttö
Anneli on syntyisin Kantomaanpään Saunavaarasta, missä hänen 88-vuotias isänsä asuu edelleen yksin omassa taloudessaan.
– Äiti kuoli 19 vuotta sitten ja isäkin täyttää jo 88 vuotta. Onneksi veljet Raimo ja Reino asuvat ihan lähellä, Raimo peräti samassa pihapiirissä. Ei isä varmaan muuten pärjäisi siellä enää, mutta hän on semmoinen jääräpää, ettei tahdo muuttaa poiskaan, Anneli tuumii.
Anneli käy isänsä luona siivoamassa ja pelaamassa korttia. Seuranpito on tärkeää sekä isälle että Annelille.
– Saunavaarassa on kyllä yksinäistä jos asuu yksin. Isän pelastus on se, että hänelle tulee päivittäin terveyskeskuksen keittiöstä monipuolinen ruoka. Aiemmin se syöminen tahtoi olla semmoista leivän ja puuron syöntiä.
Jääräpäitten sukua
Jos Annelin isä on jääräpää, on se ominaisuus periytynyt suvussa ansiokkaasti. Mikäli tyttäriin on uskominen, on Anneli perheen jääräpää, mutta siitä asiasta on olemassa muitakin mielipiteitä.
– Sanon kyllä aina ”ei” ennen kuin kuulen edes lauseen loppuun, Anneli tunnustaa, mutta toteaa samaan hengenvetoon, että tytöt ne vasta sinnikoita ovat.
– Joku tyttäristä ihmetteli tässä eräänä aamuna, että miksi ihmisillä pitää olla oma mielipide. Ei olisi kuulemma sotiakaan, jos kaikki olisivat samaa mieltä. No, olisihan se helppoa, jos kaikki olisivat samaa mieltä minun kanssani, mutta ei se yleensä mene niin...
S on niin totta. Sen tietävät kaikki vanhemmat.
Treenausta ja tappelua
Perheen vanhin tytär, 20-vuotias Hanna-Riikka, on viettänyt lukion jälkeen välivuoden työskentelemällä Ylitornion S-marketissa. Nyt hän on jättänyt kodin taakseen ja opiskelee Itä-Suomen yliopistossa Savonlinnassa lastentarhanopettajaksi.
– Hanna-Riikassa on vähän kapteenin vikaa. Nyt kotona on niin hiljaista, kun hän ei ole antamassa käskyjä, Anneli virnuilee.
Suuren perheen äitinä Anneli toteaa, että lapsista on seuraa toisilleen. He leikkivät, treenaavat ja tappelevat yhdessä.
– 17-vuotias Essi ja 15-vuotias Alina hiihtävät, marraskuussa 12 vuotta täyttävä Ilona laulaa ja harrastaa jääkiekkoa ja kuopus, yhdeksänvuotias Nella-Riina haluaisi hiihtää kesän lumilla ja yleisurheilla talvella kentällä. Tosin tänä vuonna hän on yllättäen innostunut yleisurheilusta kesäaikaankin. Hän on sellainen emäntä, että tekee, mitä päättää tehdä!
Vaatimaton unelma
Anneli ei itse myönnä harrastavansa muuta urheilua kuin uimista, mutta onhan sitä siinäkin. Urheilevassa perheessä tarvitaan nimittäin ehdottomasti myös huoltojoukkoja.
– Aiemmin kävin myös hydroboxingissa ja viime talvena kävin aikuisten uimakoulun, jossa tosin oli pääsyvaatimuksena uimataito. Kun Alina oli pieni, kävin paljon hiihtämässä vetäen häntä ahkiossa. Ehkä alan taas syksyn mittaan käydä uimassa, Anneli suunnittelee.
Vaikka raha ei tiettävästi tee ihmistä onnelliseksi, sitä tarvitaan. Niin tarvitaan myös omaa, hyödyllistä tehtävää ympäröivässä yhteisössä. Tulevaisuutta ajatellen Annelilla on yksi pieni, suuri toive:
– Olisi mukava päästä töihin. Koti on jo nähty.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net