Anne Syväniemi viihtyy opettajan työssä

14.4.2016 06:01 Pasi Romakkaniemi

Oppilaiden työt koristavat kuvataideopettajan työpaikkaa. Afrikkalainen naamio syntyi lukion kurssilla.

 

PELLO – Lukion ammatinvalinnanohjaaja nauroi, kun kuuli Anne Syväniemen haaveesta tulla kuvataideopettajaksi. Kuvisopettajille ei kuulemma ollut töitä.

– Sanoin, etten tullutkaan keskustelemaan siitä, onko heillä työtä, vaan siitä mihin ammattiin haluaisin päästä, Anne Syväniemi muistelee vuosikymmenten takaista kohtaamista.

Onneksi hän piti haaveestaan kiinni. Yli 30 vuotta kuvataideopettajana toiminut Anne nauttii työstään lasten ja nuorten parissa.

– Tämä on antoisaa ja luovaa työtä, missä yksikään päivä ei ole samanlainen edeltäjänsä kanssa. Pellon kunta on ollut hyvä työnantaja ja olen viihtynyt tehtävässäni. Tärkeintä ammatissa onkin, että tykkää siitä mitä tekee.

Oikeastaan Annen haaveammatti oli alunperin ollut sairaanhoitaja, mutta hänen vanhempansa vastustivat ajatusta. Heidän mielestään sairaanhoitajan työ oli raskasta. Niinpä Orangin tyttö suuntasi ylioppilaaksi kirjoitettuaan Tornioon, Lapin taidekouluun. Peräpohjolan opistolla kului kolme vuotta. Pellosta vapautui sopivasti kuviksen opettajan virka ja Anne palasi kotiseudulleen sitä hoitamaan. Hänellä ei ollut opettajan pätevyyttä, mutta kokemukset työstä innostivat hakemaan kuvataideopettajille tarkoitettuun poikkeuskoulutukseen.

Taiteellisuus sukuvikana

Oulun yliopiston ja Helsingin taideteollisen korkeakoulun järjestämä koulutus kesti kaksi ja puoli vuotta, mutta sen jälkeen Annen käsissä olivatkin kuvataideopettajan paperit. Myöhemmin hän vielä täydensi koulutustaan opiskelemalla työn ohessa Lapin yliopistossa taiteen maisteriksi.

Oikeastaan Syväniemen perheessä taiteellisuutta voinee kutsua sukuviaksi. Eini, perheen nuorin, on Mikkelissä kansalaisopiston kuvataideopettajana. Pekka on käynyt taidekoulun sekä järjestänyt useita näyttelyitäkin ja vanhinta lapsista, Joukoa, Anne kuvailee taitavaksi piirtäjäksi.

– Kuvataideopettajan työ on sikäli ihanaa, että siinä lapset jatkavat annettua aihetta omalla työllään ja persoonallaan, eikä koskaan voi tietää lopputulosta. Jokainen työskentelee omalla tavallaan ja siksi minun on helppo vastata myöntävästi lapsen kysymykseen saako hän tehdä jotakin työtä haluamallaan tavalla.

– Ihminen peilaa jo lapsena töihinsä sen hetkistä elämäänsä ja kokemuksiaan. Siksi jokainen työ on ainutlaatuinen luomus.

Fiksummat lapset

30 vuoden aikana niin koulu kuin lapsetkin ovat muuttuneet, mutta eivät Annen mielestä ainakaan huonompaan suuntaan.

– Nykypäivän lapset ovat tietyssä mielessä fiksumpia kuin aikaisemmin. He tietävät monista asioista enemmän ja sellainen turha värkkäys ja puuhastelu on jäänyt pois. He ovat jo nuorena aikuisemman ja kypsemmän oloisia kuin ennen. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia.

Jos lapset ovat muuttuneet, on sitä tehnyt Annen toimenkuvakin. Kun tunnit ennen kertyivät pelkästään yläkoulun ja lukion puolelta, on mukana nyt myös alakoulu niin Pellosta kuin Lankojärveltä ja Turtolastakin.

Tämä tarkoittaa ajomatkoja koulujen välillä, aikataulutusta ja väkisinkin myös työn pirstaloitumista. Siksi se vaatii entistä enemmän suunnitelmallisuutta. Tien päälle lähdettäessä on jo edellisiltana osattava pakata kassiin kaikki työssä tarvittavat välineet ja materiaalit.

Isoa ja pientä koulua

Kun oppilaiden ikähaitari on välillä 7–18, se tuntuu myös vahvasti työssä.

– Isompien nuorten jälkeen on ihana nähdä pienempiä lapsia ja on ihan pakko kertoa, kuinka kiva heitä on nähdä. Pikku kouluissa on oma, mukava tunnelmansa ja tuohan se vaihtelua isomman koulun jälkeen.

Nykyaika näkyy tietysti myös opetusvälineissä. Diaprojektori on jäänyt dokumenttikameran ja tietokoneen jalkoihin, mutta löytyy varastosta vielä semmoinenkin kummajainen kuin episkooppi.

Internetin ansiosta materiaalin hankinta on helpompaa kuin ennen, jolloin ainut lähde oli useimmiten kirja.

Vapaa-ajalla käsitöitä

Jos opettajan työ on antoisaa, imee se ihmisestä mehutkin. Aikaisemmin Anne maalasi kotona, teki tilaustöitäkin ja piti näyttelyitä, mutta ne ajat ovat nyt takana.

– Kyllä paukut tulee käytettyä koulussa ja pää on ideoista tyhjä kun pääsee kotiin. Matka Pellosta kotiin Konttajärvelle on siinä mielessä hyvä, että silloin vähän irtaantuu työpaikalta. Vaikka eihän opettajan työstä koskaan pääse täysin irti. Se jatkuu kotona seuraavan päivän suunnitteluna, ideoimisena ja luokanvalvojaan otetaan monesti yhteyttä iltaisin. Työn ja vapaa-ajan raja on kovin häilyvä.

Vapaa-ajallaan Anne tekee mielellään käsitöitä; kutoo, neuloo ja ompelee.

– Käsityökeskus on maailman ihanin paikka! Siellä on mainiot ohjaajat, näkee muita ihmisiä ja rentoutuu. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille.

Liikunta antaa opettajalle voimaa ja potkua työhön. Suomenlapinkoira Ukko ja japaninpystykorva Juuso ovat hyviä lenkkeilykavereita.

Haave lapsesta

Vaikka työ ja taide ovat Annelle tärkeitä asioita elämässä, kaikkein merkityksellisin asia kuitenkin löytyy kotoa. Se on perhe.

– Viime kesänä elämässäni tapahtui onnellinen ja uskomaton asia: minusta tuli sijäisäiti! 25 vuotta olin toivonut, kaivannut ja odottanut olevani äiti ja sitten se tapahtui. Mottoni onkin, ettei koskaan saa heittää toivoa.

Anne kertoo, että vuosien mittaan hän oli jo monet kerrat menettänyt uskonsa asiaan, mutta muutama hyvä ystävä jaksoi tukea häntä ja valaa toivoa vaikeina aikoina.

Hänen veljillään on useita lapsia, mutta erityisen läheisiksi tulivat Eini-siskon Kiinasta ja Keniasta adoptoimat Lempi ja Eden, jotka pieninä viettivät paljon aikaa Annen kanssa. Silloin heräsi ajatus omista adoptiolapsista.

– Ikäni tuli kuitenkin esteeksi adoptiolle, mutta onneksi ei sijaislapselle. Suomessa on paljon tarvetta sijaisvanhemmille. Neljä vuotta sitten kävimme Teuvo-mieheni kanssa sijaisvanhemmuuskoulutuksen, mutta kolme vuotta vielä piti odottaa ennen kuin viime kesänä saimme tiedon lapsesta. Nyt perheessämme on kolme jäsentä, olemme oikea perhe!

Sisältöä elämään

Päivissä ja koko elämässä on nyt eri merkitys ja sisältö kuin aikaisemmin. Anne toteaa tällä hetkellä ymmärtävänsä monia kouluun liittyviä asioita huoltajankin puolelta, ei pelkästään opettajan näkökannasta.

– Aikoinaan, kun haavelin adoptiolapsesta, keräilin leluja ja kirjoja tulevaa lasta varten. Ehdin luovuttaa niistä jo paljon pois, kun asia tuntui niin toivottomalta. Mutta nyt on kirjoillekin, erityisesti iltalukemisille tarvetta.

– On ihanaa peitellä lapsi illalla nukkumaan samalla tavalla kuin oma äiti aikoinaan teki minulle ja sitten aamulla herättää.

Sattumako sitten selittää sen, että Annella ja sijaislapsella on syntymäpäivät peräkkäisinä päivinä.

– Me olemme kaksi räiskyvää skorpionia ja Teuvo rauhallinen leijona. Kotiläksyjä tehdessä äiti monesti tilttaakin ensimmäisenä ja olemme sopineet, että silloin odotamme rauhassa Teuvon tuloa töistä. Hän auttaa sitten läksyissä, onnellinen äiti nauraa.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net