Anne-Mari Kovalaisen elämään mahtuu poroja ja politiikkaa

21.1.2016 06:01 Minna Siilasvuo


PUOLAMAJÄRVI – ”Hei, hän syntynyt on vauhti kallossaan. Hei, hei, hei, ja bensaa suonissaan. Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan, loiva vasen, antaa mennä vaan...” Tuttu laulu Bensaa suonissa voisi hyvinkin kertoa Anne-Mari Kovalaisesta – tai ainakin vuosien takaisesta Anne-Marista.
Anne-Mari syntyi melkein sananmukaisesti bensaa suonissaan, sillä hänen ollessaan kolmivuotias perhe muutti Kuortaneelta huoltoaseman perässä kymmeneksi vuodeksi Töysään, mistä palattiin aikanaan takaisin Kuortaneelle.
– Sain olla ihan pikkulikasta saakka huoltoasemalla töissä ja minulle maksettiin siitä palkkaakin. Alussa asiakkaat joutuivat kurkistelemaan tiskin taakse, että onko siellä ketään kun olin niin pieni. Kyllä minä silti myydä osasin, Anne-Mari naureskelee.
Kilparatojen vauhtimimmi
Huoltoaseman tyttö ei tyytynyt olemaan mikään soma maskotti, vaan hän oli myös kiinnostunut autojen toimintaperiaatteista. Hätätapauksessa auton äänestäkin kuulee, missä vika saattaa olla, mutta remonttihommiin Anne-Mari ei ole halunnut ryhtyä.
– Siellä minä opin touhuamaan äijien kanssa, ja äijäura näyttää jatkuvan, Anne-Mari toteaa.
Kun Anne-Mari täytti 18 vuotta ja sai ajokortin, hän innostui lähinnä äitinsä kannustamana mukaan jokamiesluokan kilpa-ajoihin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti jokkisradoilla parikymmentä vuotta, mutta vähitellen harrastus hiipui. Siihen oli monta syytä.

– Kun muutin tänne pohjoiseen, ajoin vielä täysillä. Vuosien mittaan kilpailumatkat alkoivat tuntua puuduttavilta ja vähitellen kiinnostukseni lopahti. Lasten syntymät ja työelämä vaativat veronsa. Lisäksi olin saavuttanut jokamiesluokassa jo niin paljon, ettei enempään ollut oikeastaan enää tarvetta. Harrastus alkoi polkea paikallaan.
Jokkisradalta porojen pariin
Vaikka jokkisharrastus jäi muistojen joukkoon, Anne-Mari ei suinkaan luopunut vauhdin hurmasta. Se vain löytyi uudesta suunnasta.
– Tein ihan tietoisen päätöksen vaihtaa autot poroihin, kun voitin arpajaisista elävän poron. Ajattelin olevani vielä sen ikäinen, että ehdin oppia uuden homman riittävän hyvin. Eläimet ovat aina olleet minulle tosi tärkeitä ja toivoin, että voisin saada ainakin osan elannostani poroista, Anne-Mari kertoo.
Ammatinvaihdokseen liittyi – kuten niin monella muullakin naisella – avioero. Uusi elämä vaati uudet eväät.
– Ensimmäiset pari vuotta eron jälkeen minua pelotti kauheasti, miten selviän taloudellisesti. Pihtasin ja säästin niin hirveästi, että jotkut pitivät minua varmaan ihan hulluna, Anne-Mari muistelee.
Nyt pelko on poissa, ainakin melkein. Tilalle on tullut luottamus siihen, että asiat järjestyvät.
– On suuri rikkaus, että saa tehdä monenlaista erilaista työtä – ja kaikki sellaisia, mistä itse nauttii, Anne-Mari hehkuttaa.
Työnantajana metsä
Anne-Mari ei kaipaa elämäänsä kullalla silattuja pilvilinnoja, vaan haluaa elää juurevaa ja maanläheistä elämää.
– Laitoin Facebookiinkin työnantajaksi metsä. Osa tuloistani tulee poronlihasta, osa mökkien vuokraamisesta ja osa alihankintatöistä. Olen saanut olla Tatukassa töissä sekä joulusesongissa että kesällä. Juuri nyt minulla on hyvä työkuvio, joskin voisin ottaa siihen vähän lisääkin.
Anne-Mari vuokraa omistamiaan mökkejä, Puolukkamaan pirttejä, muun muassa booking.comin kautta. Sitä reittiä pitkin Puolamajärven rannalle harhautuu milloin kiinalaisia, milloin australialaisia ja muista kaukaisista maailmankolkista tulevia matkailijoita.
– Jotkut vieraista ovat ihan kauhuissaan siitä, että joku voi asua täällä tien päässä, metsän keskellä. Toiset taas nauttivat täysin siemauksin hiljaisuudesta, luonnonrauhasta ja maisemista.
Tatukalle hän tekee monenlaisia töitä porosafareista tarjoiluun ja pikkuleipien pyörittelystä metsänistutukseen.
– Tatukassa on viimeisen päälle hyvä palvelu ja ehkä Lapin parhaat tuotteet!
Leipää ja politiikkaa
Metsä antaa leivän monelle. Joku kaataa puun, joku toinen jalostaa sen sahatavaraksi, käsitöiksi, paperiksi. Yksi poimii myyntiin marjat ja sienet, toinen saa elantonsa metsässä laiduntavista poroista tai tämän kaiken liepeillä pyörivistä matkailijoista.
– Työelämä muuttuu. Voi olla, että tulevaisuudessa yhä useampi kerää tulonsa pienistä puroista. Tätä minä yritän tällä hetkellä tehdä, Anne-Mari toteaa.
Tässä vaiheessa puhe siirtyy politiikkaan. Ei tosin puoluepolitiikkaan, vaan siihen yhteisten asioitten hoitamiseen, joka tuntuu joskus hulahtavan viemäriin pesuveden mukana.
– Maalaisjärjellä ajatellen on järjetöntä, ettei ruokarahansa eteen tarvitse tehdä mitään. Vaikka sitten käydä vanhusten luona juttelemassa tai hoitaa jonkun muun pienen kuvion. Tai käydä metsässä raivaamassa. Mikä on sen mukavampaa? Kun ihmiset lähtevät metsään, ei tule edes mielenterveyspotilaita!
Työ lisää itsetuntoa
Anne-Mari huomauttaa, ettei tietenkään ole järkeä lähteä pienipalkkaiseen työhön kovin kauas, kun jo pelkkä kulkeminen syö tulot. Niin ei kuitenkaan tarvitsisi olla.
– Sivukylilläkin on töitä. Keräsen Simo on esittänyt, että kunta alkaisi työllistää kylille kyläpiikoja ja -renkejä. Mikä olisi mahtavampaa kuin auttaa ihmisiä, jos siitä saisi edes pienen palkan? Samalla syntyy säästöä johonkin toiseen kohtaan kun ihminen pystyy elättämään itsensä.
Kotona makaaminen syö itseluottamusta ja omanarvontuntoa. Pian työttömästä tuntuu, ettei hänestä ole mihinkään. Lopulta ei ehkä uskalla työntää edes nokkaansa ulos ovesta.
– Sekin on tärkeää, että muistaa edes joskus kehua ihmistä hänen tekemästään työstä. Ihminen ilostuu niin pienestä, eikä se kehuminen ole keneltäkään pois. Minua ihan harmittaa, kun ihmiset eivät muista kiittää, jos kohta eivät moitikaan. Pidetään itsestään selvänä, että kun maksaa palkan, ei tarvitse sanoa kiitosta.
Rohkeita uudistuksia
Kunnanvaltuutettuna Anne-Mari on saanut seurata aitiopaikalta Pellon kunnan organisaatiomuutoksen etenemistä.
– Onhan se jossain määrin hyppy tuntemattomaan, mutta jos me emme olisi olleet ajan hermolla ja muuttuneet, emme olisi pötkineet pitkälle. Ollaanko nyt tehty oikein vai väärin, jää nähtäväksi, mutta jos nyt on tehty virheitä, niistä täytyy ottaa oppia ja korjata mitä voidaan.
Muutokset pelottavat ja herättävät vastarintaa, mutta ajan mittaan ne saattavat osoittautua ihan hyviksi. Mielipiteen muuttaminen saattaa olla silti työlästä. Harva uskaltaa myöntää erehtyneensä, vaikka siihen olisi aihettakin.
– Tiedän sen itsestänikin, miten muutokset esimerkiksi työssä pelottavat. Jos lopputulos onkin hyvä, sitä on vaikea myöntää. Meidän pitäisi rohjeta olla paljon nykyistä avoimempia ajattelussamme.
– Arvostan kunnanjohtaja Sami Baasia siitä, että hän on rohkea, hänellä on paljon ideoita ja hän on uskaltanut lähteä viemään uudistuksia eteenpäin. Olisi aika kauheaa, jos mitään ei olisi tehty. Jonkun vuoden päästä sitten nähdään, olemmeko pystyneet pitämään itsemme pinnalla itsenäisenä kuntana.
Arvostelun sijaan parannuksia
Anne-Mari on toista kauttaan mukana valtuustossa, mutta ensimmäistä kertaa myös hallituksessa.
– Kyllä minua peljätti lähteä mukaan kunnanhallitukseen, mutta halusin silti osallistua päästäkseni tuomaan omia ajatuksiani esiin jo ennen lopullista päätöksentekoa. Olen tehnyt päätöksiä sen mukaan, minkä olen kokenut oikeaksi. Siihen muutkin pyrkivät, mutta me kaikki olemme erilaisia. Erilaiset näkökulmat ovat mielestäni rikkaus päätöksenteossa.
Anne-Marin tavoitteena on saada aikaan sellaisia päätöksiä, että niiden jälkeen voi nukkua yönsä hyvin. Kaikkia ei voi kuitenkaan miellyttää.
– Jos tehdään virheitä, ne on uskallettava oikaista. Sekä päättäjiä että kunnan viranhaltijoita on helppo arvostella: on niin kätevää tarttua yhteen asiaan ja moittia sitä, mutta kunnassa on pakko ottaa huomioon sata muutakin asiaa.
Anne-Marin mielestä jokaisen kuntalaisen olisi hyvä tehdä jotakin kunnan eteen.
– Voisi joskus kokeilla, kuinka helppoa tai vaikeaa se päätöksen tekeminen on. Täytyy nostaa hattua sekä kunnan koville yrittäjille että niille, jotka ryhtyvät kantamaan vastuuta kunnanvaltuuston tai -hallituksen puheenjohtajina että.
– Tuskin kukaan lähtee niihin hommiin vain siitä ilosta, että saa olla aina ryöpytyksen kohteena tai saa loat niskaansa. Ehkä sitä jaksaa siinä toivossa, että joskus tapahtuu jotain hienoa, kuten nyt se Ritavalkean kehittäminen. Ritavalkea on niin hieno asia, että se on melkein uskomatonta!
Poroaitauksesta päättäjän pallille
Aika näyttää, tuovatko Ritavalkean uudet kuviot tullessaan jotakin myös Anne-Marille. Kehittämissuunnitelmia on, mutta niissä ei ole vielä mitään ääneen kerrottavaa. Myös Pellon kunnalla on paljon mahdollisuuksia matkailun kehittämisessä, sijaitseehan kunta liikenteen solmukohdassa.
Tällä hetkellä elämä on mallillaan: suunnitelmat edistyvät pikkuhiljaa ja vaihtelevat askareet pitävät mielen vireänä. Päivä alkaa porojen ruokinnalla, mutta jatkossa voi seurata melkein mitä vain.
Juuri nyt Anne-Mari jättää kissan ja koirat pitämään huolta lieden lämpimästä ja kiiruhtaa kylälle hoitamaan yhteisiä asioita. Ensin on vuorossa kehitysjaoston, sitten kunnanhallituksen ryhmän ja lopuksi kunnanhallituksen kokous.
Tehdyt päätökset voi lukea seuraavalta sivulta. Olivatko ne hyviä vai huonoja? Sitä ei kukaan osaa vielä sanoa, mutta ainakin ne ovat parhaan ymmärryksen mukaan tehtyjä.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net