Näin son

Ammatit katoavat?

16.1.2014 06:00 Kari Kaulanen

Viime päivinä on riittänyt puhetta Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tekemästä selvityksestä, joka kertoo, että kolmannes suomalaisten työpaikoista on vaarassa kadota kahden seuraavan vuosikymmenen aikana. Karkeasti laskien se tarkoittaa noin 700 000 työpaikkaa.
Katoamisen syy on yksinkertainen: yhä useammin koneet tekevät monen ihmisen työt. Se taas johtuu siitä, että teknologia kehittyy huimaa vauhtia, ja koneet pystyvät suorittamaan entistä monimutkaisempia tehtäviä.
Teknologian tarkoitus on helpottaa ihmisen elämää, mutta myös säästää työvoimakuluissa. Selvityksen mukaan se siis helpottaa tulevaisuudessa satoja tuhansia suomalaisia niin paljon, että heidän ei tarvitse lähteä töihin ollenkaan.
Tilanne on ristiriitainen ja tekee valtaapitävien aseman todella vaikeaksi. Teknologiaa pitää kehittää, että pysyy mukana kansainvälisessä kilpailussa, mutta pitää luoda myös paljon uusia työpaikkoja.
Selvityksen kyljessä oleva lista uhanalaisista ja vähemmän uhanalaisista ammateista on mielenkiintoinen.
Uhattujen listan alkupäässä on esimerkiksi erityisesti nuorten tyttöjen haaveammatti, malli. Luultavasti catwalkin reunalla ei olisi kuitenkaan kovin isoa tungosta, jos tulevan vuoden trendivaatteet olisi puettu robotin ylle.
Se, että mittareiden lukijoita ei tarvita, on meillekin jo tuttua. Yrityselämässä yli kolme vuosikymmentä mukana olleena minun on kuitenkin vaikea kuvitella, että laskentatoimen asiantuntijoita ja tilintarkastajia ei enää tarvittaisi.
Myös esimerkiksi tarjoilijat, leipurit ja kondiittorit sekä lehtialaa sivuava painajat ovat joutuneet uhanalaisten ammattien listalle.
Jos sen sijaan satut olemaan hotellinjohtaja, psykologi, hammaslääkäri, pappi tai vaikka toimittaja, voit olla levollisin mielin; töitä riittää tulevaisuudessakin.
Todennäköistä on, että uusia ammatteja syntyy katoavien tilalle, mutta myös se, että tulevaisuudessa kaikille ei yksinkertaisesti riitä ansiotyötä.
Viimeistään silloin tullee harkittavaksi jokaista kansalaista koskeva perustulo, sanottakoon sitä sitten vaikka kansalaispalkaksi. Siihen pääseminen vaatii asennemuutosta, mutta tosiasioiden edessä sekin lienee mahdollista.
Sen myötä loppuu ehkä myös työttömien syyllistäminen ja pitäminen toisen luokan kansalaisina.

Jaa uutinen:  

 
Näin son viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Saajoturkis
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net