Aino Vuopiolla urheilu lähtee sydämestä

19.7.2012 06:01 Reetta Tornensis

PELLO – Pian 18-vuotias Aino Vuopio on viisihenkisen perheen vanhin lapsi. Lukion ohella Aino harrastaa suunnistusta ja partiota, sekä on mukana isostoiminnassa.
Vuopion perheen yhteisenä harrastuksena on suunnistus, ja Aino kävikin ensimmäisen kerran iltarasteilla kahdeksanvuotiaana, minkä jälkeen innostus suunnistusta kohtaan on vain kasvanut. Samoihin aikoihin, ala-asteen toisella luokalla, Aino aloitti partiossa käynnin sudenpentuna. Myöhemmin hän alkoi itse vetää vartiota Pellon Pailakoissa.
– Kummatkin harrastukset ovat erilaisia. Suunnistus on kilpailua, joka on omalla tavallaan mukavan koukuttavaa. Siinä näkee, kuinka on kehittynyt lajissa. Kaikkea ei ratkaise vain fyysinen kunto, vaan kovassa vauhdissa pitää osata rauhoittaa mielensä ja pystyä ajattelemaan rauhassa suoritustaan sekä miettiä, mitä tekee seuraavaksi, Aino kertoo.

Partiossa neitiä kiehtovat sen monipuolisuus, aidot ihmiset ja se, että siinä oppii toteuttamaan ja olemaan oma itsensä.
Kummassakin harrastuksessa on toimintaa, jota Aino kaipaa elämäänsä. Huonona puolena on, että joskus sitä toimintaa on liikaa ja siitä seuraa väsymystä, mutta pitää vain oppia löytämään omat rajansa ja miettiä, mikä on itselleen sopiva määrä aktiviteetteja.
Treenausta ja kilpailuja
Noin 12-vuotiaana Aino kävi ensimmäisen kerran suunnistuskisoissa, jonka jälkeen hän päätti ottaa urheilun vakavammin ja kävikin ensimmäisillä suunnistusleireillä yläasteikäisenä.
– Talvisin en treenaa hirveitä määriä, mutta sen verran kuitenkin, että löydän rutiininomaisen liikkumisen, jotta peruskunto pysyisi hyvänä. Talvella pidän hiihtämisestä, juoksemisesta ja pallopeleistä muiden suunnistajien kanssa. Minulla on keväästä syksyyn leirejä ja kisoja, Aino sanoo.
Ennen kilpailuja Aino kertoo jännittävänsä paljon. Esimerkiksi, jos hänellä on kahden päivän kisat ja ensimmäisenä päivänä menee hyvin, niin silloin varsinkin hän jännittää seuraavan päivän kisojen vuoksi. Paineta tulee myös silloin, jos hänen mukaansa laitetaan GPS-seuranta, jolloin suunnistajan kulkua voi seurata netistä.
– Ei saa yrittää liikaa. Jos onnistuu saavuttaman perussuorituksen eli onnistuu välttämään virheet, se on paras mahdollinen tulos, Aino muistuttaa.
Jännityksestä huolimatta hän ei halua stressata kilpailuiden vuoksi. Stressitaso saattaa nousta silloin, kun hän pohtii, onko omat tavoitteet saavutettu. Nuorta on tähän mennessä huolettanut, kuinka hän onnistuu sovittamaan koulunkäynnin ja harrastukset samaan kalenteriin.
Harrastuksista uusia ystäviä
Aino ei osaa ajatella leireiltä saatuja suunnistuskavereita vastustajinaan kilpailuiden aikana, vaan enemmänkin muut urheilijat motivoivat häntä aina parempiin suorituksiin. Varsinkin se, että Ainon veli Heikki suunnistaa myös, saa nuoren suunnistajan asettamaan itselleen tavoitteita.
– Joistakin harrastusteni kautta tulleista ystävistä on tullut läheisiä, ja olen heidän kanssaan paljon yhteydessä. He eivät ole vihollisiani, jotka minun pitäisi aina voittaa, vaan heidän kanssaan tulee paljon juteltua yhteisestä harrastuksestamme, ja samalla se tsemppaa minua eteenpäin. Näemme aika usein toisiamme kilpailuissa ja leireillä, Aino kertoo.
Myös Pellon Ponnen omista jäsenistä on tullut suunnistajatytölle hyviä ystäviä. Hän haluaakin kiittää seuran antamasta tuesta, jota hän on saanut vuosien aikana. Kuitenkin suurin kiitos kuuluu kotijoukoille, jotka ovat tukeneet neitosta myös henkisesti.
– Ilman vanhempieni panostusta, tuskin olisin näin aktiivisesti suunnistuksessa mukana, Aino toteaa.
Aino on päässyt kisareissujen myötä reissaamaan ympäri Suomea. Hän kertoo pitävänsä siitä, kuinka pitkien matkojen aikana reissuporukalle ehtivät aina muodostua omat jutut ja vitsit, joita saa tiiviissä porukassa nauraa.
Kisailun ikävänä puolena Ainon mielestä on turhautumisen tunne, jos joskus matkustaa toiselle puolelle Suomea, ja kisat sattuvatkin menemään aivan penkin alle. Silloin hän saattaa harmistuneena miettiä, että matkustiko hän aivan turhaan niin kauas, kun kisat eivät menneet sen paremmin.
Loppujen lopuksi Aino on ihan tyytyväinen saavutuksiinsa ja pärjäämiseensä suunnistuksessa. Hän kertoo asiaan kuuluvan, että joskus onnistuu ja joskus ei. Pärjätäkseen tulee onnistua niin juoksussa kuin itse suunnistamisessa. Niin sanottuja pummeja eli huonoja reittivalintoja ja eksymistä tulee tietenkin välttää.
Spontaanisia reissuja ja lämpimiä muistoja
Aino kertoo mieleenpainuvimmista hetkistä, jotka hän on kokenut harrastustensa kautta.
– Kerran eräs puolituttu tyttö soitti minulle keskellä matikantuntia ja kysyi liittyisinkö hänen ja muutaman muun tytön muodostamaan suunnistusjoukkueeseen. Etelä-Ruotsissa olisi pian kisat, ja laiva lähtisi seuraavana iltana Turusta. Innostuin heti ja istuinkin jo junassa kahdeksan tunnin päästä soitosta. Vasta junassa ehdin miettiä, mitä oikein olen tekemässä, mutta reissu oli todella mukava, Aino muistelee.
Myös partiosta on jäänyt hänelle mieleen hauskoja hetkiä.
– Suurleireillä olen päässyt kokeilemaan ja oppimaan kaikkea, mitä olen aina halunnutkin tehdä! Olen päässyt kokeilemaan esimerkiksi jonglöörausta, seinäkiipeilyä, melomista, mutapainia, korikiipeilyä ja vaellusta, partiolainen luettelee.
Paras asia partiossa on kuitenkin sen kansainvälisyys. Vuopioiden tykönä vieraili viime kesänä hongkongilaisia partiolaisia. Aino kertoo, että oli mielenkiintoista nähdä heidän reaktionsa, kun he elivät kolme päivää suomalaisten tavoin.
Aino huomauttaa, ettei partio todellakaan ole ihan sellainen luusereiden ajanviettotapa, kuten monet ajattelevat. Partio on paljon muutakin ja vähän enemmän!
Muutto Hankasalmeen
Tänä kesänä Aino on käynyt tapansa mukaan kisoissa, muun muassa Jukolan viestissä, mutta hän on ehtinyt olla myös kolme viikkoa seurakunnalla töissä. Työhön kuului seurakunnan pihojen siistimistä ja kunnossapitoa. Isosenakin hän oli taannoin varhaisnuorten leirillä. Edessä ovat vielä kauden tärkeimmät kilpailut, kun syksyllä alkavat suunnistuksen SM-kisat.
Aino on käynyt Pellon lukiota kaksi ensimmäistä vuotta, mutta pian alkavan abivuotensa hän viettää Hankasalmen suunnistuslukiossa.
– Se, mikä saa minut lähtemään, on mielenkiinto tavata uusia ihmisiä, saada hienoja kokemuksia ja totta kai se, että saan keskittyä kahteen tärkeimpään – kouluun ja suunnistukseen. Suoraan yläasteen jälkeen en olisi voinut millään lähteä heti niin kauas kotoa. Nyt hieman vanhempana on aivan eri asia lähteä lukion viimeiseksi vuodeksi pois, Aino toteaa. Hän on iloinen, ettei kotoa muutto tule totaalisena hyppynä tuntemattomaan.
– Tunnen eri leirien kautta jo muutamia hankasalmelaisia, joten se helpottaa varmasti sopeutumistani uuteen kouluun, Aino huokaisee, vaikka kotoa muutto jännittääkin häntä kovasti. Hän uskoo tulevansa kaipaamaan Pellon ystäviä ja valmiita päivällisiä kotona.
Aino on ollut tyytyväinen Pellon lukion ymmärrykseen urheilijoita kohtaan, sillä poissaoloja on myönnetty ihan kiitettävästi suunnistusleirien ja -kisojen vuoksi.
Ihan ammattilaissuunnistajaa Aino ei kaavaile itsestään. Hän haluaa pitää urheilun harrastuksenaan ja elämäntapanaan. Isona hän haluaa työn, jossa hän saa toimia ihmisten parissa. Neiti ei ole ehtinyt vielä suunnitella elämänsä kulkua sen tarkemmin. Hän haluaa kuitenkin saada jotain merkittävääkin aikaiseksi. Aika näyttää, mitä se tuo tullessaan.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net