Aila Horneman on Kalastajanainen Miekojärveltä

25.9.2015 06:01 Pasi Romakkaniemi


SIRKKAKOSKI – ”Uskomaton emäntä: kiskoo Miekojärvestä sellaisia vonkaleita, että moni mies on ihmeissään ja kateellinen niistä saaliista!”
Näin minulle kuvailtiin Aila Hornemania, kun toimituksessa mietimme taas kerran viikon Naamatusten-henkilöä. Eikä kuvauksessa ollut yhtään liioittelua, se kävi selväksi Kentässä, Kaaraneskosken tien varressa, missä Aila asuu yhdessä miehensä Aatin kanssa.

Intohimona pilkkiminen
– Ainahan mie olisin järvellä, jos se vain olisi mahdollista. Värkkäsin katiskojen kanssa jo lapsena Koutuksen syntymäkodissa ja sama homma jatkuu täällä Miekojärvellä, Aila nauraa.
Kalastajalle on kyllä vaikea kuvitellakaan parempaa asuinpaikkaa kuin Miekojärven ranta, minne Aila tuli miehensä perässä.
Aila ei ole ympärivuotinen kalastaja, mutta huhtikuun alussa alkaa tapahtua:
– Pilkkiminen on minulle kaikkein mieluisin kalastusmuoto, mutta ei pakkasten aikaan. Siinä, kun kalan saa tarttumaan siiman päähän, on aina jotain jännittävää. Se on parasta.
Hänen mielestään pilkkiminen menee edelle kaikesta muusta. Silloin tehdään kotonakin vain ne tärkeimmät työt ja muuten keskitytään pilkkimiseen.
– Kala tulee vasta huhtikuun alussa tähän meidän rannan kohdalle, kun se alkaa noussa kudulle. 900-grammainen on suurin saamani ahven ja haukia on tietysti tullut pilkillä paljon suurempiakin.

Iskukoukut kevätjäille
Iskukoukku on Ailalle toinen mieluisa pyydys. Viime keväänä haukien ja kuhien päänmenoksi oli viriteltynä yhteensä 32 koukkua, jotka takasivat sen, että perheen ruokapöytään riitti kalaa. Iskukoukku vaatii pilkkireikää suuremman avannon, ja siinä Ailaa auttaa Teuvo Kuuva, joka kurauttelee Ailan moottorikairalla reiät iskukoukuille.
Koukut ovat pyynnissä niin pitkään kuin mahdollista, todellakin viimeiseen asti:
– Viimeisillä kokukerroilla kuljen veneen turvin. Minulla on pieni muovivene ja kun jäät menevät oikein heikoiksi kuljen niin, että minulla on toinen jalka veneessä ja toisella potkin vauhtia. Joskus seison kokonaan veneessä ja pukin keksillä vauhtia jäästä.
Hurjalta kuulostavaa hommaa, mutta onneksi Ailalla on silloin päällään pojan hankkima kelluntapuku.
Iskukoukuista tulee tietysti haukia, mutta myös kuhaa. Ja kunnon vonkaleita. Viime toukokuussa koukun erehtyi haukkaamaan 3,6-kiloinen kuha, mutta suurin tähän astisista on painanut peräti 4,2 kiloa.

Verkoilla jättihaukia
Heti kun ensimmäiset sulapaikat syntyvät, kaivetaan verkot esille. Viime keväänä haukiennätykset ropisivatkin kerralla. Viisi- ja kuusikiloinen vonkale olivat jo komeita, mutta rekorttipaikkaa pitää peräti 10,1 kiloa painava ja 110 senttiä pitkä haukimamma.
– Se oli hurja kala! Kun näin sen verkossa, olin varma että karkaahan se. Haavikin minulla oli mukana ja iso, mutta eihän se siihen mahtunut.
– Sain sitten kuitenkin kalaa silmistä ja kidusten takaa kiinni ja kiskaisin veneeseen. Siellä istuin hajareisin sen päällä kunnes sain otettua hengiltä, Aila kuvailee taisteluaan haukijättiläisen kanssa. 
Kesällä pilkkiminen jatkuu veneestä, joko Kaaraneskosken voimalaitoksen alla tai järven selällä. Liikkuminen tapahtuu pienen sähköperämoottorin turvin.
Loppukesästä kalastus jää vähitellen pois, kun kalassa alkaa maistua muta. Joskus Aila innostuu kuitenkin verkottamaan Vietosella, missä muikku on huomattavasti isompaa kuin Miekojärvessä.

Harvinainen sairaus
Yleensä Aila kalastaa yksin. Paras kaveri oli aikaisemmin oma puoliso, mutta vajaa 18 vuotta sitten kaikki muuttui kertaheitolla.
– Aati valitti lauantai-iltana jalkojaan ja lähti kuitenkin lenkille. Kääntyi sitten jo pihalta takaisin, pääsi sisälle mutta kaatui eteiseen.
– Sairaalassa selvisi, että kyseessä oli veritulppa selkäytimessä. Tapaus oli niin harvinainen, ettei Rovaniemellä eikä Oulussakaan tunnettu vastaavaa. Keskimäärin sellaisia on vain yksi tapaus vuodessa koko Suomessa.
Aati halvaantui pysyvästi ja liikkuminen on siitä lähtien tapahtunut pyörätuolin avulla. Se ei kuitenkaan estä kalojen perkaamista. Kalaa ruokapöydässä riittääkin ympäri vuoden. Veteen pakastamalla kala pysyy pitkään hyvänä. Lahnat lasketaan lihamyllystä pariin kertaan läpi ja sen jälkeen niistä tehdään kalapullia. Hornemanien pöydässä on aina myös marjoja. 

Kaikkea marjaa
Marjastus on Ailan toinen intohimon kohde. Marjakausi alkaa hillalla ja hillajänkät löytyvät pääasiassa Koutuksesta, lapsuuden maisemista. Tänäkin vuonna hän keräsi kotimarjojen lisäksi kymmeniä kiloja hillaa myyntiin.
Hillan jälkeen seuraa mustikka, sitten vaaraimet, puolukka ja viimeisenä karpalo. Aati syö joka päivä 400 grammaa marjoja, ja Aila nauraa lääkäreiden vähentäneen lääkityksestä vitamiinien osuuden kuulleessaan miehen ruokavalion.
– Tänä vuonna mustikkaa oli huonosti mutta onneksi myös juolukka on verraton soppamarjana. Se on sopassa väriltään jopa mustikkaa tummempi. Tänä vuonna juolukkaa oli todella runsaasti.
Monesti Aila lahjoittaa marjoja sellaisille ystäville ja sukulaisille, jotka ovat jo liian vanhoja tai huonokuntoisia kulkemaan metsässä.

Polttopuiden tekoon
Yksi Ailan mieluisista ulkotöistä on polttopuiden teko. Nytkin pihalla on puolensataa pinometriä halkoja kuivumassa viivasuorissa pinoissa. Puut hän saa pihaan valmiiksi pätkittyinä ja sähköllä toimivan halkomakoneen avulla puut muuttuvat haloiksi.  
Moottorisahakin kuulemma löytyy ja myös taito käyttää sitä. Aati on kuitenkin kieltänyt sahan käytön, koska pelkää Ailan loukkaavan sillä itsensä. Ilman Ailan apua Aatin olisikin mahdoton asua kotona.

Käsitöitä talvella
Jos kalastus ja puunteko tuntuvat miehisiltä harrastuksilta, tekee Aila vastapainoksi paljon käsitöitä erityisesti talvisaikaan. Silloin syntyvät sukat ja vanttuut. Mutta eivät pelkästään ne. Usein hänen käsityömateriaalinaan on paperi.
– Löysin eräästä lehdestä ohjeet ja sen jälkeen olen itse harjoitellut origamikukkien tekoa. Paperista voi tehdä uskomattoman monenlaisia kukkia tai tähtiä tai lähes mitä tahansa. Mainoskirjeiden kuoret ovat mainiota materiaalia siihen.
Lahjapaperinarusta tehty lintuhimmeli on myös uskomattoman näyttävä. Ilman käden taitoa ja taiteellista silmää eivät olisi syntyneet myöskään posliinimaalaukset, kanavatyöt sekä monenlaiset kangaskollaasit ja tiffanylasityöt, jotka koristavat Hornemanien kotia.
– Aikaisemmin kansalaisopisto järjesti monenlaisia käsityökursseja Sirkkakoskella sekä lähikylissä ja niissä kuljinkin ahkerasti. Nyt nekin vain tuntuvat loppuneen, Aila suree.

Lenkki aamuisin
Perhepäivähoitajana työuransa tehnyt Aila jäi eläkkeelle reilut neljä vuotta sitten. Aamuinen töihinlähtö muuttui silloin kävelylenkiksi. Joka aamu Aila tekee voimalaitoksen tiellä 6,4 kilometriä pitkän lenkin, kesäisin jo aamuviideltä. Talviaikaan hän suuntaa lenkille puoli kahdeksalta.
– Talvella riittää kyllä joskus lumitöitä lenkiksi asti. Silti en lähtisi täältä pois. En pidä hälinästä ja tykkään asua täällä metsän sisällä, järven rannalla.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net